HS: Pikavipeille suunnitteilla "poikkeuksellinen" korkokatto
Pikavippibisneksen kaitsemiseksi harkitaan velkakattoa, Helsingin Sanomat kirjoittaa uutisessaan.
Helsingin Sanomien mukaan luottoyhtiöt eivät selvitä lainanhakijan maksukykyä riittävän hyvin, ja se johtaa usein ongelmiin sekä velkakierteeseen. Lisäksi pikavippien aggressiivinen markkinointi lisää velkaantumista.
Uuden hallitusohjelman mukaan yli puolet käräjäoikeuksien käsittelemistä velkomiskanteista liittyy pikavippeihin, ja kasvaneet ongelmat edellyttävätkin lainsäädännön tiukentamista.
Kuluttajaliitto on esittänyt kulukattoa pikavippien haittojen vähentämiseksi. Nyt lainanottajat maksavat kuukausittain yli viisi miljoonaa euroa erilaisina lainanhoitokuluina pikavippiyrityksille, liitto sanoo.
– Hintasääntelyn mahdollisuus on paikallaan selvittää, vaikka se olisikin erittäin poikkeuksellinen ratkaisu Suomessa, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) toteaakin Helsingin Sanomille.
Lisäksi pikavippiyrityksille voisi asettaa kovemmat maksut, jonka myötä epäluotettavimmat toimijat poistuisivat alalta.
Pikavippejä myönnettiin tammi-maaliskuussa 320 000 kappaletta, yhteissummaltaan 69,8 miljoonaa euroa. Keskimääräinen laina oli 271 euroa ja hoitokulut noin neljäsosan lainasummasta.

















Kommentit (36)
Pikavippi pitää kieltää.
Purkakaapa samalla kertaa kännykkäänpuhumislaki niin nostatte profiilianne oikein kunnolla.
Korkokatto voisi olla 10% tai euribor 1 vuosi + 8%.
Pikavippifirmat ovat kuin sieniä sateessa. Tämä tapahtuu koska he tekevät isoa rahaa liian helposti.
Pikavipeille sama 14 päivän palautusoikeus kuin muussakin puhelinmyynnissä. 14 päivän aikana oikeus palauttaa vippi ilman kuluja ja korkoa. Vippifirmoille oikeus pitää rekisteriä vippinsä palauttaneista, joille ei tarvitse myöntää uutta vippiä.
Pikavippi pitää kieltää.
Jos talous on niin huonossa kunnossa, että pitää lainata 200€ ja maksaa siitä 30% korkoa niin eikö tää ole jo yhteiskunnallisesti HÄLYYTTÄVÄÄ!!
Muistakaa jokaisen "vippi-hemmon" velkarästit maksetaan ME!!
Voitko antaa esimerkin tästä, miten se tavallinen kuluttaja joutuu maksamaan näiden vippi-hemmojen rästit..?? Vaikuttavatko pikavippifirmat sekä niiden luottotappiot jollain tavalla esim. yleisen korkotason tai verojen/hintojen nousuun? Käsittääkseni nämä kiskurifirmat ovat yksityisiä, siis vain yksi pieni osa koko yleisestä makroekonomiasta; ne joutuvat itse kantamaan tappionsa aivan samalla tavalla kuin esim. joku yksityinen rakennusyhtiö tai yksityinen vähittäiskauppa. Ellet sitten tarkoita tuolla "ME" muita pikavippien ottajia- ymmärrän kyllä hyvin että kaikille muille vippaajille ne vippifirman takkiin tulleet luotot näkyvät ko. vippien korkojen nousuna.
Näin kyvykkään poliitikot meillä on jotka tämän sallivat.
Mutta eihän pikavipeistä - jos ne ajallaan maksetaan pois - makseta ollenkaan korkoa. Pelkästään järjestely- ja käsittelykulut.
Rajana voisin olla giljotiini.