Luottoluokittajat murjoivat Espanjan pankkeja
S&P on laskenut myös Espanjan pankkijärjestelmän ryhmä 4:ään aiemmasta ryhmä 3:sta. Kymmenportaisessa ryhmittelyssä parhaat maat sijoittuvat ryhmään 1 ja heikoimmat ryhmään 10. Espanjan kanssa samassa nelosryhmässä ovat muun muassa Tshekki, Slovakia, Israel, Etelä-Korea ja Meksiko.
Sekä Fitch että S&P ovat alentaneet BBVA:n ja Santanderin luokitusta yhdellä pykälällä tasolle AA- aiemmasta AA:sta. Luokitusnäkymät ovat kummallakin negatiiviset eli luokitus saattaa laskea vielä lisää.
Fitch on alentanut lisäksi kuuden muun pankin luokitusta. Yhtä lukuun ottamatta kaikkien luokitusnäkymät ovat negatiiviset. S&P puolestaan on laskenut yhdentoista pankin luokitusta ja pitää yhteensä viidentoista rahoituslaitoksen näkymiä negatiivisina.
Fitch perustelee päätöstään sillä, että pankkien luottoluokituksen ei yleensä tule olla paremmat kuin niiden kotimaankaan luokituksen.
S&P varoittaa, että talouskriisi vaikuttaa negatiivisesti Espanjan pankkeihin vielä seuraavien 15-18 kuukauden ajan. Ensi vuodesta ei siten vielä tulekaan käännevuotta, kuten yhtiö aiemmin oletti.













