Europankit eivät hevin kaadu
Eurooppalaispankkien tappiot voivat nousta nykyisistä vielä merkittävästi, ilman että nämä kaatuisivat. Tämä ilmenee EU:n teettämistä stressitesteistä, jotka julkistettiin valtiovarainministerien kokouksessa Göteborgissa.
– Jopa tällaisessa kovassa stressitestissä näemme järjestelmämme selviävän tavalla, joka rauhoittaa, Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet totesi tiedotustilaisuudessa.
Testien mukaan selvästi nykyistä heikompi taloustilanne voisi kasvattaa pankkien tappiot yhteensä 400 miljardiin euroon. Viisi kuukautta vienyt ja 22 pankkia kattanut tutkimus tilattiin sen jälkeen kun samanlainen selvitys oli tehty Yhdysvalloissa.
Nykyisten EU:n talousennusteiden mukainen talouskehitys tänä ja ensi vuonna tarkoittaisi sitä, että suurimpien europankkien ensisijaisten omien varojen Tier 1 -pääomasuhde olisi selvästi yli yhdeksän prosentin. Talouden taantuminen edelleen tarkoittaisi suhteen laskemista noin kahdeksaan prosenttiin.
Pankkien vakavaraisuutta säätelevän Baselin sopimuksen mukaan minimivaatimus pääomalle on neljä prosenttia. Heikoimmankin talousennusteen toteutuessa minkään pankin pääomien ei pitäisi laskea alle kuuden prosentin.
Tutkimuksen mukaan pankkijärjestelmän tilaa on helpottanut viimeaikainen tulosennusteiden nousu ja julkisen vallan pankeille suuntaamaa tuki.
Uutistoimisto Bloombergin laskujen mukaan eurooppalaiset finanssilaitokset ovat tehneet yhteensä noin 340 miljardin euron tappiot finanssikriisin alettua vuoden 2007 puolivälissä. Tämä jää kuitenkin noin puoleen veronmaksajien tukeen turvautuneiden amerikkalaisten rahalaitosten tappioista

















Kommentit (18)
Yrittäjiäkin menetti henkensä ennenaikaisesti 15.000
henkilöä. Suurin osa luultavasti sen takia, että ankara henkinen painostus pullautti vaarallisen taudin akviiviseksi.
Valtiovarainministeri Iiro Viinanenkin sai lisänimen "viimeinen lahtari".
Tämä oli todella tärkeä ja hyvä tieto. Taitaa olla nyt aika pistää lainan koroksi 5v. kiinteä?
Älkää kusettako.
Ei yksittäiset henkilöt muuten pysyisi orjina, jos heitin asuntolainapankki menisi nurin ja velat mitätöityisi.