Europankit ilahduttivat markkinat – euro pomppasi
Europankkien taloustilanne onkin odotettua parempi. Näin markkinoilla tulkittiin Euroopan keskuspankin ilmoitusta keskiviikkona suoritetusta lainahuutokaupasta. Ilmoituksen jälkeen euro vahvistui yli 1,22 dollarin.
EKP kertoi, että se on lainannut pankeille yhteensä 131,9 miljardia euroa kolmeksi kuukaudeksi yhden prosentin korolla. Lainaa haki 171 pankkia.
Tietoja keskuspankin keskiviikkoisesta rahoitusoperaatiosta odotettiin markkinoilla kiinnostuneina, sillä huomenna torstaina erääntyy EKP:n pankeille antama, yhteensä 442 miljardin euron kahdentoista kuukauden laina. Vuoden rahoitus oli keskuspankin tärkein työkalu rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi viime vuonna.
Markkinoilla pankkien keskiviikkona lainaamaa 132 miljardin summaa pidetään maltillisena ja siten merkkinä sektorin suhteellisen hyvästä kunnosta.
– Kysyntä oli yllättävän alhaista ja varmasti vähempää kuin markkinat olivat odottaneet. Tämä viitannee siihen, että vaikka joillakin alueilla järjestelmässä on paineita, tilanne ei ole koko järjestelmässä yhtä kehno kuin moni on odottanut, Fortis Bankin johtava Eurooppa-ekonomisti Nick Kounis kommentoi uutistoimisto Bloombergille.
EKP tarjoaa pankeille edelleen kolmen ja kuuden kuukauden rahoitusta rajattomasti. Sen sijaan keskuspankki ilmoitti, että se on luopunut kahdentoista kuukauden hätärahoituksen antamisesta. EKP käynnisti lainaohjelman viime vuonna rahoitusjärjestelmän ja talouden elvyttämiseksi. Nyt keskuspankki on aloittanut vetäytymisen hetkellisistä elvytystoimista.
Lisäksi EKP kertoi, että se on saanut päätökseen 60 miljardin euron vakuudellisten joukkolainojen osto-ohjelmansa. Keskuspankki sanoi pitävänsä lainapaperit lainapaperit niiden erääntymiseen saakka.
Yhteisvaluutta euro hyppäsi EKP lainahuutokauppailmoituksen jälkeen. Kello 13.25 Suomen aikaan euro oli 1,2290 dollarissa, kun tiistain päätösnoteeraus oli 1,2188 dollaria. Euro on kääntänyt suuntaansa tänään keskiviikkona ja vahvistunut suhteessa dollariin kolmen laskupäivän jälkeen.

















Kommentit (16)
Siis sama juttu kuin jos sosiaaliavun varassa elävä perhe nostaisi avustuksia muutaman kympin vähemmän kuin edellisenä kuukautena. Tällä perusteella joku toope sitten alkaisi selittää, että nyt perheen kaikki huolet ovat ohitse ja talous kunnossa...
Siis sama juttu kuin jos sosiaaliavun varassa elävä perhe nostaisi avustuksia muutaman kympin vähemmän kuin edellisenä kuukautena. Tällä perusteella joku toope sitten alkaisi selittää, että nyt perheen kaikki huolet ovat ohitse ja talous kunnossa...
Siis sama jos sosiaaliavulla elävä perhe jättäisi seuraavan kolmen kuukauden avun nostamatta saatuaan töitä tälle ajalle.
Jos luit uutisen tarkkaan niin lainoja otettiin vain reilut 130 miljardia, vaikka pelkästään Espanjan pankkien rahoitustarve on yli 440 miljardia. Todennäköisesti tuo raha meni suurelta osin Espanjaan, joten muu euroalue ei lainannut juuri mitään.