Pankit kiristivät asuntolainaehtoja

HS
Pankit kiristivät asuntolainaehtoja
Eurooppalaispankit ovat jatkaneet luottoehtojensa kiristämistä vuoden toisella neljänneksellä. Euroopan keskuspankin (EKP) mukaan velkakriisin vuoksi pankkien rahoituksen saanti on heikentynyt, mikä on pakottanut ne tiukentamaan omaa lainanantoaan.
Taloussanomat–Bloomberg
28.7.2010 14:02
Kommentit 29

EKP sanoo pankkien luotonantoa käsittelevässä raportissaan, että pankit ennakoivat lainaehtojen yritysluotoissa kiristyvän hieman myös vuoden kolmannella neljänneksellä.

Myös kotitalouksien asuntoluottojen ehdot ovat kiristyneet kevään aikana.

Lainat kotitalouksille ja yrityksille kasvoivat Euroopassa nopeita vauhtia 20 kuukauteen kesäkuussa. Yritysten näkymät ovat parantuneet ja kuluttajien luottamus kohentunut, mikä on kiihdyttänyt lainakysyntää.

EKP:n mukaan luotonkysyntä jatkaa nousuaan. Pankkien rahoitustilanne pysyy kuitenkin hankalana, vaikka se ei olekaan enää yhtä vaikea kuin vuoden toisella neljänneksellä.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenTee itsellesi stressitesti (30.7.2010 06:01)
UutinenTrichet kiristäisi jo, Bernanke ei (23.7.2010 15:01)
mainos

Kommentit (29)

Taisi kivi lähteä vierimään....
Niin se maailma pyörii
Hienoa tämä markkinauskovaisuus:

"markkinat korjaavat itse itsensä" kun pelailu vain ensin räjähtää täysillä käsiin.

Ja "itsesäätely" toimii taas muutaman vuoden, kunnes pelimaanikkojen ahneus jälleen voittaa kiimankin.
Peliin säännöt tai peli poikki
Huono 8
Europpalaisien pankkien reservivaroiksi riittää 2% lainattavasta summasta, joten ei ole mitään syytä kiristää lainanantoa
Korko on liian matala.. 12 Euroborin pitäisi nousta nyt alkuunsa ainakin 2,5- 3,5 % :iin.
Korko
Nyt on kiire. Pankista saa enää 400 000 ekee Helsingin keskustan pieneen kaksioon ilman omarahoitusosuutta.
Kolmiota ei enää irtoa, sanoo vastuuntuntoinen pankki.
No mutta tämähän tarkoittaa vain ja ainoastaan, että hinnat romahtavat. Ja se on kiva juttu!:)
Jihuuuu
Tämä ei koske Suomea. Tiedän pariskunnan joka sai kuukausi sitten 100% velkaa omakotitaloonsa.
Vielä ehtii
Ei koske Suomea.

Täällä rahaa saa niin paljon kuin haluaa, jos peili huurtuu lainatiskillä ja on antaa pantiksi joku asuntona myyty tila.
Asuntolainakanta jäi - 0.2% nousukauden tilastosta ja yrityksillä on hankala saada rahoitusta eli M3 ei kierrä joten deflaatioon mennään.

Eu-talous on ihan sekaisin ja pankkien luottamuspula näkyy ja tuntuu, investointi lainoista puhumattakaan.

Ei pyörähdä velkaponzi ei. Se on deflaatioon valuminen.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 12
Oulu
Selkeää ja poutaa 7
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

00:36OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949