Bushin peli finanssikriisin ratkojana on pelattu
George W. Bush tapaa tänään Valkoisessa talossa EU:n puheenjohtajamaan Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn ja komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson.
Kolmikko tapaa synkkien talousnäkymien äärellä. Perjantaina yltyivät pelot edessä olevasta lamasta. Viime viikkojen aikana Yhdysvalloissa rakentaminen on hidastunut ja kuluttajien luottamus talouteen on romahtanut uhkaavan alas.
New Yorkin pörssi-indeksit päätyivät perjantaina miinukselle huolimatta teknologia-alan yritysten odotettua paremmasta tuloksesta. Dow Jones päätyi perjantaina 1,41 prosenttia miinukselle, S&P indeksin lasku oli 0,62 prosenttia.
Bush totesi perjantaina puheessaan Yhdysvaltain tukevan Eurooppaa sen yrityksissä kukistaa finanssikriisi, mutta ei maininnut eurooppalaisten toiveita uudistaa rahoitusjärjestelmää. Euroopan johtajat ovat vaatineet vuonna 1944 hahmotellun järjestelmän uudistamista tämänhetkisen kriisin kaltaisten romahdusten ehkäisemiseksi.
Pitkän tähtäimen tavoitteiden käsittelyä Valkoisessa Talossa hankaloittaa tieto siitä, että presidentti Bush jättää virkansa tammikuussa.

















Kommentit (17)
Well-spoken!
The truth and nothing but the truth! Ja Bush vielä kehtaa pyytää God bless us.
Toki tottahan tuo Maken juttu on ja toivottavasti meno muuttuu eikä samanlaista todella selvästi näkyvää sekä todella suurilla rahoilla tapahtunutta kähmimistä enään tapahdu. Toivoisi samanlaisen hyväveli-järjestelmän romuttuvan suomessakin mutta eipä ole sen parempi ainakaan tällä hetkellä suomenkaan tilanne vaikkakin pienemmässä mittakaavassa tapahtuukin.