Nordea: Dubai-kriisi ei koske meitä
Kymmenien miljardien eurojen velkavaikeuksiin joutuneen Dubai World -sijoitusyhtiön liiketoimet eivät näytä vaikuttavan suoraan ainakaan isoimpiin pohjoismaisiin rahoituslaitoksiin.
Nordea kertoi tänään, ettei sillä ole saatavia valtio-omisteisesta Dubai Worldista. Pankkikonserni on kuitenkin rahoittanut muutamia Dubaissa toimivia pohjoismaisia yrityksiä.
– Nordea on luotottanut niitä yhteensä 19,8 miljoonalla eurolla, kertoo Nordea Suomen lehdistöpäällikkö Kati Tommiska.
Pankki seuraa asiakkaidensa tilannetta ja sikäläisiä markkinoita, mutta muuten se ei aio ryhtyä erityisiin varotoimiin Dubaita uhkaavan rahoituskriisin takia.
Muut suomalaiset rahoitus- ja sijoitusyhtiöt eivät ole kertoneet mahdollisista Dubai-yhteyksistään. Vaurasta emiraattia on pidetty tähän asti turvallisena sijoituskohteena.


















Kommentit (34)
Taitaa pulju olla konkurssipypsä.
Mikä on seuraava vauraana AAA+ pidetty maa/ yhtiö?
hehheh:-D
sit nää pankinjohtajien kaveri kaupat.
ja ainahan voi vedota pankkisalaisuuteen.
Suomi nousee viimeisenä lamasta,kiitos siitä pankeille.Ottava riskiä muualla kuin suomessa.