Wahroos kärkkyy Nordean hallituksen johtoon
Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos sanoo Svenska Dagbladetin haastattelussa, että voisi ajatella ryhtyvänsä pankkikonserni Nordean hallituksen puheenjohtajaksi, jos pyydetään.
Wahroos sanoi haastattelussa, ettei Sammolle ja hänelle itselleen ole yhdentekevää, miten Nordeaa hoidetaan. Sampo on Nordean suurin omistaja lähes 20 prosentin osuudellaan ja Wahroos omistaa myös henkilökohtaisesti Nordean osakkeita.
Wahlroos on nykyisin Nordean hallituksen varapuheenjohtaja. Nykyinen puheenjohtaja Hans Dahlborg täyttää 70 vuotta vuonna 2011.
Wahlroos toisti, että Sampo kasvattaa vähitellen osuuttaan Nordeasta, mutta ei luultavasti yli 25 prosentin.
– Mutta kuten aina liike-elämässä, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, Wahroos sanoo.
Sammon on huhuttu aikovan myydä vakuutusyhtiö Ifin ostaakseen Swedbankin ja liittääkseen sen Nordeaan. Sellaista ei ole lähivuosina luvassa, vaikka Wahroosin mukaan fuusiossa olisi etuja.
Hetki ei ole hänen mukaansa nyt otollinen suurille pankkifuusioille.

















Kommentit (26)