EKP ei laskenut enää korkoaan
Euroopan keskuspankki (EKP) piti keskeisen rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa odotetusti ennätyksellisen alhaalla eli yhdessä prosentissa tänään.
Uutistoimisto Bloomberg kysyi korkoennustetta 54 ekonomistilta. Heistä 52 ennusti, että korkoon ei ole nyt tulossa muutosta. Vain kaksi odotti 0,25 prosenttiyksikön laskua.
EKP laski ohjauskorkoaan edellisen kerran toukokuussa jo seitsemännen kerran sitten viime vuoden lokakuun. Ohjauskorko oli vielä 4,25 prosentissa, kun pankki viime syksynä käynnisti koronlaskut.
Korkopäätöstä enemmän markkinoilla odotettiin lisätietoja lainaostoista, jotka EKP toukokuun kokouksen jälkeen kertoi käynnistävänsä. Pankki ilmoitti tuolloin, että se aikoo ostaa euromaiden pankkien liikkeelle laskemia kiinteistövakuudellisia joukkolainoja enintään 60 miljardin euron arvosta.
Nyt odotetaan tarkempia tietoja muun muassa siitä, minkälaisia lainoja ostot koskevat, mistä niitä ostetaan ja vastaavatko kansalliset keskuspankit ostoista.
EKP:n johtajistosta on kuulunut erisuuntaisia käsityksiä lainaostojen mielekkyydestä. Epäilyjä on esittänyt erityisesti Bundesbankin pääjohtaja Axel Weber.
Yritysten ja valtion velkapapereiden ostoon ovat ennen EKP:tä turvautuneet jo muun muassa Yhdysvaltain ja Englannin keskuspankit. Keskuspankit pyrkivät lainaostoilla muun muassa painamaan pitkiä korkoja alas.
EKP julkistaa tänään myös päivitetyn talousennusteensa. Edellisessä ennusteessaan maaliskuussa pankki arvioi euroalueen talouden supistuvan tänä vuonna 2,2–3,2 prosenttia. Inflaation EKP ennusti asettuvan 0,1–0,7 prosenttiin.
Viime kuukausien useilla koronleikkauksilla EKP on pyrkinyt vahvistamaan euroalueen taloutta, joka on vajonnut yhä syvempään taantumaan.
EU:n tilastovirasto Eurostat kertoi eilen keskiviikkona, että euromaiden kansantuote supistui tammi–maaliskuussa 2,5 prosenttia viime vuoden loka–joulukuusta. Vuositason lasku oli 4,8 prosenttia.
Euroopan komissio arvioi toukokuussa, että euromaiden talous supistuu neljä prosenttia tänä vuonna.
Talouskasvun hyytyminen on painanut euroalueen inflaation jo nollatasolle. Pääjohtaja Jean-Claude Trichet arvioi toukokuun korkokokouksen jälkeen, että inflaatio palaa maltillisiin alle kahden prosentin lukemiin ensi vuonna. EKP:n tavoitteena on pitää inflaatio kahden prosentin tuntumassa keskipitkällä aikavälillä.
Lisää EKP:n näkemyksistä ja tulevista toimista kuullaan myöhemmin tänään pankin lehdistötilaisuuden jälkeen.











