Kirjaudu ▼
 

Sampo valmis maksamaan ylihintaa Nordeasta

Mikko Stig / Lehtikuva
Sampo valmis maksamaan ylihintaa Nordeasta
Vakuutuskonserni Sampo on valmis maksamaan preemiota eli ylihintaa pankkikonserni Nordean osakkeista saavuttaakseen yli 20 prosentin omistuksen yhtiössä.
Taloussanomat
18.5.2009 11:59
19

Sanomalehti Dagens Nyheterille puhunut vakuutuskonsernin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos kertoi, että Sammon suhtautuminen preemion maksamiseen on muuttunut. Toisin kuin aiemmin, Sampo on nyt valmis maksamaan ylimääräistä suuremmista eristä.

– Kun pankkiosakkeiden arvo on ollut niin alhaalla, kysymys preemiosta on noussut uuteen valoon, Wahlroos sanoo.

15:41Osake
+2,60 %
9,47
+0,24
-0,38 %
31,88
-0,12

Sampo omistaa 16,1 prosenttia Nordeasta, mikä tekee vakuutusyhtiöstä pankkikonsernin toiseksi suurimman omistajan Ruotsin valtion jälkeen.
Wahlroosin mukaan Sampo osti aluksi Nordean osakkeita kalliilla. Viimeaikaiset kaupat ovat sen sijaan olleet edullisia, Wahlroos arvioi.

Sampo tavoittelee omistusosuutensa nostamista yli viidennekseen, jolloin se voisi liittää pankkikonsernin tuloksen omaan tulokseensa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Wahlroosin mukaan hän on valmis harkitsemaan Nordean hallituksen puheenjohtajaksi ryhtymistä, mikäli häntä pyydetään tehtävään, kun nykyinen puheenjohtaja Hans Dalborg jättää paikkansa.

Dagen Nyheterin haastatteleman Wahlroosin mukaan Ruotsissa pärjättäisiin pienemmällä määrällä pankkeja kuin nykyisin. Wahlroos uskoo, että pankkien yhdistymisen veturina toimivat tulevaisuudessa tehokkuusedut, ei pääomien puute.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jos Sampo ottaa ylivallan Nordeasta niin silloin lähden minä kyllä asiakkaana ko. pankista heti seuraavana päiväna ja vien noin 50 000 ? mukanani (muutenkin alkaa ottaa pattiin Nordean palveluhinnoittelu)
Kalle 18.5.2009 12:05

Anonyymi
Nallellahan on 20v päästä pankkimonopoli pohjoismaissa, jos tämä meno jatkuu.
Ei huonosti äärikomm 18.5.2009 12:06

Anonyymi
Äijä se vaan jaksaa puhuu järkee.
Nimetön 18.5.2009 12:07

Anonyymi
Puhuu ukko järkee, kuinkaha se jaksaa kaiken pupun keskeltä nähdä olennaisen kokoajan.
Nimetön 18.5.2009 12:14

Anonyymi
Puhuu ukko järkee, kuinkaha se jaksaa kaiken pupun keskeltä nähdä olennaisen kokoajan.


Älä viitsi, Nalle.
Jäljet johtaa syltty 18.5.2009 12:31

Anonyymi
Ylihinta lähes kaikessa on traditionaalinen maan tapa!
Suomen hintataso ,os 18.5.2009 12:35

Anonyymi
´
Kuka lapsenuskoinen kuvittelee Nallen tyytyvän vain puolen Ruotsin omistamiseen?

Hän opiskeli nuorena Marxin teorian ja aikoo nyt todistaa sen toimivan. Raha ja valta kasaantuvat yhteen paikkaan ja Nalle on päättänyt sen olevan Nordea.
vänrikki S. 18.5.2009 12:41

Anonyymi
?Venäjän tullilaitos: Konttiliikenne rautateillejulkaistu tänään klo 08:58Venäjän tullilaitos esittää Suomen kautta Venäjälle kulkevan konttiliikenteen siirtämistä maanteiltä rautateille. Asetuksen voimaantulo lakkauttaisi kuorma-autoilla tapahtuvat konttikuljetukset Suomesta Venäjälle.Kauttakulkuliikenne työllistää liki 4 000 ihmistä,


eipä ne suomalaiset ole aikaisemminkaan niitä ajoja ajanut...
Jarppa 18.5.2009 12:44

Anonyymi
Ei tämä ole mikään uutinen.
Johan Nalle ehti maksaa Nordean osakkeista ylihintaa viime vuonna, kun kahmi niitä 11 eurolla.
Ajoitus tekee mestar 18.5.2009 12:46

Anonyymi
Venttas ny... ennen oli Postipankki ja siitä tuli Leonia ja siitä Sampo, sitten tuli Sampo vakuutus ja Sampo-pankki... Nyt jos Nallen Sampo-vakuutus ostaa Nordean.... äääh.
Poli-tikka 18.5.2009 12:48
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä