Goldman Sachsia syytetään nyt ruokakeinottelusta
Suurten kansainvälisten pankkien epäillään keinotelleen muun muassa kahvi-, kaakao- ja vehnämarkkinoilla. Keinottelu on nostanut markkinahintoja, mikä ennen pitkää näkyy myös kuluttajien maksamissa hinnoissa.
Brittiläisen World Development Movement -järjestön mukaan kansainvälisen finanssikaaoksen aikaansaaneet pankit ja vipurahastot ovat myös ruokakeinottelun taustalla. Järjestö arvioi, että yhdysvaltalaispankki Goldman Sachs tienasi viime vuonna miljardi dollaria keinottelemalla ruualla.
Goldman Sachs kiisti tiistaina WDM:n arviot ja sanoi, että järjestön raportti on "kauhistuttavan harhaanjohtava".
Pankin tiedottaja Michael DuVally sanoi tiistaina brittiläiselle The Guardian -lehdelle, että markkinahintojen nousun taustalla on raaka-aineiden kasvanut menekki muun muassa biopolttoaineiden käytön kasvun seurauksena.
Sijoittaja nurkkasi
kaakaomarkkinat
Kaakaon hinta on noussut maailmanmarkkinoilla korkeimmilleen 33 vuoteen. Hinta on noussut puolessatoista vuodessa 150 prosenttia.
Uutistoimisto Bloomberg kertoi, että maanantaina kaakaofutuurit laskivat keinottelijoiden myyntien seurauksena.
– Osa rahastoista keventää positioitaan. Markkinoilla on paljon volatiliteettia, LaSalle Futures Groupin markkinastrategi Jim Goens sanoi Bloombergille.
Brittitietojen mukaan Armajaro-vipurahastoa johtava Anthony Ward on nurkannut kaakaomarkkinoita ostamalla 240 000 tonnia kaakaopapuja. Ward osti lähes miljardin dollarin sijoituksellaan niin paljon papuja, että niillä pystyisi valmistamaan yli viisi miljardia pientä suklaalevyä.
Wardin tekemä kauppa on ilmeisesti kaakaomarkkinoiden suurin neljääntoista vuoteen, Britannian yleisradio BBC kertoi.
World Development Movement vaatii valtioita laittamaan keinottelijat kuriin raaka-aineiden hintojen vakauttamiseksi. Muuten ruoka kallistuu kallistumistaan, mikä kiihdyttää inflaatiota.
WDM:n mukaan ruuan kallistuminen voi myös johtaa nälänhätiin ja ruokamellakoihin. Haitissa, Meksikossa ja Bangladeshissa mellakoitiin viimeksi 2008, kun vehnä ja maissi kallistuivat ennennäkemättömästi.

















Kommentit (21)
Realitalous rajoittuu saatavilla oleviin luonnonvaroihin. Realitalous ei pysy finanssitalouden vauhdissa kysynnän ja tarjonnan suhteen.
Vapaat markkinat ja rehellisyys voittavat lopulta aina. Aina.
Ja nyt on havaittu, että Golfman Sachs keinottelee. Vau!
Keinottelua on ollut ja tulee aina olemaan. Mutta saattaa olla, että Goldman Sachs ja pari muuta investointipankkia on kasvanut liian suuriksi, että markkinat toimisivat normaalisti.
Rahalla ei ole moraalia, joten näiden suurten investointipankkien pilkkominen saattaa olla ainoa vaihtoehto kapitalistisen järjestelmän toiminnan turvaamiseksi.
Kauniisti pyytämällä mikään ei muutu ja ahneus kasvaa päivä päivältä.
Tämän takia laissez-faire kapitalismi ei toimi. Jokainen pesun kestävä kapitalistikin ymmärtää ettei ylläolevan kaltainen toiminta ole pitkässä juoksussa kestävää yhteiskunnan kannalta. Sijoittajalle se on toki hyvä bisnes.
Tätä esimerkkiä voisi käyttää myös suuren tasapainottavan verotuksen puolustamiseen koska se hillitsee suurpääoman muodostumista.
Mikä ylläolevassa logiikassa ei toimi? Vihje...kysynnän ja tarjonnan tason vaikutus hinnanmuodostukseen, ja oletukset kysynnän ja tarjonnan takana...
Esim. kaupassa on takkeja myyntävänä eri kokosia runsaasti ja näin tarjonta on suurempaa ja hinta korkeampi. Jos taas takkeja on vain joitakin kokoja niin hinta on silloin alhaisempi ja lopulta tarjouksessa.
Hinnat nousevat myös kasvavan rahamäärän takia (velkatalous).