"Sijoittajia ei pidä aina pelastaa"

Islanti on ajautunut kansanriitaan siitä, miksi valtion pitäisi korvata hollantilaisille ja englantilaisille riskitallettajille islantilaispankkien nurinmenosta aiheutuneet tappiot.

Islantilainen Landsbank kalasteli näistä maista uusia asiakkaita korkeakorkoisilla Icesave-tileillä. Myös Kaupthing ja Glitnir hamusivat ulkomaista rahaa tavanomaista paremmilla koroilla.

Pankkien kaaduttua Britannia ja Hollanti korvasivat tallettajien menetykset oman talletussuojansa mukaisesti. Nyt maat haluavat Islannilta takaisin noin neljä miljardia euroa.

Islannin parlamentti taipui maksuvaatimukseen, mutta maan presidentti ja kansalaiset eivät. Islantilaiset saavat päättää asiasta lopullisesti kansanäänestyksellä kuukauden kuluttua.

Veronmaksajien suuttumus
on ymmärrettävää

Suomalaisten hallitusammattilaisten Boardman-verkostossa etiikkatyöryhmää johtanut vuorineuvos Gustav von Hertzen sanoo ymmärtävänsä islantilaisten veronmaksajien vastarintaa.

– Moraalisesti kansalaiset ovat tässä varsin oikeassa. Ei epäonnistuneista sijoituksista pidä automaattisesti palkita, ei ainakaan maksamalla sijoituksia korkoineen takaisin, von Hertzen muistuttaa.

Lisäksi hänen mielestään olisi ollut ymmärrettävämpää, jos ulkomaisille tallettajille olisi maksettu korvaukset Islannin oman pienehkön talletussuojan mukaisesti. Nyt muut valtiot riensivät omin päin antamaan sijoittajille lisätukea.

– Tämä oli minusta hyvin outo menettelytapa. Onhan meillä suomalainenkin esimerkki tällaisesta kummallisesta solidaarisuudesta, von Hertzen sanoo.

Syksyllä 2008 suomalaispankit lainasivat kaatuneen Kaupthingin Suomen-sivuliikkeelle rahaa, että se sai maksettua talletuksensa korkoineen takaisin.

– Näitä ratkaisuja on perusteltu sillä, että säilytetään kansalaisten luottamus pankkilaitokseen. Kärjistäen kyse on kuitenkin siitä, että autoimme vapaaehtoisesti pankkia joka oli ottanut uhkarohkeita riskejä. Siihen ei ollut mitään velvoitetta, von Hertzen sanoo.

Hänen mielestään yksipuolisten Icesave-jättikorvausten määräämisen sijaan Britannian ja Hollannin olisi pitänyt mieluummin sovitella asiaa rauhassa Islannin valtion kanssa.

– Tämä on tietysti jälkiviisautta, mutta luulisi, että tästä olisi löydetty joku kaikille valtioille kohtuullinen kompromissi, von Hertzen arvelee.

Nyt on moraalikeskustelun
paikka, ettei sama toistu

Boardmanin etiikkatyöryhmä haluaisikin tänä vuonna lisätä julkista keskustelua finanssikriisin jälkiselvittelyissä syntyneistä moraalisista vaaroista.

Länsimaisen käytännön mukaan tavallista tallettajaa pitää suojella, mutta ammatikseen tai huvikseen jättituottoja metsästävät saavat pärjätä omillaan.

– Nyt tämä linjanveto on vaarassa hämärtyä, kun valtiotkin kumartavat joka suuntaan ja antavat ammattilaisten ottamia valtavia riskejä anteeksi. Tarkoittaako se, että vastedeskin valtiot tulevat apuun jos isot sijoittajat ovat vaarassa kärsiä, kysyy von Hertzen.

Tällainen moral hazard, "moraalinen viettelys" voi houkutella rahalaitoksia ja sijoittajia pelaamaan myöhemminkin uhkapeliä. Luotetaan siihen, että ainahan valtio pelastaa lopulta kaiken.

– Jos viettelykseen sortumisesta ei tule mitään sanktiota, silloin kyse on varsin suuresta uhasta liike-elämän moraalille. Tästä pitäisi Suomessakin keskustella enemmän, von Hertzen sanoo.