NYT: Rahahuolet voivat olla merkki alzheimerista

Lehtikuva
NYT: Rahahuolet voivat olla merkki alzheimerista
Uusi tutkimustieto näyttää, että yksi dementian ensimmäisistä merkeistä on kyvyttömyys ymmärtää raha-asioita sekä hoitaa velkojaan ja sopimuksiaan. Asiasta kertoo The New York Times.
Taloussanomat
31.10.2010 17:05
Kommentit 31

New York Times kirjoittaa Alabaman yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan kyvyttömyys hoitaa raha-asioitaan on yksi tärkeimmistä ja varmimmista dementian oireista.

Lehden mukaan rahavaikeuksiin ajautuminen on ikääntyvien yhdysvaltalaisten keskuudessa niin yleistä, että yhdysvaltalaiset rahoitusalan toimijat ovat tavanneet alzheimeria sairastavien yhdistystä keskustellakseen asiasta.

Asia on kinkkinen, sillä lain mukaan mieleltään terveiden aikuisten päätöksiä tulee kunnioittaa. Alzheimerin ja rahavaikeuksien yhteys kuitenkin tarkoittaa, että sairaudesta kärsivien oikeus tehdä taloudellisia ja laillisia päätöksiä voi heikentyä etenkin, kun sairaus pystytään nykyään diagnosoimaan aiempaa varhaisemmassa vaiheessa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenVanhus, vaadi postisi ovelle (8.12.2009 11:20)
UutinenKiire ei pakota tylyttämään (11.9.2009 15:15)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (31)

Huono 0
Voimmeko diagnosoida arkadianmäen koko sakin dementikoiksi sekä tuoda uudet paremmat edustajat tilalle?

Löytyykö lääkäriä kansan keskuudesta?
Miksei? Kokeillaan nyt tätäkin?
No nyt se vahvistus tuli. Olen kauan aikaa ollut vahvasti kallellaan siihen teoriaan, etta kaikki nama finanssikriisit ja muut ovat Alzheimerin aikaansaamia. Niilla Cityn ja Wall Streetin juipeilla on siis Alzheimer kun eivat ymmarra raha-asioista ja eivat pida lupauksiaan ja sanojaa!

Kaikki selkisi yhdella kertaa!!!
Cityssa ja Wall Streetilla on Alzheimeria
Löytyyhän se.

Tohtori Kiminkinen.
Ja Suomi paranoo
Suomen nykyisessä velkaa jatkuvasti valtiolle lisää ottavassa poliittisessa johdossa näyttää esiintyvän hieman ymmärtämättömyyttä rahasta ja MUISTAMATTOMUUTTA yleisemminkin.
Buhahhah
Huono 2
Talsan otsikkotoimittaja vois opetella suomen kieltä ja miksei myös englanninkieltäkin kertaavasti. Huoli ei ole sama kuin ongelma. Osaamaton sen sijaan voi olla synonyymi sanan käsi kanssa. Miksei myös tyhmän, mutta ei aina.
Huono 1
Noniin. Hus lääkäriin siitä kaikki ruikuttajat. Taitaakin hiljetä aika lailla nämä keskustelupalstat kunhan lääkitys on kunnossa.
Huono 1
Taidanpa aluksi ottaa pankista muutaman millin lainan ja kun pitäis maksaa takaisin, selitän että alzheimerin takia olen kykenemätön hoitamaan asioitani, varsinkin raha-asioitani. Pitää varmaan pyytää muita EU-maita hoitamaan ylivelkaantumiseni.
Kreikkalainen
Huono 0
Eikös joka lehtiuutisesta Suomessa pitänyt olla suora linkki lähteelle!

www.nytimes.com/2010/10/31/health/healthspecial/31finances.html?_r=1

Woe= suru,murhe, vaiva.
Woes= kärsimykset ,kun joutuu aina etsimään jutun sylttytehdasta
Huono 3
Löytyykö lääkäriä kansan keskuudesta?

Hahhah, kyllähän kansanedustajienkin joukosta löytyy lääkäri; Päivi Räsänen...

Psykologi Veltto Virtanen voisi kuitenkin tehdä Päiville mielentilantutkimuksen ennen kuin Päivi päästetään valloilleen, jotenkin veikkaisin, ettei ihan kaikki ole kotona. (johan uskovaisuus - saati sitten ääri-sellainen - on mielensairaus)
Lol!
Vihjaako tämä uutinen kenties siihen suuntaan, että Kataisella on Alzheimer?

Hänellähän on aika pahojakin huolia nimenomaan talouden suhteen, ja tilanne on vieläpä pahenemaan päin.
Näinkö tämä pitäisi ymmärtää?
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 12
Oulu
Selkeää ja poutaa 7
Tokio
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949