Lehman Brothers myymässä omaisuudenhoitoaan?
Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden vaikeuksien painamana investointipankki Lehman Brothers saattaa suunnitella omaisuudenhoitotoimintojensa myyntiä hankkiakseen uutta pääomaa.
New York Timesin eri tahoilta saamien tietojen mukaan Lehman on viime viikolla lähestynyt useita rahoitusalan yrityksiä ja tiedustellut näiden kiinnostusta ostaa osia Lehmanin omaisuudenhoitotoiminnoista tai ne kokonaan. Toiminnoilla on hoidossaan noin 22 miljardia dollaria sijoittaja-asiakkaiden pääomia jaettuna 27 rahastoon.
Vuoden kolmannen neljänneksen lähestyessä loppuaan Lehmania uhkaavat suuret sijoitussalkkujen arvon alaskirjaukset, jota heikentävät sen tasetta. Huhti-kesäkuun aikana Lehman joutui kirjamaan 2,8 miljardia dollaria arvonalennuksia ja hankkimaan taseensa tukemiseksi kuusi miljardia uutta pääomaa. Toimintojensa lisäksi Lehman harkitsee mm. omistamiensa yhteensä 40 miljardin dollarin arvoisten liikekiinteistöjen myymistä.
Omaisuudenhoitotoiminto on ollut Lehmanin vakaimmin tulosta tekeviä osia, ja siksi mahdollisesti myös houkuttelevin sen omistama ostokohde. Analyytikot eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, kannattaako toimintaa myydä.
Esiin on nostettu myös mahdollisuus myydä esimerkiksi vuonna 2003 omaisuudenhoitotoimintoon liitetty pienempi omaisuudenhoitoyhtiö Neuberger Berman, jonka arvon on arveltu asettuvan noin 7 ja 13 miljardin dollarin välille. Lehmanin koko osakekannan arvo on runsaat 10 miljardia. Lehman maksoi Neubergeristä 2,3 miljardia dollaria.
Omaisuudenhoitotoimintojen myynti on kuitenkin ratkaisu, joka saattaa poikia uusia pulmia Lehmanille. Investointipankin luottokelpoisuus saattaa joutua kyseenalaiseksi, jos se luopuu kohtalaista ja ennen kaikkea vakaata tuottoa hankkineesta toiminnosta.












