Kirjaudu ▼
 

Suomen Pankin Liikanen: Korkotaso ei ole alin mahdollinen

Lehtikuva
Suomen Pankin Liikanen: Korkotaso ei ole alin mahdollinen
Euroopan keskuspankin (EKP) ohjauskoron nykyinen yhden prosentin taso ei Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan ole alin mahdollinen.
Taloussanomat
27.5.2009 08:17
20

Emme päättäneet, että uusi korkotaso olisi tulevista tilanteista riippumatta alin mahdollinen, Erkki Liikanen toteaa Kauppalehden haastattelussa.

Liikanen on EKP:n koroista päättävän neuvoston jäsen.

Liikanen tähdentää haastattelussa, että jonkin alarajan kiinni lyöminen ohjauskorossa ei kuulu EKP:n politiikkaan. Yhden prosentin taso perustui tietoon, joka oli olemassa, kun korkopäätös toukokuun alussa tehtiin.

Liikasen mielestä EKP:n mielikuvitusta osoittaa se, että pankki alkaa ostaa markkinoilta vakuudellisia joukkolainoja ja että keskuspankkirahoituksen kesto venytetään 12 kuukauteen asti.

– Se antaa markkinoille paljon sellaista varmuutta, jota ei ole aiemmin ollut.

Liikasen mukaan taloudessa on nähtävissä "pieniä vihreitä oraita", mutta niistä ei tule innostua liikaa. Realiteetteja ei pääjohtajan mukaan saa unohtaa: maailmankauppa supistuu, vienti teollisuusmaista supistuu, samoin teollisuustuotanto. Nämä vaikuttavat viiveellä työttömyyteen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kannattaa vielä varautua siihen, että vuodesta 2009 tulee vaikea, hän muistuttaa.

Liikasen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että taantuman osalta pohja ollaan ainakin joiltakin osin saavuttamassa.

– Siitä, onko taitekohta Yhdysvalloissa tänä vuonna ja Euroopassa ensi vuonna, tarvitaan kasautuvaa näyttöä jatkuvasti tästä eteenpäin.

EKP:llä on seuraava korkokokous ensi viikon torstaina.

Yritykset Suomen Pankki
Ihmiset Erkki Liikanen
Tagit esimies
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (20)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eikös EKP sanonut jo että alle 1% ei mennä?
Ristiriitaista viest 27.5.2009 8:27

Anonyymi
Kyllä se nousu kohta taas alkaa. Nyt kannattaisi ostaa asunto, kun hinnat ovat vielä maltillisia.
sijoittaja 27.5.2009 8:29

Anonyymi
Liikanen keskittyy nyt vaan siihen ydinosaamiseensa eli palkannauttimiseen.
Jätetään talousasiat 27.5.2009 8:30

Anonyymi
Voisikos Liikanen mennä vakka katuja lakaisemaan?
TYHJÄNPÄIVÄINEN 27.5.2009 8:42

Anonyymi
Liikasen mielestä EKP:n mielikuvitusta osoittaa se, että pankki alkaa ostaa markkinoilta vakuudellisia joukkolainoja


Eli EKP toistaa Fedin virheet, luomalla rahaa tyhjästä ja ostamalla joukkolainoja.

Mistä lähtien inflaation luonti (rahan printtaus) on ollut välkky vastaus ongelmiin? Zimbabwelaiset ovat siinä tapauksessa taloustieteen neroja.

Vaurautta ei luoda printtaamalla rahaa, vauraus tulee tuottavuuden kasvusta.

Tuottavuuden kasvu voidaan toisaalta tyrehdyttää luomalla inflaatiotaso joka nostaa markkinakorot pilviin joka puolestaan lopettaa yritysten lainanoton ja investoinnit tuottavuuteen.
Nimetön 27.5.2009 8:57

Anonyymi
Liikanen ei puhu sanallakaan pankkien marginaalista. Vaikka ohjauskorko olisi nolla, niin asuntolainat kallistuvat nopeasti.
veijo 27.5.2009 9:08

Anonyymi
Eivät ne korot enää mihinkään laske.
Maksa se asuntolaina 27.5.2009 9:21

Anonyymi
Eikös EKP sanonut jo että alle 1% ei mennä?


Kuulin varmasta lähteestä, että tarkoittivat ettei alle 0% mennä.
Sabe 27.5.2009 9:38

Anonyymi
Liikanen ei puhu sanallakaan pankkien marginaalista. Vaikka ohjauskorko olisi nolla, niin asuntolainat kallistuvat nopeasti.


Mitä marginaalit tähän kuuluu? Ei vanhojen lainojen
marginaalit mihinkään muutu, urpo.

Se mikä uuden lainan marginaali tulee olemaan, neuvotellaan lainaa haettaessa tapauskohtaisesti.
Jyrki Katajainen 27.5.2009 9:39

Anonyymi
Katsokaa pitkiä korkoja.
'nuf said 27.5.2009 9:39
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä