Italia tutkii luottoluokittajien toimet
Tapauksen tutkintaa johtava Carlo Maria Capistro sanoi uutistoimisto Reutersille, että tavoitteena on tarkistaa, ”noudattavatko luottoluokittajat markkinasääntöjä omassa toiminnassaan”.
Luottoluokittajien toimia tutkitaan erillisissä tutkinnoissa. Moody’sin tutkinta avattiin toukokuussa 2010, kun yhtiö julkisti raportin, jonka mukaan Kreikan ongelmat uhkasivat myös Italian pankkisektoria.
S & P:n tutkinta avattiin tämän vuoden toukokuussa, kun yhtiö oli uhannut Italiaa luottoluokituksen alentamisella massiivisen julkisen velan vuoksi.
Tutkinnat on aloitettu ”kuluttajaryhmittymien” pyynnöstä. Toinen ryhmistä halusi aloittaa tutkinnan selvittääkseen, liittyikö osakemarkkinoiden äkillinen romahdus ”hedgerahastojen ja muiden markkinatoimijoiden tarkkaan suunnitelmaan, jonka osana luottoluokittajat antoivat negatiivisia lausuntoja Italian taloudellisesta tilanteesta”.
Lisäksi syyttäjänvirasto tutkii, tapahtuiko Italian heinäkuisten lainamyyntien yhteydessä rikoksia.
Italian heinäkuiset lainamyynnit menivät kehnosti, sillä valtion markkinalainoistaan maksamat korot pomppasivat reippaasti. Korkojen nousu yllätti markkinat eli sijoittajat ja nosti pelkoja siitä, että Italia on seuraavana pelastettavien euromaiden listalla.
Italian markkinavalvoja Consob pyysi luottoluokittajia olemaan julkistamatta mitään lausuntoja kaupankäyntitunteina.
S&P syytti tutkintaa perusteettomaksi. Moody’s lupautui yhteistyöhön viranomaisten kanssa ja totesi ottavansa vastuunsa vakavasti.
Muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel arvosteli heinäkuussa, että luottoluokittajilla on liikaa valtaa.













