Kirjaudu ▼
 

Tapiola etsii uutta pääjohtajaa

Anni Koponen / Lehtikuva
Tapiola etsii uutta pääjohtajaa
Asmo Kalpalan kausi pääjohtajana päättyy ensi vuoden lopussa.
Tapiola-ryhmä on aloittanut eläkkeelle jäävän pääjohtajan Asmo Kalpalan seuraajan etsinnän. Tavoitteena on, että uusi pääjohtaja nimitettäisiin ensi vuoden maaliskuussa.
16.6.2011 10:52
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kalpalan kausi pääjohtajana päättyy aiemmin sovitun mukaisesti ensi vuoden lopussa. Kalpalan kansainväliset tehtävät päättyvät vuoden 2013 kesäkuun lopussa, jolloin hän jää eläkkeelle.

Tapiolassa tapahtuu muitakin henkilövaihdoksia. Vahinko-Tapiolan ja Henki-Tapiolan hallitusten varapuheenjohtaja ja yhtiöryhmän johtaja Jari Saine jää eläkkeelle ensi vuoden tammikuun lopussa.

Hänen tilalleen hallitusten jäseneksi ja yhtiöryhmän johtajaksi on nimitetty ensi vuoden helmikuusta alkaen sijoitusjohtaja Jari Eklund, joka on tällä hetkellä hallitusten varajäsen.

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
Taloustiedot
Y-tunnus 0201103-7
Kotipaikka Espoo
Yhtiömuoto KVY
TOL-luokka
Lakisääteinen työeläkevakuutus
Kaikki yrityksen taloustiedot

Hallitusten jäsen ja palveluista yksityistalouksille vastaava yhtiöryhmän johtaja Arto Jurttila on ilmoittanut eroavansa Tapiola-ryhmän palveluksesta syyskuun lopussa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hänen seuraajakseen hallitusten jäseneksi ja yhtiöryhmän johtajaksi on lokakuun alusta alkaen nimitetty nykyinen Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti.

Myös Lauslahden seuraajan etsintä on meneillään. Tavoitteena on nimittää uusi toimitusjohtaja Tapiola Pankille elokuun aikana.

16.6.2011 10:52
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (12)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ehdottaisin Sampon Uotilaa
Anonyymi: Hänellä paras käsity 16.6.2011 11:07

Anonyymi
Kyllä on Kalpala aivan liian pitkään ollutkin johdossa.
Anonyymi: Jopo 16.6.2011 11:43

Anonyymi
Ehdottaisin Sampon Uotilaa


Kyllä Uotila on positiivinen poikkeus vertaistensa joukossa.Hänen asiallinen,hieman sarkastinen jutustelunsa on musiikkia korville ja olemuksellaan antaa rehellisen ja luotettavan kuvan.Ja on itse rauhallisuus ja tyyneys. Kymppi+.
Anonyymi: Arvostava 16.6.2011 11:45

Anonyymi
Kalpala on hoitanut Tapiolaa tosi hyvin ja on todella elakkeensa ansainnut (toisin kuin moni muu kolleegansa).
Anonyymi: Kiitollinen asiakas 16.6.2011 11:58

Anonyymi
Ehdottaisin Matti Vanhasta.
Anonyymi: Ripa 16.6.2011 12:18

Anonyymi
Kannattaisi kiinnittää huomiota moraaliin, mikä näkyy varsinkin vakuutuskorvauspuolella?
Anonyymi: Nimetön 16.6.2011 12:18

Anonyymi
Jotain
Petoksia
Tän
Hetkisellä
Johdolla
Tilillään
Vakuutus
Korvaus syitten
Kääntämistä
Toisiin
Valtioihin ja
Budjetti varojen
Siirtoa
Saman aikaisesti
Osinko salkkuihin
Osinkoina ja
Palkkioina
Välittämättä
Valtion
Sijoitus
Konserni nesteoiloyjn
Liiketoimita
Alueen
Tapaturma
Vakuutus
Veloista.
Asiasta
Virallinen
Rikosilmoitus
Suomen ja
Saksan ja
Usa
Valtioiden
Syyttäjän
Virastoilla.
Anonyymi: Toope 16.6.2011 12:38

