Ruotsalaispankin pukeutumisohje: Ei tennareita ikinä
– Tennarit sopii jättää kotiin myös perjantaina. Näin päättää Handelsbankenin pohjoismaisista osakkeista vastaava johtaja Per Elcar yhtiön henkilöstölle lähettämänsä sähköpostiviestin.
Ruotsalaisen Realtid.se-verkkolehden julkaisemassa viestissä Elcar kehottaa työntekijöitä pohtimaan työpukeutumistaan. Uutista siteeraa myös ruotsalainen päivälehti Svenska Dagbladet.
Maanantaista torstaihin huoliteltu pukeutuminen tarkoittaa hametta tai siistejä housuja, ei farkkuja. Perjantaisin pankin työntekijät voivat pukeutua hiukan vapaammin esimerkiksi asiallisiin farkkuihin ja pikeepaitaan, mutta ei tennareihin.
Elcar sanoo Realtid.se-lehdelle, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hän lähettää viestin pukeutumisohjeista. Elcar lähetti viestinsä yhden kerroksen työntekijöille ja se oli osoitettu kaikille.
Hän muistuttaa, että esimerkiksi asiakassuhteissa vaatteilla voi olla merkitystä
– Meidän täytyy koko ojan pitää kiinni tietystä tasosta ja näyttää myös ulospäin mihin uskomme eli tiettyyn ammattimaisuuteen, Elcar painotti.
Kysyttäessä Elcarin omasta perjantaiasusta, hän vastasi pukeutuvansa aina samalla tavalla: pukuun, paitaan ja solmioon.











