Suhdannelainoille odotetaan rajua kysyntää
Suomessa toimivat yritykset toimittivat tammi–helmikuussa Finnveraan 24 prosenttia enemmän rahoitushakemuksia kuin viime vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Perjantaina Finnvera alkaa myöntää pienille ja keskikokoisille yrityksille uudenlaisia suhdannelainoja ja -takauksia. Niitä myönnetään yrityksille, jotka ovat joutuneet ongelmiin taantuman seurauksena.
– Talouden tilanne on muuttunut dramaattisesti. Odotamme suhdannerahoitukselle vilkasta kysyntää, Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä sanoo.
Suhdannerahoitukseen on varattu kolmesataa miljoonaa euroa vuosittain vuosiksi 2009–2011. Tämä tarkoittaa, että valtio varautuu mahdollisuuteen, että talouden alamäki kestää ainakin kolme vuotta.
Suhdannelainan saanti edellyttää, että yrityksen muut rahoittajat suostuvat lyhennysten lykkäykseen, laina-ajan pidennykseen tai lisärahoituksen myöntämiseen. Suhdannelainalla ei voi maksaa pois vanhoja lainoja.
Finnvera on siirtänyt työntekijöitä hallinnosta asiakaspalveluun pystyäkseen käsittelemään uudet hakemukset mahdollisimman pian.
– Hakemukset koetetaan käsitellä mahdollisimman rapsakasti, noin kahdessa viikossa, varatoimitusjohtaja Veijo Ojala sanoo.
Pk-yrityksen
rajaa venytettiin
Finnvera rahoittaa normaalisti pk-sektoria eli alle 250 henkeä työllistäviä yrityksiä. Taantuman vuoksi rajaa on muutettu niin, että suhdannerahoitusta voivat hakea myös korkeintaan tuhat henkeä työllistävät yritykset.
Pk-yritysten rahansaantia vaikeuttaa se, että kansainvälisten lainahanojen kiristyttyä suuryritykset ovat kääntyneet yhä useammin suomalaispankkien puoleen. Pankeilla ei riitä entiseen malliin voimavaroja pienten ja keskikokoisten yritysten rahoitukseen.
Taantuman tulo näkyi Finnverassa jo syksyllä 2007, kun isojen vientiyritysten ostajat eivät saanetkaan enää isoilta kansainvälisiltä pankeilta rahoitusta. Vientirahoitus kasvoi nopeasti viime vuonna.
Rahoituskriisi rantautui Suomeen alkusyksystä 2008, ja kotimaan rahoituksen kysyntä kasvoi viime vuonna seitsemäntoista prosenttia edellisvuodesta.
Taantuman toimialakierto näkyy suoraan Finnveran luukulla: ensimmäisinä vaikeuksiin joutuivat metsä- ja metalliteollisuus ja sen jälkeen rakennusteollisuus.
– Nyt odotetaan, millaisiin vaikeuksiin palveluala joutuu, varatoimitusjohtaja Ojala sanoo.













