"Turha huolestua vielä eurosta"
Viime viikolla euro heikkeni 2,5 prosenttia dollariin nähden.
Euron laskulle ei näytä olevan loppua, vaikka Euroopan keskuspankki (EKP) on ostanut euroalueen valtiolainoja osana toukokuussa julkistettua suurta vakautuspakettia. Ennen viikonloppua sijoittajat huolestuivat Unkarista kantautuneista pessimistisistä talouskommenteista, vaikka maa ei kuulu euroalueeseen.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen muistuttaa, että hiukan pidemmälle taaksepäin tarkasteltaessa yhteisvaluutta on kuitenkin vain keskimääräisillä tasoillaan dollariin nähden eikä näin olleen erityisen heikko. Tammikuussa 1999 esitellyn euron tähänastisen kuukausinoteerausten keskiarvo dollariin nähden on uutistoimisto Bloombergin mukaan 1,1842 dollaria.
– Kun katsoo historiaa vuodesta 1999 lähtien, niin yhteisvaluutta oli lähes viisi vuotta alle 1,20 dollarissa. Kun euro oli heikoimmillaan 0,85 dollarin tienoilla, oltiin todella huolestuneita siitä, ettei eurosta koskaan tule mitään mahtivaluuttaa. Siitä ei jaksettu iloita, että heikko euro tuki tällöin euroalueen vientiä, Sorjonen sanoi Taloussanomille.
– Kun euro vahvistui 1,20 dollarin pintaan, oltiin taas erittäin huolestuneita siitä, että vahva euro vie Euroopan kilpailukyvyn. Tuonnin vastaavalla halpenemisella ei ollut tällöin merkitystä. Puhuttiin paljon siitä, mitä tapahtuu euron kurssin vahvistuessa 1,40–1,50 dollariin. Näin tapahtui, eikä maailmanloppua tullut.
Markka-ajan muistikuvia:
Pientä valuuttaa vaikea puolustaa
Sorjosen mukaan Eurooppa tarvitsee nykyisessä tilanteessa kaiken mahdollisen avun noustakseen riittävän kestävän talouskasvun tasolle. Tässä on rooli myös valuuttakurssilla. Tämä koskee myös Suomea, vaikka tuontitavarat kallistuisivatkin.
– Nyt näyttää siltä, että euron kurssi alkaa pikku hiljaa tukea eurooppalaista teollisuutta. Tässä mielessä euron heikkeneminen on ihan tervetullut ilmiö.
Hän ei usko euron heikkouden vaikuttavan rahaliiton laajenemiseen, koska pienille valtioille yhteisvaluutta tarjoaa joka tapauksessa suojaa. Viro aikoo liittyä euroalueeseen ensi vuoden alussa, jolloin siitä tulisi euroalueen 17. valtio. Talousvaikeuksissa oleva Unkarikin on tähdännyt rahaliiton jäsenyyteen vuosikymmenen puolivälissä.
– Kiinnostus rahaliittoa kohtaan voi olla jopa entistäkin suurempaa, koska pienet valuutat heiluvat enemmän ja näihin voi kohdistua spekulaatiota. Markka-ajalta muistamme, että jos spekulaatiota tulee, on pientä valuuttaa mahdoton puolustaa.
Uutistoimisto Bloombergin keräämässä 18 ekonomistin keskimääräisennusteessa euron arvioidaan liikkuvan tämän vuoden lopussa 1,20 dollarissa ja 115 jenissä ja ensi vuoden lopussa 1,22 dollarissa ja 123 jenissä. Brittipankki Barclays arvioi kuitenkin, että euro voi vahvistua tämän vuoden loppuun mennessä 1,25 dollariin.
Tunti sitten eli kello 11.40 aikaan euro noteerattiin 1,1953 dollariin.


















Kommentit (25)
Hienosti ilmaistu, että päin /C:ttä menee!