Pankeille tehdään uudet stressitestit

Jason Alden/Bloomberg News
Pankeille tehdään uudet stressitestit
Uusi pankkien stressitestikierros alkaa ensi vuoden alkupuolella. Euroopan komissio päätti eilen torstaina tehdä uudet testit, sillä edelliset testit epäonnistuivat löytämään ongelmia muun muassa Irlannin pankkisektorilta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
26.11.2010 08:36
Kommentit 49

EU:n sisämarkkinakomissaarin Michel Barnierin tiedottaja Chantal Hughes kertoi toimittajille Brysselissä, että eurooppalaispankkien stressitestejä tullaan tekemään vuosittain ensi vuoden alusta alkaen.

Uusissa testeissä EU haluaa kiinnittää huomionsa pankkien likviditeettiin. Edellisissä testeissä pääpaino oli pääoman riittävyydessä. Esimerkiksi irlantilaispankit Allied Irish Banks ja Bank of Ireland selvisivät testeistä puhtain paperein, mutta nyt ne ovat kompastelleet pahoin.

EU:n viranomaiset aloittavat tiedonkeruun pankeissa ensi vuoden alussa.

– On saatava selkeä kuva, mikä on likvidiä ja mikä ei. On olemassa paljon muuttujia. Siksi sitä ei ole tehty vielä. On hyvin helppo vaatia tällaista, mutta käytännössä sen selvittäminen on vaikeaa, Clifford Chance rahoitusalan sääntelyyn keskittynyt lakimies Simon Gleeson arvioi.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenVelkatuki tuli jäädäkseen (28.11.2010 17:06)
UutinenIrlannin lainoista luvassa hyvä hinta (27.11.2010 12:17)
UutinenIrlanti rajulle säästökuurille (24.11.2010 16:59)
UutinenEurokriisi on pankkikriisi (16.6.2010 07:03)
mainos

Kommentit (49)

Huono 0
Hienoa nähdä vuosikymmenen Nordea rakettinousu, kun ymmärretään, että laina se on joka kannattaa. Rahaa virtaa kaikille.
Rahakas
Huono 1
Riihikuiva palaa osakkeisiin täydellä syklillä.
Sun Fun
Mitään vaikeutta ei pitäisi olla kirjanpidon selvittämisessä ja johdon kähmintöjen ja palkkioiden kohtuullistamisessa.

Johtopäätös: kaveri on tutkivinaan kaveria, eikä taaskaan löydä huomautettavaa.

Voipi näet mennä oma tili tyhjiin, jos alkaa löytyä vihjattavaa...
pelletouhua
Täyttä hölyn pölyä ova tuollaiset ns. "testit".
Pelkkää valetta siis.
Talouden vakaannuttamiseksi tulee pankit
siirtää pikaisesti valtiolle.
Vakautta talouselämään
Huono 3
UPM esteton nousupäivä tulossa. Mikään ei voi enää mennä pieleen, kun Portugali saadaan nousun maksumieheksi. Suunta oikea ja rahat kotiSuomeen.
Metsä, metsä metsä
Nyt luottamus nousee siis kohisten.
... ei uskoisi että on hereillä taas kun näitä lukee
Huono 0
Euron arvostus laskee vääjääämättömästi ja vienti sujuu kuin rasvattu!
Tässä Suomen keihäänkärki vuosiksi
Eikös niiden stressitestien suunnittelijat olleetkaan niitä paljon puhuttuja asiantuntijoita.

Miten voidaan olettaa että ne nyt yhtäkkiä sitten olisivat.

On merkillistä että asiantuntijat osoittautuvat kerta toisensa jälkeen puuhastelijoiksi.

Käteinen on mainostanut olevansa asiantuntija. Miksi hän ei nähnyt stressitestien kelvottomuutta jo siinä vaiheessa kun niitä alettiin kokeilla?

Parhaat asiantuntijat ovat tutkineet...
PuuCee
Vasta ensi vuoden alusta? Kuukausi aikaa vielä pelata toisten rahaa !
kiirettä pitää
Huono 0
Täällähän haisee raha!
Rahamies
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 12
Oulu
Selkeää ja poutaa 7
Tokio
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949