EKP:n Bini Smaghi: Kreikan velkasaneeraus ei tule kuuloonkaan
Hän torjuu ajatuksen, koska se vaatisi pankkien pääomittamista myös kriisimaissa. Tämä olisi vaikeaa, oli velkasaneeraus sitten pieni taikka suuri.
– Kreikan, Irlannin ja Portugalin julkisen talouden tilanne on suurin haaste lähivuosina. On kulutettu aikaa keskusteltaessa siitä, miten velkaa lyhennetään, mutta jos hyväksymme tämän, asetamme koko Euroopan uhan alle. Ratkaisu, jossa lyhennetään velkaa jättämällä se maksamatta, ei toimi, Bini Smaghi sanoi.
Hän kehottaakin kreikkalaisia maksamaan veronsa ja "jäämään eläkkeelle 65-vuotiaana, niin kuin kaikki muutkin länsimaissa". Lisäksi valtion on myytävä omaisuuttaan.
– Kreikka voi lähivuosina ajaa läpi omaisuuden myyntejä 25 prosentin edestä bruttokansantuotteesta, Bini Smaghi sanoi.
Myös toinen EKP:n johtokunnan jäsen Jürgen Stark ilmoitti tänään pitävänsä velkasaneerausta "katastrofina".
Markkinoilla Kreikan velkasaneerausta pidetään todennäköisenä, sillä uutistoimisto Bloombergin kyselyssä 85 prosenttia kansainvälisistä sijoittajista oli sitä mieltä että Kreikka joutuu turvautumaan siihen, ja sama kohtalo on mahdollisesti myös Irlannilla ja Portugalilla.