Anonyymi
Ehdottaisin Jyrgi Cashiä, mikä olisi pelastus valtakunnalle.
Anonyymi: kyllä kutosen matika 16.6.2011 12:50

Anonyymi
Mihinkäs Arto Jurttila siis lähtee Tapiolasta ?
Anonyymi: Olis kiva tietää.. 16.6.2011 15:57

Anonyymi
Sirkka Mertala uudeksi pääjohtajaksi.
Anonyymi: Nimetön 16.6.2011 16:58
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

06:03 Kreikka sai taas rahaa – nämä uudistukset riittivät europäättäjille
25.5. McDonald'sin ex-pomo korvaisi duunarit roboteilla: "Työpaikat tulevat katoamaan ennennäkemättömällä tavalla"
25.5. Digitoday Google lakkauttaa salasanat – hintana yksityisyys?
25.5. Meijerialan kiky-sopimus kaatui – Elintarviketeollisuus: Työpaikkojen säilymisen kannalta valitettavaa
25.5. Komissio vaatii muutoksia Netflixin sisältöihin ja netin maarajoituksiin
25.5. Digitoday Mainokset tunkevat Google Mapsiin uudella tavalla
25.5. Norjan öljyministeri ei usko, eikä edes toivo öljyn palaavan huippuhintoihin
25.5. Digitoday Kuinka nyt käy Lumia-käyttäjien?
25.5. Kansainvälinen vertailu: Treffit Helsingissä maksavat yllättävän paljon, mutta "synnit" saa hyvällä hinnalla
25.5. Terrafamen pääluottamusmies: "Lypsävää lehmää on vaikea laittaa teuraaksi"
25.5. Video Talvivaaran loppulasku veronmaksajille: Yli miljardi euroa?
25.5. Uponor perustaa veden säästämiseen keskittyvän yhteisyrityksen
25.5. Digitoday Puhelinten teko ei Suomesta lopu: Tässä ovat Nokian perilliset
25.5. Anvia: Yhtiön rahoja ei käytetty väärin valtakirjojen keräyksessä
25.5. Digitoday Nokian puhelimien mahtava nousu ja raju romahdus – listasimme tärkeimmät vaiheet vuosilta 1984–2016
25.5. Terrafame: Talvivaaran kaivos on ajettava ensin ylös, jotta se voidaan ajaa alas
25.5. Kreikka-sopu näkyy markkinoilla – maan lainakorko painui puolen vuoden pohjiin
25.5. Digitoday Anssi Vanjoki: Tämä oli selvää jo helmikuussa 2011
25.5. Pörssissä myönteistä virettä – Nokia hyvässä vedossa
25.5. Digitoday Lue Microsoft-pomon kirje työntekijöille sanasta sanaan
25.5. Suomi hakee EU-tukea Microsoftin irtisanomisten takia
25.5. Talvivaaran kaivostoiminta ajetaan alas – "Vedonlyöntiä veronmaksajien rahoilla"
25.5. Digitoday Kommentti: Nyt saatiin lopullinen vastaus kahteen Nokia-kysymykseen
25.5. STTK:n Palola: Irtisanominen on Suomessa halpaa
25.5. Digitoday Luottamusmies: "Tämä on päivä, jonka ei olisi tarvinnut tulla"
25.5. Digitoday Muistatko tämän Elopin kirjeen? "Heippa siellä"
25.5. Kaupunginjohtaja: Salosta voisi löytyä töitä Microsoftilta lähteville
25.5. Digitoday Tämä jää Windows-puhelimista jäljelle
25.5. Finnair nostaa arviotaan Aasian liikenteen kasvusta
25.5. YTN: Pahin toteutumassa – Microsoftin huolehdittava irtisanottavista
Asiakastieto

Yhteistyössä