Yle: Kuluttajaliitto kieltäisi pikavipit tyystin

Lehtikuva
Yle: Kuluttajaliitto kieltäisi pikavipit tyystin
Pikavippejä koskevat lakimuutokset eivät vähentäneet niihin liittyviä ongelmia, kertoo Yle Uutiset. Kuluttajaliitto haluaa kieltää kaikki pikavipit niiden aiheuttamien maksuvaikeuksien takia.
Taloussanomat
9.7.2010 07:25
Kommentit 32

Vuoden alusta lähtien pikavipin myöntäjä velvoitettiin ilmoittamaan asiakkaalle markkinoinnissaan todellinen vuosikorko ja varmistumaan lainanottajan henkilöllisyydestä. Lainojen ottaminen yöllä kiellettiin.

Keinot eivät ole kuitenkaan purreet pikalainauksen ongelmiin.

– Lainsäädännön tavoitteena oli vähentää pikavippien haittoja. Ylivelkaantuminen on jatkunut ja lainaa otetaan lainan päälle. Ei ole vaikuttanut vähentävästi luottojen ottamiseen, Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario sanoo Yle Uutisille.

Taloustutkimuksen mukaan useampi kuin neljä viidestä suomalaisesta kieltäisi pikavipit kokonaan. Samoin tekisi Kuluttajaliitto.

– Se on tuote tai palvelu, joita ei pitäisi olla markkinoilla ollenkaan. Sen takia, että siinä kerätään hurjia voittoja ihmisten hädällä. Ne jotka pikavippejä ottaa, on kaikkien tilastojen perusteella ihmisiä, joilla on velkoja jo muutenkin, ja jotka eivät veloistaan muutenkaan selviä. Kun korot voi olla 3 000 prosentin luokkaa, niin siinä ei paljon maalaisjärkeä tarvita minkä takia se ei ole hyvä tuote, Sario sanoo.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenTällaista on koronkiskonta (7.6.2010 06:01)
UutinenPikavippi ei enää tule pikaisesti (30.3.2010 13:50)
UutinenTuliko otettua vahingossa lainaa? (31.8.2009 13:36)
Uutinen188 miljoonan euron pikavipit (26.3.2009 13:33)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (32)

Huono 0
Luottorahasta pitäisi maksaa aina todella kova rangaistusvero. Oli se sitten pikavippi, visa-vippi, asuntolaina tai mikä tahansa vippi.

Vippaaminen nostaa hintoja, vääristää markkinataloutta ja tuhoaa koko hyvinvoinnin hitaasti mutta varmasti. Pitääkö kaikessa seurata USA:n huonoa esimerkkiä?
lainaponzi tuhoaa elämän
Kannatetaan!

Koko bisnes vastaa osapuilleen viinan myyntiä sammumistilassa olevalle
Bisnesetiikka?
Huono 0
Monissa maissa pikavippiyrityksen perustaminen on hankalaa, kun lainoja voivat myöntää vain talletuksia vastaanottavat luottolaitokset.
laburnum
Kannatetaan. Pikavipit eivät ole antaneet muuta kuin harmia kansalle.
Perintämies
Ennen koronkiskonta oli rikos.
Nykyisin se on hyvä bisnes.
saneeraaja
Pitäisi olla niin, että mistään (edes toisesta firmasta) ei pystyisi lainaamaan lisää, ennenkuin on edellinen vippi maksettu.
Hop
Jos täysi-ikäinen ihminen ottaa lainan ja nyt vielä kun niissä näkyy vuosikorko luokkaa 200%, on hän silloin arvioinut tarvitsevansa rahaa todella paljon johonkin tärkeään ja todennut pystyvänsä maksamaan vipin takaisin. Ei kukaan täysi-ikäinen oikeustoimikelpoinen henkilö ota lainaa, ilman, että näkee pystyvänsä maksamaan sen takaisin, eikä kukaan osta tuotteita velalla, jos ei todella tarvitse sitä. Ruokaakin saa leipäjonosta, jos rahat ovat todella loppu. Samoin sossu avokätisesti jakaa avustuksia tarvitseville. Eikä mitään korkkareita tai viinapulloja tarvitse ostaa, jos raha ei riitä ruokaan. Meillä on vielä velkajärjestely, johon voi mennä jos vaikka yllättäen tulot tippuvat (saa potkut, joutuu sairauslomalla ym.), eikä velkaa voikaan maksaa pois niin helposti.

En siis ymmärrä, mikä ongelma tämä on? Jos täysi-ikäiset ja oikeustoimikelpoiset ihmiset ottavat lainaa, ja vielä tekevät sen täydessä ymmärryksessä, niin silloin he ovat vastuussa veloistaan. Silloin he ovat tarkoittaneetkin käyvän näin. Silloin he ovat hallunneet ostaa tämän kyseisen tuotteen (pikavipin) ja pikavippifirma on sen mahdollistanut. Miksi pikavipit pitäisi kieltää kun niillä on niin paljon tyytyväisiä asiakkaita?

Jos joku hankkiutuu velkoihin ja alkaa maksaa superkorkoisia velkojaan ottamalla lisää superkorkoista lainaa, se on silkkaa tyhmyyttä ja tyhmyydestä kuuluukin sakottaa.
velaton
Huono 7
Tulee mieleen ihan Kataisen velanotto. Suomi tuskin pystyy maksamaan nykyisiäkään velkoja ja Katainen on jo ottamassa rajusti lisää velkaa!

Pitäisikö Katainen kieltää lailla ?
Hmmm
Ei pikavippejä kielletä. Niiden avullahan saadaan kierrätettyä entistä enemmän yhteiskunnan vähäosaisille jakamia tulonsiirtoja omistavan luokan taskuihin.
Laillistettua kiskontaa
Huono 1
Kyllä joku vippaskonsti aina keksitään jos on todellinen uuno kyseessä.
10000% p.a.
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Aiotko ostaa Blackberry-puhelimen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.2.2012

USA:n uusien asuntojen myynti tammikuulta (ennuste 315 000, ed. 307 000) 17:00  
Michiganin yliopiston luottamusindeksi helmikuulta (lopullinen, ennuste 73,0, ed. 75,0) 16:55  
Britannian bkt loka-joulukuulta (tarkistettu, ennuste -0,2 % ed. nelj., +0,8 % ed. v:sta, ed. +0,6 % ja +0,5 %) 11:30  
asuntojen hinnat tammikuulta, Tilastokeskus 09:00  
tuottajahintaindeksit tammikuulta, Tilastokeskus 09:00  
Saksan bkt loka-joulukuulta (tarkistettu, ennuste -0,2 % ed. nelj., +2,0 % ed. v:sta, ed. +0,6 % ja +2,7 %) 09:00  
tilinpäätöksiä: Biotie Therapies (noin klo 9), Nurminen Logistics (klo 9), Ruukki Group    
Italian ja Portugalin lainahuutokaupat    
 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949