Wahlroos tavoittelee pankkien suurfuusiota
DN Ekonomin mukaan Björn Wahlroosin suunnittelemaa fuusiota jarruttaa kuitenkin Swedbankin suuromistajan Folksamin kanta, samoin kuin Nordean suuromistajan eli Ruotsin valtion suhtautuminen.
Fuusion puolesta puhuvat puolestaan mahdolliset kustannussäästöt, joiden lasketaan yltävän 5–7 miljardiin kruunuun.
Myös Nordean asema Ruotsin markkinoilla vahvistuisi, samoin kuin Baltiassa, missä Swedbankilla on vahva edustus.
Sampo on nostamassa omistusosuutensa Nordeasta yli viidennekseen, jolloin Nordeasta tulisi Sammon osakkuusyhtiö ja se voisi liittää pankkikonsernin tuloksen omaan tulokseensa.

















Kommentit (26)
Mutta sehän se tavoite onkin, kilpailu on liikeyrityksen suurin "vihollinen".
Jos ja kun sisältyy, niin diiliä ei voi pitää Nordean kannalta kovin häävinä. Vai onko tarkoituksena pistää vahinko kiertämään laittamalla Nordean asiakkaat maksamaan nämä tappiot?
En ryntäisi ostamaan osakkeita.
Jos kukaan enää muistaa, juuri kyseinen herra oli yksi pankkien avainhenkilöistä, jotka puskivat läpi vastiikkettoman pankkituen Suomessa amatööri Tuho-Ahon hallituksen aikaan.
Mies on täys ketku ja joka puhui tässä vähän aikaa sitten jopa, ettei yrityksillä ole tai tarvi olla moraalia.