Kirjaudu ▼
 

Potkukierros jatkuu – vuorossa Aktia

Pankkikonserni Aktia aloittaa yhteistoimintaneuvottelut osana tehostamistoimia. Neuvottelujen arvioidaan johtavan noin 40 henkilön vähentämiseen.
Taloussanomat
12.10.2011 09:45
25

Aktia on jo aloittanut ja aloittamassa lukuisia muita säästötoimia konsernin eri toiminnoissa, pankin tiedotteessa kerrotaan.

Aktia ilmoitti jo elokuun alussa julkaistussa osavuosikatsauksessaan tavoittelevansa merkittävää tuottojen kasvua ja 10 prosentin kustannussäästöjä kolmen vuoden kuluessa.

Aktia aloittaa kustannusrakenteen sopeuttamisen. Osassa Aktia-konsernin tytäryhtiöistä käynnistetään tehostamistoimenpiteitä koskevat yt-neuvottelut taloudellisista ja tuotannollisista sekä liiketoiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä.

Uudelleenjärjestelyt aiheuttavat Aktian mukaan todennäköisesti kertaluontoisen kustannuserän kuluvan vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä. Kertaluonteisen kustannuserän suuruus selviää neuvotteluiden edetessä.

Taloustiedot

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (25)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kaunis uutinen. Pian tulee potkut asiakkaillekin kun palvelumaksut nousevat taivaseen. Johtajien bonukset ovat tärkeämpiä.
Ruotsinkieliset eivä 12.10.2011 9:54

Anonyymi
Joutais se porukka laittaan halot oviin kokonaan
Nimetön 12.10.2011 9:54

Anonyymi
Jaaa, ennen Joulukuuta jo 35 000 lomautettuna?
Nimetön 12.10.2011 9:56

Anonyymi
Aktian ongelmat ovat todella suuria, jos pankin ikkunassa tarjotaan 10000 euron talletuksesta 3,5% korkoa.....
Nimetön 12.10.2011 9:58

Anonyymi
Aktia potkii koska: UUSIEN ASUNTOLAINOJEN MÄÄRÄ LASKEE!!! ELI Duunarien tarve laskee -30%!!!
Matikka 10 12.10.2011 10:00

Anonyymi
Hyvältä näyttää, lama on saavuttanut jo pankkimaailman.
Kyyti kylmenee lupaa 12.10.2011 10:00

Anonyymi
Jaaa, ennen Joulukuuta jo 35 000 lomautettuna?


Voi olla vaikka 50 000.
Nimetön 12.10.2011 10:01

Anonyymi
Aktia on senverran PIENI pankki että jos sieltä 40 saa kalossia (kaloss på svenska) niin kohta taitaa mm. Tyrväinen joutua asiakaspalveluun maailmanparantamisen sijaan.
Buhahhah 12.10.2011 10:02

Anonyymi
´

Aktialla on niin puuhakas ennusteluosasto, ettei tällaista yllättävää äkkihätää olisi odottanut.

Minäkin olen oppinut sen verran ennustamisen taidetta, että povaan Aktian oraakkeliosaston jäävän kokonaan yt-neuvotteluiden ulkopuolelle.
vänrikki S. 12.10.2011 10:04

Anonyymi
Toivomuksena esitän, että aloitatte väen vähentämisen egonomisti Tyriväisestä. Hänen ällöttävät esiintymisensä ja huijausyrityksensä julkisuudessa tuovat vain haittaa Aktialle. Jos Tyriväiseltä viedään mahdollisuus julkisuuteen, olisi maailma taas vähän parempi.
Älkää tyrikö tätä ma 12.10.2011 10:08
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä