Pankeilta heruu nihkeästi korvauksia sijoitusasiakkaille

Suomalaiset ovat oppineet valittamaan sijoituspalveluistakin. Arvopaperilautakunta sai viime vuonna enemmän yhteydenottoja kuin vuosiin. Pankkien maksamat korvaukset ovat silti vielä yksittäistapauksia.
Taloussanomat
24.3.2009 07:39
Kommentit 14

Suomalaiset valittavat sijoituspalveluista. Niitä koskevien yhteydenottojen määrä kääntyi nousuun viime vuonna, kertoo tiistain Turun Sanomat

Arvopaperilautakunnan asiantuntijan Sasu Heinon mukaan valitusmäärän kasvun on saanut aikaan yleinen markkinakehitys. Suotuisien kurssien aikaan kaikki ovat tyytyväisiä, mutta kurssien käännyttyä laskuun kuluttajat alkavat etsiä syyllisiä. 

03:15Osake
+1,43 %
7,07
+0,10

Heinon mukaan yleisin syy yhteydenottoon on asiakkaan mielestään saama virheellinen tai harhaanjohtava tieto. Pääoman menettämisen mahdollisuus on monelle vaikea käsittää, hän tarkentaa. 

Viime vuonna Arvopaperilautakunta antoi suosituksen 16 valituksessa. Vain kahdessa tapauksessa se suositteli korvauksen maksamista asiakkaalle. Korvaukset olivat noin 1000–2000 euroa. 

Turun Sanomat kertoo, että Nordeassa maksettujen korvausten määrä on "erittäin pieni". Valitukset ovat tosin lisääntyneet. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

OP-Pohjolassa korvausvaatimusten määrä ei ole kasvanut, mutta keskusteluja sijoittajien kanssa on yhä enemmän. 

Sampo Pankki kertoo, että korvausten maksamiset ovat  lähinnä "yksittäistapauksia". 

IhmisetSasu Heino
YrityksetNordea, OP-Pohjola
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (14)

Huono 0
Jaa-a. Missä on se kuuluisa "sijoittajan vastuu" ? TIetääkseni sijoittaminen ei ole kansalaisvelvollisuus, vaan kyse on täysin vapaaehtoisesta toiminnasta, ja näin ollen myös riskit kuuluvat sijoittajalle. Jos ei kestä leikkiä, kannattaa jättää sijoittaminen niille, joilla pää pysyy kylmänä.
Voi tätä itkua ja parkua
Huono 2
ilmeisesti kaiken pitäis olla riskitöntä jos tulee voittoa se on okei mutta jos tappiota niin pistetään vaikka valtio maksamaan eihän sitä tappiota voi hyväksyä kyllä ne pankit saa valtiolta tukimiljardeja asiakkaidensa sijoitusten korvaamiseen.
voitot hyväksytään mutta tappiota ei
Pankkien 'sijoitusneuvojien' sokeille mummoille ehdottamat rahastosijoitukset voitaisin kyllä toisinaan jossakin sivistysmaassa katsoa petoksiksi, mutta Suomessa se aika on vielä edessä.

Tulee kyllä?
opportunisti
Huono 3
Pitääkin valittaa Veikkaukselle, kun Jokerit
hävisi ja menetin rahani pitkävedossa!
N. Wahlroos
Nyt tarvittaisiin ryhmäkannetta rahamarkkinarahastoihin liittyvän harhautuksen johdosta. Rahastoja myytiin liki riskittöminä pankkitilin korvikkeina jotka seuraavat lyhyitä korkoja, mutta toisin kävi. Olivat sijoittaneet riskisiin velkakirjoihin, joiden tosiasiallinen juoksuaika oli paljon pidempi (esim. laina-aika vuosia ja korontarkistukset 3 kk välein) ja siksi riskipreemioiden nousu vei tuotot pahasti pakkaselle.
Taloussanomissa oli asiasta eilen hyvä artikkeli.
Ryhmäkanne olisi nyt oikea väline ajamaan tavallisen ihmisen asiaa!
Huono 4
Kun rahastot (mahdollissti jonkun pankin virkailijan suosittelemat) ovat plussalla, on se muka omaa ansiota ja sitten esiinnytään etevinä sijoittajina. Mutta kun ei ymmärretä isompia kuvioita ja kärsitään tappioita laman "yllättäessä", syytetään siitä pelkästään rosvopankkeja, vaikka syynä on oma flegmaattisuus ja neuvojen kysyminen väärästä paikasta.
Nyt rommaa, nyt rommaa!
Huono 0
Kannattaa lukea Karo Hämäläisen uusin kolumni Arvopaperin nettisivuilta.

Silti ei saisi kaikesta aina syyttää muita. Myös Warren Buffett on tehnyt isoja tappioita viime aikoina. Mielestäni jokaiseen keskiasteen sekä korkea-asteen oppilaitokseen tulisi lisätä pakollinen kurssi, joka käsittelisi kansantaloutta ja sijoitusmarkkinoiden rakennetta. Samalla pitäisi opettaa kansalle, mitä tarkoittaa ETF tai miten indeksirahasto eroaa aktiivirahastosta.
Lisää koulutusta!
Huono 2
Eiköhän valtionvarainministeri kohta ehdota lakia, jonka mukaan sijoittajien tappiot kattaa valtio.
Huono 0
ilmeisesti kaiken pitäis olla riskitöntä jos tulee voittoa se on okei mutta jos tappiota niin pistetään vaikka valtio maksamaan eihän sitä tappiota voi hyväksyä kyllä ne pankit saa valtiolta tukimiljardeja asiakkaidensa sijoitusten korvaamiseen.

täyttä roskaa, valtio ei mítään sijoituksia korvaa. Rahastopissitykset sataa ihan suoraan pankkien laariin.
Huono 2
Koittakaa nyt tajuta, että ei ole olemassa voiton mahdollisuutta ilman riskiä. Jos hyvin menee, raha vilahtaa plakkariin kehusanojen siivittämänä; taas osuin oikeaan. Jos perseelleen menee, alkaa kova parku; kuka mulle korvaa.
P....le, mitä luusereita. Luulevat pullamössö yhteiskunnan hoitavan puolestaan kaiken.
Joka leikkiin ryhtyy..
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
New York
Selkeää ja poutaa 1
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

03:12OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

21,00-0,33 %-0,07

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949