Eläke ei riitä – silti suomalainen ei varaudu

Taloussanomat
Eläke ei riitä – silti suomalainen ei varaudu
Yli 40 prosenttia suomalaisista ei ole varautunut millään tavalla eläkeaikaan. Näin siitä huolimatta, että yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, ettei lakisääteinen eläketurva tuo riittävää elintasoa. Suuri osa kansalaisista ei edes veroedun laajentuessa uuden lain myötä aio muuttaa varautumistaan eläkepäiviin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
1.12.2009 10:42 (päivitetty 12:29)
Kommentit 114

Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, jonka Sampo Pankki teetti TNS Gallupilla.

Tutkimus osoittaa suomalaisten ajattelevan, että nykyinen lakisääteinen eläketurva ei riitä turvaamaan heille tämänhetkistä elintasoa, kun he jäävät eläkkeelle. Eniten elintason putoamista pelkäävät 30–44-vuotiaat. Sen sijaan suurten ikäluokkien edustajat eivät ole kovin huolissaan elintasostaan eläkkeellä.

Vaikka tulevan eläkkeen taso huolestuttaa, suomalaiset eivät juuri toimi asian korjaamiseksi. Tutkimuksen mukaan 42 prosenttia vastaajista ei ole varautunut eläke-aikaan mitenkään. Ymmärrettävästi huonoimmin ovat varautuneet kaikkein nuorimmat.

– Tietysti ihmiset varautuvat tulevaisuuteen maksamalla asuntolainoja ja hankkimalla muuta omaisuutta kuin arvopapereita ja eläkevakuutuksia, Sampo Pankin varallisuudenhoidon johtaja Kimmo Laaksonen sanoo.

Eläkesäästämistä
pidetään kalliina

Nykyisen eläkesäästämisen järjestelmän kansalaiset kokevat vaikeaselkoiseksi ja kalliiksi.

57 prosenttia vastaajista arvosteli nykyistä järjestelmää vaikeaksi ymmärtää. Yli puolet vastaajista pitää eläkesäästämistä kalliina.

Suosituin tapa varautua eläkeaikaan on säästää pankkitalletuksiin. 27 prosenttia vastaajista kertoi suosivansa pankkitalletuksia.

Eläkevakuutuksiin oli säästänyt 23 prosenttia, rahastosijoituksiin luotti 18 prosenttia vastaajista. Suorilla osakesijoituksilla eläköitymiseen oli varautunut yhdeksän prosenttia, sijoitusasunnolla kahdeksan ja perinnön varaan laski kuusi prosenttia vastaajista.

Miehet suosivat osakkeita ja rahastoja, naiset luottavat miehiä useammin perintöihin.

Mitä nuorempi säästäjä, sitä suurempi on osakkeiden ja rahastojen suosio. Yli 60-vuotiaat suosivat talletuksia.

Ps-laki tuo kilpailua
ja laskee hintoja

Ensi tammikuussa voimaan tulee todennäköisesti laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä. Silloin eläkevakuutusten nauttima verotuki laajenee myös talletuksiin, rahastoihin ja suoriin arvopaperisijoituksiin tehtäviin eläkesäästöihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kolmannes vastaajista on kiinnostunut uusista tuotteista, mutta moni kaipaa lisää tietoa asiasta. Suuri osa, eli 37 prosenttia, ei aio muuttaa varautumistaan eläkeaikaan.

Vanhassa järjestelmässä vapaaehtoisten eläkevakuutusten nauttima verotuki käytännössä katosi eläkevakuutusten korkeisiin kuluihin. Säästäjä oli sidottu siihen henkiyhtiöön, jonka kanssa sopimuksen teki. Kilpailua ei ollut ja tuotteet olivat hyvin vaikeaselkoisia.

Laaksonen uskoo eläkesäästämisen lakiuudistuksen parantavan kuluttajan asemaa.

– Palveluja tarjoavien yritysten määrä kasvaa ja säästöt voi siirtää yhtiöstä toiseen. Tämä lisää kilpailua ja pienentää kuluja. Uskon lakiuudistuksen lisäävän eläkesäästämisen suosiota, Laaksonen sanoo.

TNS Gallup haastatteli tutkimusta varten 1020 yli 18-vuotiasta suomalaista marraskuun alussa.


Lisää Aiheesta
UutinenKatso kenen eläke on vaarassa (21.11.2010 06:01)
UutinenSinkun talous kaatuu näin helposti (29.10.2010 06:01)
UutinenNäin työ rääkkäisi 70-vuotiasta (29.8.2010 06:03)
UutinenEläkepako onkin näköharhaa (16.4.2010 15:55)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (114)

Huono 0
Ruoka on kallista, asuminen vielä kalliimpaa, verot korkeat ja akateemisesti koulutetun palkka pieni. Sossusta ei saa mitään koska on itse edes yrittänyt ottaa vastuuta elämästään, sukulaiset eivät ole rikkaita ja pätkätöiden varaan ei voi rakentaa elämäänsä. Miten tässä vielä säästäisi omia eläkerahojaankin, kun kaikki menee elämiseen kädestä suuhun?
jugular
Onpa taas tälläkin "tutkimuksella" luotettavat lähteet. Sampo Pankki tutkii että ihmiset ovat tyhmiä kun eivät laita rahojaan Sampo Pankin tarjoamiin sijoitusvaihtoehtoihin.
Ja loput 60% ottivat eläkevakuutuksen ja menettivät rahansa.
Hyvin Varauduttu
Kannatais sen verran varautuu et vois muuttaa etelään kun pääsee eläkkeelle. Tuon keinutuolikuvan ois voinut vaihtaa rantatuoliks.
turha ottaa mitään paineita 30 vuotta eteenpäin,ha ha sanon minä.kukaan ei tiedä mitä tuleman pitää.pääasia on että töitä edes riittäisi.
jope
Miten säästää, kun kaikki raha menee elämiseen? Siis arkirutiinin pyörittämiseen, ei luksukseen.
Kyllästynyt hallintoalamainen
Huono 2
Kaikki ylimääräinenhän menee nykyään tavallaan uuden sosiaaliturvan rahoittamiseen, eli pörssiyhtiöiden osakkeenomistajien ja muiden töitä tekemättömien omaisuussijoittajien voittojen kustantamiseen. Sehän on nykyajan sossurahoitusta noille. Tuottovaatimukset ovat vähintäänn 10%ssa, jotta noille virtaisi rahaa, töitä tekevien uurastuksesta.
Minne näitä euroja oikein noukitaan
Hetken kuluttua kun lintukoto-hyvinvointivaltio-kapitalismi tukehtuu omaan mahdottomuuteensa, kaaos, anarkia, terrori, sota, toivottomuus ja puhdistukset tulevat tilalle, ota aavistuslähtö ja aloita varustautuminen pahan päivän varalle. Sika-Nautaa, siimaa,ongenkoukkuja,maastopuku ja kättäpidempää komeroon
Lauta-Matti
Vieläkö joku uskoo pääsevänsä eläkkeelle :)
Äänioikeus pois eläkeläisiltä !!!
Huono 3
Varautuupa - rommarit odottaa asuntojen hintojen jyrkkää laskua ja sitä kautta nousua eläkepäiville
Odotusaula
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949