Moody's alensi Irlannin luottoluokitusta

Sari Gustafsson / Lehtikuva
Moody's alensi Irlannin luottoluokitusta
Etelä-Euroopan maiden vaikeudet ovat tarttuneet Irlantiin. Viime viikolla luottoluokitusyhtiö Moody's laski Portugalin valtionvelan luottoluokitusta, nyt vuorossa on Irlanti.
Taloussanomat
19.7.2010 10:15
Kommentit 19

Moody´s perustelee luokituksen alentamista Irlannin talouden heikkenemisellä ja maan velkaantumisella.

Moody´sin johtava Irlanti-analyytikko Dietmar Hornung kertoo, että luokituksen alentaminen johtuu etenkin siitä, että talouden vakaus on heikentynyt pienin askelin, mutta merkittävästi.

Irlannin velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on kasvanut selvästi. Kun ennen finanssikriisiä se oli 25 prosenttia, viime vuoden lopussa se oli 64 prosenttia ja suuntaus jatkuu.

Laskusuhdanteen vuoksi Irlannin kasvunäkymät ovat heikentyneet. Etenkin kiinteistö- ja rahoitusalalla on vaikeuksia.

Irlannin luokitusnäkymät ovat Moody´sin mukaan luokituksen laskun jälkeen vakaat eli uutta pudotusta ei ole lähiaikoina odotettavissa.

Euroopan huonoin luottoluokitus on Kreikalla. Sen lainat ovat Moodys’illa roskalainaluokassa eli niihin sijoittamista ei suositella ollenkaan.


∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenS&P laski Irlannin luottoluokitusta (25.8.2010 08:20)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
huhhuh, pahalta näyttää.
ai paha
Tuntuu olevan kovaa leviämään tämä tauti.
Origo
Ei syytä huoleen. Putte Possu on jo tutkimassa Irlannin budjettia.
Nasse Setä
Huono 0
Minä korotin Irlannin luottoluokitusta.
Vedonlyönnin seurauksena olen saamassa
pullon irlantilaista viskiä helmikuussa 2020.
Viskiä sen olla pitää ja irlantilaista
Fantastista, ei koske Suomea, paitsi että joudumme elättämään tämänkin parasiittivaltion, mutta nyt voimme keskittyä rakentamaan patioita.
Vastakkainasettelu on poissa
Laskin juuri Suomen luottoluokitusta ja näkymät negatiiviset. Suomen politikot eivät ole vielä aloittaneet välttämättömiä leikkauksia.
Luottoluokitus
Moody'sin oma luotettavuusluokitus lienee ÖÖÖ---?
opportunisti
Huono 2
Eikös kuralla olevan maan luokitusta pitäisi nostaa,että saisivat lainaa halvemmalla kurimuksesta päästäkseen? Nykykäytäntöhän vain kurjistaa tilannetta lisää.Järkeä jaossa tässä ja vielä ilmaiseksi.
Vihreät nummet
Huono 1
Mukavia uutisia jotka koskevat pian myös suomea.
verkot tötterölle
Huono 0
EU pumppasi Irlantiin tolkuttomasti rahaa, jotta sai politisoitua IRA:n. Kupla siitä tietysti tuli.

Sosialismista ei koskaan opita.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 12
Oulu
Selkeää ja poutaa 7
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

00:36OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949