Kirjaudu ▼
 

Yle: Suomen Pankilla miljardeja kiinni kriisimaissa

LEHTIKUVA/Antti Aimo-Koivisto
Yle: Suomen Pankilla miljardeja kiinni kriisimaissa
Suomen Pankin pääkonttori Helsingin Kruununhaassa
Suomen Pankin kontolle on päätynyt euroalueen velkakriisin pelastustoimenpiteissä miljardien sijoitusriskit kriisimaissa. Riskisijoitusten määrä on yli kaksinkertaistunut vain kahdessa kuukaudessa, Yle uutisoi.
9.10.2011 17:30
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Suomen Pankin saatavat euroalueen kriisimaista ovat nousseet raketin lailla, Yle uutisoi. Suomen Pankki ei kerro sijoitusten kohteita tarkalleen, mutta myöntää niissä olevan riskejä. Riskisijoituksille ei ole asetettu ylärajaa.
Suomen Pankin vastuut ovat osa euroalueen keskuspankin EKP:n kanssa sovittua suunnitelmaa, jossa keskuspankit ostavat kriisimaiden velkapapereita markkinoiden rauhoittelemiseksi ja korkotason pitämiseksi alhaalla.
Suomen Pankin arvopaperien osuus on Ylen mukaan kaksinkertaistunut vain parissa kuukaudessa ja oli syyskuun lopussa 2,8 miljardia euroa. Ylärajaa velkapaperien ostolle ei ole asetettu.
– Tälle ohjelmalle ei ole asetettu rajaa, vaan se määräytyy rahapolitiikan perusteella, Suomen Pankin rahapolitiikan osaston päällikkö Tuomas Saarenheimo sanoi Ylelle.
Suomen Pankista ei kerrota, mitä lainapapereita sillä on, mutta riskit myönnetään.
– Meidän arviomme on se, että taseen riskipuskurit riittävät kattamaan riskit, Saarenheimo sanoi.
Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm arvioi Ylen mukaan arvopaperien olevan etenkin Italian valtion velkapapereita. Siitä antaa osviittaa se, että arvopaperien ostot kasvoivat nopeasti loppukesästä, kun keskuspankit tekivät suuria ostoja Italian ja Espanjan joukkovelkakirjoissa.

∇ Mainos ∇
9.10.2011 17:30
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Lisää Aiheesta

Kommentit (179)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Poliittiset palkkiovirkatyypit ajaneet Suomen pahempaan kriisiin kuin -90 luvulla.
Sama Liikanen tunari sakki!
Valtakunnaoikeuteen.
Anonyymi: PERUSSUOMALAISET -VI 9.10.2011 17:41

Anonyymi
Kertokaapas vielä, mihin on kadonnut emu-puskureiden miljardit ja miksei niitä palautettu työeläkeyhtiöiden vakavaraisuuden takeesta viime vuoden vaihteessa kuten Katainen eduskunnalle kaksi vuotta sitten lupasi.
Anonyymi: milka 9.10.2011 17:41

Anonyymi
No ainakin nyt oman valuutan käyttöönotto on tehty mahdottomaksi.
Anonyymi: Nimetön 9.10.2011 17:44

Anonyymi
Mitä intressiä itsenäisillä keskuspankeilla on pitää korkotasoa alhaalla, kun inflaatio laukaa yli 3 % vauhtia.

Keskuspankki sanoo, ettei se ota vastaan neuvoja parlamenteilta.

Asia olisi ihan OK, jos keskuspankit eivät ottaisi niin hanakasti neuvoja yksityisiltä pankkiireilta.
Anonyymi: Nimetön 9.10.2011 17:46

Anonyymi
Mitä näille vastuille tapahtuu kun Suomen pankki irtaantuu EKPn alaisuudesta markkaan palatessa?
Anonyymi: Nimetön 9.10.2011 17:46

Anonyymi
Milka. Googlella on helppo löytää hallituksen esitys, jonka mukaan lakia jatkettiin 2012 loppuun saakka. Puskurit ovat siis yhä mainitsemassasi käytössä.

Ilman näitä puskureita eläkeyhtiöiden olisi pakko myydä osakkeitaan näillä hinnoilla. Elekevastuuvelka kasvaisi lisää.

