Moody's ei muuta luokituksia Arabiemiraattien pankeille

Luottoluokitusyhtiö Moody's kertoi perjantaina, ettei se muuta toistaiseksi Dubai-kriisin kannalta haavoittuvimpien Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pankkien luokituksia. Yhtiö kuitenkin tarkkailee yhä pankkeja.
Taloussanomat
27.11.2009 20:31
Kommentit 9

Keskiviikkona käynnistynyt hermoilu Dubai World -sijoitusyhtiön talousvaikeuksien ympärillä ei laske ainakaan vielä Arabiemiraattien pankkien luottoluokituksia.

Moody's kertoi tiedotteessaan, ettei se näe syytä laskea luottoluokituksia.

Luottoluokitusyhtiön mukaan ne pankit, joilla on merkittäviä saatavia Dubai Worldilta, ovat jo olleet tarkkailussa mahdollisten luokituslaskujen varalta.

Dubai Worldin maksuvaikeuksien kannalta haavoittuvien pankkien luotoilla on myös ollut jo ennestään negatiiviset näkymät, Moody's sanoi.

Yhteensä lähes 60 miljardin dollarin sijoituksia hoitava valtio-omisteinen Dubai World on joutunut pyytämään velkojiltaan maksuaikatauluunsa lisäaikaa toukokuun loppuun saakka. Taustalla ovat etenkin Dubai Worldin omistaman kiinteistöyhtiö Nakheelin vaikeudet.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenNordea: Dubai-kriisi ei koske meitä (27.11.2009 15:41)
UutinenRäikköselläkin asuntoja Dubaissa (27.11.2009 11:34)
UutinenDubailla valtavat velat (27.11.2009 10:31)
UutinenDubai pelästytti pörssit pahasti (26.11.2009 17:22)
UutinenDubain laineet iskivät Helsinkiin (26.11.2009 14:52)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Luottoluokittajat eivät edelleenkään reagoi mihinkään. Tämä jos mikä herättää suunnatonta luottamusta.
*haukotus*
Huono 1
Ei kai siinä mitään jos tuollaista pikkusummista on kyse. Ja kun summat on dollareissa.
No panic
Huono 0
Ja tämä kaikki tuli meille taas yllätyksenä.Vastaan otsikkoon: Ei vielä.Mutta koska.
Huono 0
Dubai! Britti pankkien alasajo ylisuurineen palkkioineen. Dubaissa mitään hätää ole kunhan ymmärtäisivät irtaantua opeceista. Edelleen painotan että velka ei ole pääomaa. Tässä hyvä esim. Dubai teki islannit teknisesti.
Miettikää sitä. Nilviäinen
Huono 0
Jos jo yhden Abu Dhabilaisen pankin saatavat ovat 1900 miljardia (1900000000000)$ maksukyvyttömältä yhtiöltä, ja muut pankit lisäisi, niin taitaa olla yhteiskuntateko olla pudottamatta niiden luottoluokitusta.
Dubaissa on kymmenientuhansien asuntojen kupla
Huono 0
Olenkohan ymmärtänyt asian oikein? Dubai rakennutti velkarahalla suurenmäärän taloja. Niistä on nyt saatu myytyä vain pieni osa.
Ovatko loput talot velan panttina?
Jos ne menvät kaupksi vain 1/3 hintaan, niin silloin maksamatta jää noin 35 miljardia dollaria.
Jonkin aikaa kun odottelee, niin dollarin arvo laskee ja velka siten pienenee.
Se maksamaton velka kaatunee sitten pankkien niskaan,
Veli on velka otettaissa
Huono 0
Dubaissa mitään hätää ole kunhan ymmärtäisivät irtaantua opeceista.


Ei Dubailla mitaan oljyrahoja ole, sielta on oljy loppu - toisin kuin Abu Dhabin emiraatissa, joka on osittain rahoittanut Dubain torsailyt.

Juki
Huono 0
Moodys ei uskaltanut muuttaa luokitusta,siilä siitä olisi lähtenyt liikkeelle usalaismallinen vyöry.
Roope
Huono 0
kakka haisee vaikka sitä miten parfymoi.

Kupla on alkanut puhjeta. Yes!
Hölmölandian asuntouskovainen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -3
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa -9
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949