Pankkivalvoja hämmästyi: Työtönkin saa asuntolainaa

Taloussanomat
Pankkivalvoja hämmästyi: Työtönkin saa asuntolainaa
Pankkivalvoja ihmettelee, kuinka pankit voivat myöntää asuntoluottoja työttömille.
Maria Manner
6.11.2009 06:03
Kommentit 84

Osa pankeista olisi joissain tapauksissa valmis myöntämään asuntolainan jopa työttömälle. Asia selviää Taloussanomien selvityksestä, jossa kyseltiin, millaisin ehdoin pankit myöntävät asuntolainoja.

Pankkeja valvovan Finanssivalvonnan mukaan lainan antaminen työttömälle, jolla ei ole muita tuloja tai merkittäviä säästöjä, rikkoo sääntöjä.

– Jos ainoa turva on työttömyyskorvaus, asiakasta ei voida pitää kovin maksukykyisenä. Se on siten luotonmyöntökriteerien vastaista, Fivan luottoriskitoimiston toimistopäällikkö Veli-Jukka Lehtonen sanoo.

Lehtonen sanoo, että Suomessa pankit ovat yleisesti ottaen kuitenkin varovaisia arvioidessaan asiakkaan maksukykyä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Uskon, että 1990-luvun laman opetukset ovat yhä tiukasti mielessä.

Hänen mukaansa luotonanto ei Suomessa mennyt nousukaudellakaan yhtä holtittomaksi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (84)

Huono 0
Niin eläkeläiset kyllä saa lainaa mutta ei työttömät. sortoa sanon minä
jeppe74
Pankkien johtoa tulisi laittaa kalterien taakse.
Tuollaiset laina pyritään tietysti maksattamaan veronmaksajilla.
Mielstäni vähintään 1/2 asunnon hinnasta tulisi olla itsellä jo säästössä. Sitten loput pankista lainana.
Pankit yhteiskunnan haltuun.
no ilmankos asunnot menevät kuin kuumille kiville...
työtön asunnon ostaja
Mitä ihmeellista tässä nyt on? Työttömän velkaloukku voi olla pankille hyvä bisnes.
Rane
ihme jos työttömät saa lainaa, kun ei työläisetkään saa lainaa????!!
happohappo
jaa täytyy ruveta työttömäks, että saa lainaa.
töissä käyvä joka EI SAA LAINAA
Työtön ihminen ei ole rikollinen tai lainsuojaton.

Hänellä samanlaiset kansalaisoikeudet ja

kansalaisvelvollisuudet kuten kaikilla.
Työttömällähän on vakituiset tulot jotka takaa valtio, eli täysin varma juttu. Pankille tähtidiili!
..
Jos on työtön lainaa ei pidä saada ellei oo säästöjä tahi muita tuloja, se nyt vaan on niin. Varmaan kiva maksella asuntoa muitten rahoilla, minä sanon sitä laillistuteksi varastamiseksi. Ja puhun nyt tilanteesta jolloin haetaan lainaa.
Hesus
Ei ollut mitään ongelmaa saada lainaa työttömänä. Olen ollut saman konttorin asiakas 30 vuotta ja vain muutama eri pankki on vaihtunut siinä samana aikana. Ilmeisesti olen jo aiemmin pystyn vastaamaan huutoihini ja lainat on tullut maksettua ajallaan. Laina oli kylläkin vain 1/3 osa asunnon hinnasta.
Ihminen
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
New York
Pilvistä, ajoittaista sadetta 3
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

19:15OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,84-0,18 %-0,03

KalenteriKalenteri

Huomenna – 9.2.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 5 (ennuste 370 000, ed. 367 000) 15:30  
EKP:n korkopäätös, tiedotustilaisuus klo 15.30 14:45  
Englannin keskuspankin korkopäätös 14:00  
Britannian teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste +0,2 % ed. kk:sta, -3,1 % ed. v:sta, ed. -0,7 % ja -3,1 %) 11:30  
Ranskan teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste -0,8 % ed. kk:sta, -0,6 % ed. v:sta, ed. +1,1 % ja +0,9 %) 09:45  
tilinpäätöksiä: Finnair, Fiskars, Glaston, Lemminkäinen, Metso (noin klo 12), M-real (klo 12), Metsäliitto (klo 12), Oriola-KD (klo 8.30), Outotec (klo 9), Pöyry (klo 8.30), Sampo, Stockmann (klo 8), Vaisala    
yhtiökokouksia: Efore (klo 18)    
osavuosikatsauksia: Credit Suisse, Danske Bank    
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949