Älä siis sure, puskurit ovat parhaassa mahdollisessa käytössä.
Anonyymi: tjtv 9.10.2011 17:48

Anonyymi
Tämä on vasta alku, koska uskon että juuri EKP ratkaisee velkaongelmat ostamalla kaikki ongelmaluotot markkinoilta... samaan tapaan kuin FED teki.
Anonyymi: Alku 9.10.2011 17:50

Anonyymi
Jutta ja Jyrki ovat monta kertaa juhlalliseti että Suomesta ei lähde euroakaan ilman vakuuksia.
Miksi ihmeessä Suomen Pankki voi noin vaan antaa rahaa riskiluottoihin EKP:n kautta?
Tämä on kyllä nyt sellaista silmään kusetusta mikä täytyy loppua.
Huvittavaa, että SP ei kerro mitä nämä riskilainat ovat.
Meitä veronmaksajia pidetään kyllä aika tyhminä. Voi olla että olemmekin typeriä ja ansaitsemme kaiken tämän "huolen pidon".
Anonyymi: Kuka tästä on vastuu 9.10.2011 17:55

Anonyymi
Keskusta -Kivinemen Jalasjärvikin lähti businesta tekemään. Miinusta oliko 40 miljoonaa 8000 asukkaan kylässä.
Keskusta-Kiviniemi kävi Keski-Euroopassa sopimassa ERVV-tukiaisiakin..14 miljardia--hyvä keskusta!
Osaamista -osaamista..
Anonyymi: LIPPA 9.10.2011 17:55

Anonyymi
Täyttä tuubaa.

Suomen Pankki EI ole myöntänyt luottoja eurotalouden aikana.
Se on vastoin eu säädöksiä. Valtioilla ei ole rahanpaino-oikeutta eurossa.
Anonyymi: Petteri 9.10.2011 17:58
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

19.12. Obama haluaa laittaa opinahjot uuteen järjestykseen
19.12. Venäjän keskuspankki lisäsi rahoitusta ruplapulan vuoksi
19.12. FBI: Pohjois-Korea oli Sony-hyökkäyksen takana
19.12. S&P laski Ukrainan luottoluokitusta
19.12. Virkamiehet: EKP pohtii keinoja Saksan QE-vastustuksen liennyttämiseksi
19.12. Kotipizzan omistaja myi hampurilaisketjun
19.12. Rakennuslupien määrä romahti 43 prosenttia
19.12. Miksi diesel maksaa yhä niin paljon? Teboil-pomo kertoo
19.12. Arvio: Facebookin ostaman firman hinta 35-kertaistui
19.12. Leena Mörttinen Perheyritysten liiton johtoon
19.12. Pöyry ja Stockmann luisuvat pörssissä
19.12. Jäätävä ennuste Venäjä taloudesta: supistuu 8 %
19.12. Löyttyniemestä EU:n kriisinratkaisuneuvoston varapuheenjohtaja
19.12. Venäläismiljardööri vastaa Putinin rahakutsuun
19.12. Kuka vetää välistä? Hinta Venäjällä 580 000 dollaria, Euroopassa 145 000 dollaria
19.12. Digitoday Netflix offline-videoista: Älä unta näe!
19.12. Paneelien hinnat puoleen, niin aurinkosähkö yleistyy
19.12. Käytettyjen autojen tuojille makea voitto vuosien verokiistassa
19.12. Neste Oil sopi patenttiriidan biodieselistä
19.12. Näillä tienesteillä olit pienituloinen
19.12. "Venäjän euribor" kiipesi lähelle 30 prosenttia
19.12. Autopomo ruplan alamäestä: "Kuin verilöyly"
19.12. Talvivaara asettaa tytäryhtiöitään selvitystilaan
19.12. Digitoday Soneran selitys verkon mykistymiselle: Kyllä se vielä testissä toimi
19.12. Air France-KLM varoitti tuloksesta ja lykkää uutuuskoneita
19.12. Pankki: Nokia voisi ostaa Alcatel-Lucentin kahdella ehdolla
19.12. Metso myy Tampereen valimonsa
19.12. Tornioon rakennetaan lng-terminaali
19.12. Tornion LNG poiki heti: Outokummulta 30 miljoonan investointi
19.12. USA ei vielä asettanut uusia Venäjä-pakotteita
Asiakastieto

Yhteistyössä