Sampo teki vahvaa tulosta Nordean avulla

Lehtikuva
Sampo teki vahvaa tulosta Nordean avulla
Finanssikonserni Sampo takoi vahvaa tulosta myös viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Nordean tulososuuden tuella. 152 miljoonaa euroa tuli osakkuusyhtiö Nordeasta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
9.2.2011 10:16
Kommentit 3

Loka–joulukuun tulos ennen veroja kipusi 361 miljoonaan euroon edellisvuoden vertailukauden 199 miljoonasta eurosta. Parannusta tuli 81 prosenttia.

Sammon tulos oli markkinaodotuksia parempi. Ruotsalaisen ennustepalvelu SME Direktin keräämien ennusteiden perusteella analyytikot odottivat yhtiöltä keskimäärin 338 miljoonan euron tulosta ennen veroja.

00:53Osake
-0,49 %
6,035
-0,03
+0,90 %
19,16
+0,17

Osakekohtainen tulos kaksinkertaistui 0,54 euroon 0,26 eurosta.

Sammon hallitus esittää, että viime vuodelta maksettaisiin osinkoa 1,15 euroa osakkeelta. Vuodelta 2009 maksettu osinko oli tasan yksi euro. Sammon hallitus hakee yhtiökokoukselta myös valtuutusta 50 miljoonan A-osakkeen hankkimiseksi.

Osakkuusyhtiö Nordealla oli jälleen merkittävä vaikutus Sammon tulokseen. Loppuvuoden tuloksesta 152 miljoonaa euroa tuli osakkuusyhtiö Nordeasta.

Sampo omisti vuoden lopussa 20,5 prosenttia Nordean osakkeista. Ruotsin valtion viimeviikkoisen osakemyynnin jälkeen osuus nousi 21,3 prosenttiin. Sampo on käsitellyt Nordeaa osakkuusyhtiönään 31. joulukuuta 2009 alkaen.

Ifin tulos parani
12 prosenttia

Vahinkovakuutuksessa eli Ifissä tulos ennen veroja parani 12 prosenttia 188 miljoonaan euroon. Vahinkovakuutuksen tärkeä tunnusluku eli yhdistetty kulusuhde parani 92,3 prosenttiin vuodentakaisesta 92,7 prosentista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhdistetty kulusuhde mittaa vakuutustoiminnan kannattavuutta. Se kuvaa korvaus- ja liikekulujen suhdetta vakuutusmaksutuottoihin. Jos kulusuhde on alle sadan, yhtiön tuotot ovat suuremmat kuin kulut.

Henkivakuutuksessa eli Mandatum Lifessä tulos ennen veroja koheni 15 prosenttia 42 miljoonaan euroon. Maksutulo pysyi edellisvuoden tasolla.

Sammon koko viime vuoden tulos ennen veroja parani 60 prosenttia edellisvuodesta 1 320 miljoonaan euroon. Yhtiö odottaa hyvää tulosta myös tänä vuonna.

Sampo arvioi, että If yltää tänä vuonna pitkän aikavälin tavoitteeseensa eli alle 95 prosentin yhdistettyyn kulusuhteeseen. Viime vuonna kulusuhde oli 92,8 prosenttia.

Mandatum Lifen kannattavuuden Sampo odottaa pysyvän hyvänä, vaikka se onkin erittäin riippuvainen pääomamarkkinoiden kehityksestä.

Nordealla on Sammon mukaan huomattava vaikutus koko vuoden tulokseen.

Lisää Aiheesta
Uutinen"Wahlroos on myöhässä" (7.2.2011 09:46)
YrityksetNordea, Sampo A
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 4
Onneton yhtiö
Koska saan kenkää
Huono 1
Kaikki Sammon osat ovat aina myynnissä. If, Mandatum Life ja Nordea potti. Tosin potin arvoa pitää vielä merkittävästi nostaa ennen lihoiksipanoa, vaikka hankkimalla pankki Ruåtsista. Helpommin sanottu kuin tehty.
Noh, joka tapauksessa Nordea joutuu saneeraukseen, ennenkuin se pannaan lihoiksi.

Ja lopulta kaikki myydään ja jaetaan rahat osakkeenomistajille. Osakkaiden kannaltahan (ja Nalle katsoo maailmaa vain osakkaiden kannalta) asia on varmaan positiivinen. Henkilöstön ja asiakkaiden kannalta jatkuvuutta ei ole. Ei myöskään Suomenm näkökulmasta.
tämän kaiken jo kerran kokenut
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 12
Oulu
Selkeää ja poutaa 7
Tokio
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949