Wahlroos: "En pidä sanasta valta"
Sammon hallituksen puheenjohtajan Björn "Nalle" Wahlroos torjuu ajatuksen, jonka mukaan finanssikonserni olisi kiinnostunut omistamaan Nordeaa vain vallan takia.
– Tämä valta on hyvin ruotsalainen käsite. Yritämme aina korostaa kannattavamme anglosaksista tapaa johtaa yritystä. Siinä valta ei itsessään ole tärkeää vaan se, miten osakkeenomistajien etuja ajetaan, Wahlroos sanoo E24:n haastattelussa.
Huhut Sammon suunnitelmista Nordean suhteen ovat käyneet kuumina sen jälkeen, kun yhtiön omistusosuus nousi yli viidennekseen joulukuussa. Tammikuussa Nordean nimitysvaliokunta päätti esittää Sammon konsernijohtajaa Kari Stadighia pankin hallituksen uudeksi jäseneksi.
Sammon hallituksen puheenjohtajan mukaan on selvää, että finanssikonsernin läsnäolo Nordean johdossa kasvaa. Wahlroos kertoo kuitenkin, ettei hän pidä sanasta valta.
– Minusta se sana ei kuulu osakeyhtiön filosofiaan.
Wahlroos sanoo haastattelussa selväsanaisesti, ettei aika ole otollinen Sammon ja Nordean fuusiolle.
– Ei, ei, ei. Lähes jokaisessa haastattelussa olen sanonut, ettei nyt ole olemassa hyviä edellytyksiä rakennemuutoksille.

















Kommentit (47)
Sinisilmäiset kansalaiset uskoivat pankkien aivan ihania myöskin sinisilmäisiä neitejä ja setiä, heiltä
sai viimeistään varmuuden siitä, että mikä tahansa ja missä tahansa sijaitseva oma koti olisi sinisilmäisille pienille lapsille paras mahdollinen paikka kasvaa isommaksi sinisilmäiseksi hölmölandian asukkaaksi.
Eikä mikään, eikä kukaan uhkaisi etenkään asuntovarallisuutta. Sitä sinisilmäinen perhe ihmetteli, kuinka on mahdollista, että kaukaa afrikasta muuttanut 12 henkinen perhe elää täällä hölmölandiassa vauraammin, eikä heitä rasita 30-vuoden asuntolaina.
Skulle vi förhandla först