Sampo: Me pärjäämme hyvin markkinamyllerryksessä
Finanssikonserni Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh uskoo Sammon selviytyvän mahdollisesta uudesta talouskriisistä paremmin kuin aiemmin. Sammon tuloksen hän odottaa kehittyvän vakaasti.
– Sampo on pitkään noudattanut varovaista sijoituspolitiikkaa. Yleensä Sampo pärjää hyvin tällaisessa myllerryksessä, Stadigh sanoo videossa, joka liittyy yhtiön toisen neljänneksen tuloksen julkistamiseen.
– Tällä kertaa kyse ei ole pankkisektorin kriisistä vaan julkisen sektorin kriisistä. Siksi uskon, että kestämme tämän vielä paremmin kuin edelliset kriisit. Odotan hyvin vakaita tuloksia.
Sampo ohjeisti tänään julkistetussa osavuosikatsauksessa If-vahinkovakuutusyhtiön yhdistetyksi kulusuhteeksi 92–94 prosenttia tänä vuonna. Toisella neljänneksellä se oli 91,1 prosenttia.
Stadigh sanoo videolla, että hän odottaa hyvää tulosta myös osakkuusyhtiö Nordealta pankin aloittamien uusien tehostamistoimien johdosta. Myös Mandatum Lifen tulosnäkymät näyttävät Stadighin mukaan hyviltä, vaikka henkivakuutusyhtiö on herkempi reagoimaan sijoitusmarkkinoiden muutoksiin.
Sampo nosti toukokuussa osuutensa vakuutusyhtiö Topdanmarkista 22,75 prosenttiin. Talousjohtaja Peter Johanssonin mukaan Sampo ei ole lisännyt omistustaan tanskalaisyhtiöstä toukokuun ostojen jälkeen.
"Pohjoismaissa talous
hoidettu hyvin"
Stadigh katsoo, että nykyinen markkinamyllerrys johtuu valtioiden ja julkisen sektorin veloista.
– Markkinat eivät halua rahoittaa julkista sektoria näillä ehdoilla, Stadigh sanoo.
Hän huomauttaa, että Pohjoismaiden julkinen sektori on hyvin erilainen kuin euroalueen velkaisissa maissa.
– Norjan, Ruotsin ja Suomen talouksilla menee hyvin ja julkinen talous on hyvin hoidettu. Me toimimme näillä markkinoilla ja kun kyse ei ole pankkisektorin kriisistä, uskon, että se vaikuttaa vain markkina-arvoiseen tulokseen, ei meidän varsinaiseen toimintaamme.
Vahva tulos
Nordean avustuksella
Sampo takoi vuoden toisella neljänneksellä vahvaa tulosta Nordean tulososuuden tuella. Huhti–kesäkuun tulos ennen veroja kipusi 369 miljoonaan euroon viime vuoden vertailukauden 334 miljoonasta eurosta. Parannusta tuli 10 prosenttia.
Koko ensimmäisen vuosipuoliskon eli tammi-kesäkuun tulos ennen veroja parani viime vuodesta runsaan viidenneksen 756 miljoonaan euroon. Yhtiö odottaa myös koko vuodelta hyvää tulosta.
Sammon huhti–kesäkuun tulos oli hieman markkinaodotuksia parempi. Ruotsalaisen ennustepalvelu SME Direktin keräämien ennusteiden perusteella analyytikot odottivat yhtiöltä keskimäärin 359 miljoonan euron tulosta ennen veroja.
Osakekohtainen tulos kipusi 0,55 euroon 0,48 eurosta.
Osakkuusyhtiö Nordealla oli jälleen merkittävä vaikutus Sammon tulokseen. Toisen neljänneksen tuloksesta 142 miljoonaa euroa tuli Nordeasta, jonka suurin omistaja Sampo on. Viime vuoden vertailujaksolla Nordean vaikutus oli 106 miljoonaa euroa.
Sampo omisti kesäkuun lopussa 21,3 prosenttia Nordean osakkeista. Sampo on käsitellyt Nordeaa osakkuusyhtiönään 31. joulukuuta 2009 alkaen.
Vahinkovakuutuksessa eli Ifissä tulos ennen veroja heikkeni neljä prosenttia 200 miljoonaan euroon. Vahinkovakuutuksen tärkeä tunnusluku eli yhdistetty kulusuhde heikkeni 91,1 prosenttiin vuodentakaisesta 89,9 prosentista.
Yhdistetty kulusuhde mittaa vakuutustoiminnan kannattavuutta. Se kuvaa korvaus- ja liikekulujen suhdetta vakuutusmaksutuottoihin. Jos kulusuhde on alle sadan, yhtiön tuotot ovat suuremmat kuin kulut.
Henkivakuutuksessa eli Mandatum Lifessä tulos ennen veroja koheni 23 prosenttia 40 miljoonaan euroon.
Sampo odottaa hyvää tulosta kertaerät pois lukien koko vuodelta. Yhtiö arvioi, että If yltää tänä vuonna pitkän aikavälin tavoitteeseensa eli alle 95 prosentin yhdistettyyn kulusuhteeseen. Sammon arvio kulusuhteeksi on 92–94 prosenttia. Viime vuonna kulusuhde oli 92,8 prosenttia.
Mandatum Lifen kannattavuuden Sampo odottaa pysyvän hyvänä, vaikka se onkin erittäin riippuvainen pääomamarkkinoiden kehityksestä.
Nordealla on Sammon mukaan huomattava vaikutus koko vuoden tulokseen.
















Kommentit (21)
Sorry pojat olette velkaa yli sallitun määrän.
Asuntoluotot voi olla kanssa muutaman vuoden päästä ansa pankeille
eikö tuosta nordeaomistuksesta pitäisi olla huolissaan? onko pankkien järkevää omistaa toisiaan tässä taloustsunamissa missä omistus saattaa kääntyä hetkessä rasitteeksi jos se joutuu kurimuksen syövereihin...
(A)siantuntija...