Kulutusluotoista tappioita rahoitusyhtiöille
Rahoitusyhtiöiden luottotappiot ja niihin varautumiset kasvoivat selvästi viime vuonna. Niitä kertyi viime vuonna 82 miljoonaa euroa eli 60 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Summa oli suurempi kuin vuonna 1993, mutta jäi kahta aiempaa 90-luvun lamavuotta selvästi pienemmäksi.
Rahoitusyhtiöt eivät kerro, mikä oli toteutuneiden luottotappioiden osuus.
Luottotappioiden ja luottotappiovarausten osuus rahoitusyhtiöiden taseesta oli kuitenkin selvästi pienempi kuin viime lamavuosina.
Luottotappioiden osuus oli viime vuonna 0,66 prosenttia luottokannasta ja järjestämättömien saatavien osuus 1,47 prosenttia.
– Se ei ole hälyttävän suuri verrattuna edelliseen lama-aikaan ja ottaen huomioon, että pahin vaihe taloudessa lienee jo ohitse, sanoi Finanssialan keskusliiton rahoitusyhtiöjohtokunnan puheenjohtaja Ilkka Kansanniva tiedotustilaisuudessa.
90-luvun alkuvuosina luottotappioiden osuus luottokannasta oli pahimmillaan yli neljä prosenttia.
Autoleasingin kysyntä
väheni selvästi
Luottotappiot kasvoivat Kansannivan mukaan kulutusluotoissa sekä varsinkin joidenkin toimialojen yritysten luotoissa. Hän sanoo, että yksikään toimiala ei ole täysin säästynyt, mutta joiltakin aloilta tappioita on kertynyt enemmän.
Tälle vuodelle Kansanniva ei odota luottotappioiden suurta kasvua, ”ellei maailma muutu”.
Rahoitusyhtiöiden luottokanta pysyi suunnilleen samansuuruisena kuin edellisvuonna. Osamaksusopimukset vähenivät selvästi varsinkin siksi, että autokaupan hiljeneminen nipisti yksityishenkilöiden osamaksukysyntää.
Autojen uudet leasing-sopimukset vähenivät yli kolmanneksen edellisvuodesta, mitä osattiin odottaa. Taantuma vähensi työsuhdeautojen ja ammattikäyttöön tarkoitettujen ajoneuvojen kysyntää. Tilanteeseen vaikutti myös autoveron muutos viime huhtikuussa. Verouudistus lisäsi leasingin kustannuksia.
– Kalustoa on mennyt jatkovuokralle, mikä ei näy uusmyyntinä, Kansanniva sanoi.
Hän ei usko, että tänäkään vuonna autoleasing kasvaisi suuresti.
– Mutta jossain vaiheessa tulee tarve uusiin investointeihin, kun kalusto vanhenee. Silloin yritykset joutuvat ratkaisemaan, miten ne rahoitetaan. Uskon, että leasing on varteenotettava vaihtoehto.
Koneiden ja teollisuuden laitteiden uudet leasing-sopimukset kasvoivat yllättäen 40 prosenttia. Kansannivan mukaan kasvu oli poikkeuksellista investointikysyntään verrattuna, mutta sitä selittävät joidenkin suurten ja pitkään suunniteltujen investointien ajoittuminen juuri viime vuodelle.
Kulutusluottokanta jatkoi viime vuonnakin kasvuaan 6,3 prosentilla. Vakuudettomia kulutusluottoja myytiin 3,2 prosenttia edellisvuotta enemmän.
– Odotamme, että kulutusluottokanta jatkaa kasvuaan tänä vuonna, mutta kasvu on varmaan aika pientä.
Kirjanpitokäytännön
muutokset huolestuttavat
Ala on huolissaan leasingia koskevan kirjanpitokäytännön suunnitteilla olevista muutoksista, joiden tarkoituksena on lisätä asiakasyritysten kirjanpidon läpinäkyvyyttä. Leasing olisi oltava näkyvissä taseessa.
Kansannivan mukaan itse asia on kannatettava, mutta lopputulos riippuu siitä, millainen vaihtoehto toteutuu.
– Osa vaihtoehdoista on kirjanpitokäytännön puolesta turhankin monimutkaisia varsinkin pienille yrityksille.
Rahoitusyhtiölle ongelma on se, jos taseeseen on kirjattava paitsi koneet ja laitteet, myös saatava. Kansannivan mukaan silloin lisääntyy myös oman pääoman vaatimus.




















Kommentit (12)
Vanhoista Aku Ankoistako tämäkin ammattilainen tietonsa ammentaa, vai valehteleeko tahallaan? Kyllä se luottotappioiden kasvu on vasta edessä siinä vaiheessa kun tämä meidän kuplatalous poksahtaa.
Eikä luottotappioita tule vain pieninä puroina, sillä valtioiden kulutusluotot ovat myös katkolla. Kreikalle juuri huhuiltiin 55 miljardin "lahjoitusta" heidän kulutusluottojensa paikkailuun.
Jos ei marginaalit näille konkurssipesille kiipeä reilusti, niin Zimbabwe näyttää tietä. Ja korkeat korot ylivelkaisille tarkoittaa...
Jos näin ei ole, voi olla, että Kansanniva kohtaa kansan ivan.
Nyt lääkkeet naamariin ja ulos kävelylle. Aurinko paistaa, linnutkin jo laulaa ja kun unohdat hetkeksi kateutesi ja katkeruutesi, huomaatkin olevasi hetken verran onnellinen. Kokeile ihmeessä, kannattaa.
Nyt lääkkeet naamariin ja ulos kävelylle. Aurinko paistaa, linnutkin jo laulaa ja kun unohdat hetkeksi kateutesi ja katkeruutesi, huomaatkin olevasi hetken verran onnellinen. Kokeile ihmeessä, kannattaa.
Kyllä tuo ensimmäinen kirjoittelija vaan taitaa olla oikeassa. Finanssikriisi alkaa olla jo ohi, mutta reaalitaloudessa voi mennä alamäkeä vielä pitkän aikaa. Työpaikkojen määrä alkaa kasvaa, vasta kun investoinnit kasvavat. Eli verotulojen kasvuun tuottavuuden kasvun avulla on vielä pitkä matka. Ostovoima tulee heikentymään ja sitä kautta myös palvelujen kysyntä. Se vähentää työtä ja palkkasummaa palvelualoilla. Lopputuloksena juuri nämä kulutusluottojen käyttäjät ovat ongelmissa.
Samaan aikaan näkymät finanssitalouden puolella kirkastuvat, mikä perinteisesti on nostanut inflaatiopaineita ja siksi myös korkoja. Eli eiköhän jätetä lääkkeet ottamatta...
Ai nyt onkin sit LAMA eikä se kuuluisa
"jo ohitettu pikkutaantuma"!!!! heh, hyvähän se on paukutella henkseleitä kun jo 2008 vuoden lopulla irtisanottu ja yhä kasvava työttömien armeija on vielä ansiosidonnaisella, odottakaas kun ne putoo KELAN luxus-rahoille, sit alkaa henkseleiden paukutus hiljenemään.... :D
Suomi muutenkin elää edelleen melkovahvasti nousukausi euforiassa vaikka se on mennyttä aikaa.....
näin ollen 2011 on lamavuosi vasta
historia toistaa ....