Kirjaudu ▼
 

Pankki kävi Nokian kimppuun Bochum-tuista

Lehtikuva
Pankki kävi Nokian kimppuun Bochum-tuista
Suurmielenosoitus velloi pari viikkoa sitten Bochumissa.
Saksalaisosavaltion pankki on jo Nokian kimpussa Bochum-tukien vuoksi. Nokia kummastelee tukien takaisin perintää.
6.2.2008 13:45 (päivitetty 14:35)
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltio vaatii takaisin kymmeniä miljoonia euroja Nokian Bochumin-tehtaan sulkemisen takia.

Alueen talousministeriön mukaan NRW-pankki on jo ollut yhteydessä Nokiaan Bochum-tukien takaisin maksusta, kertoo Deutsche Welle.

Ministeriö perusteli muodollisesti päätöstä sillä, että Nokia on palkannut tehtaalle työntekijöitä vähemmän kuin aiemmin oli luvannut.

Nokian tammikuinen päätös sulkea Bochumin tehdas on saanut aikaan mittavaa vastarintaa Saksassa. Tehdas työllistää 2 300 ihmistä.

Nokia kiistää saaneensa tukia NRW:ltä 2000-luvulla; saksalaisministeriö väittää, että kiistassa on kyse vuosina 2002–2005 maksetuista tuista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Viimeiset tuet maksettiin vuonna 1999, kertoo Nokia tiedotteessaan.

Osavaltion talousministeriö on aiemmin kertonut, että Nokialle maksettiin 40 miljoonaa euroa tukea yhtiön työllistämän henkilömäärän perusteella.

Ministeriön mukaan alustava selvitys viittaisi siihen, että Nokian palkkalistoilta puuttui 200–400 työntekijää.

6.2.2008 13:45 (päivitetty 14:35)
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (41)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Saksaan ei sitten kannata sijoittaa enää mitään. Se ei ole kilpailukykyinen eikä ennakoitavissa oleva kansantalous. Irtisanomisten kynnys on korkea ja "rule of law" ei toimi. Venäjä alkaa olla tässä suhteessa parempi sijoituskohde.
Anonyymi: Sijoittaja 6.2.2008 14:00

Anonyymi
Saksaan ei sitten kannata sijoittaa enää mitään. Se ei ole kilpailukykyinen eikä ennakoitavissa oleva kansantalous. Irtisanomisten kynnys on korkea ja "rule of law" ei toimi. Venäjä alkaa olla tässä suhteessa parempi sijoituskohde.
Anonyymi: Sijoittaja 6.2.2008 14:01

Anonyymi
Hyvä että Saksassa edes on ryhtiä.

Kumma kun oletetaan, että yritys voi huoletta kupata yhteiskunnan tukia, ja sitten kun hyöty on käytetty siirtää tuotantonsa muualle.
Anonyymi: Oikein 6.2.2008 14:17

Anonyymi
Seppo Räty sen jo sanoi: Saksa on p*ska maa!

Nokia oli sen verran reilu että oli VIIMEINEN puhelinvalmistaja joka lähti litomaan saksasta, lisäksi nokia sieti PISIMPÄÄN totalitaarisen huonoja tuotanto vs. kustannus tasoa.

Ja näin heitä palkitaan? haistakoot sanonko mitä.

No good deed goes unpunished. Hyvä teko ei jää rankaisematta. Sympatiat Nokialle. Varmasti oli veristä puuhaa pistää väkeä pihalle mutta jos lukemat pitää paikkansa niin se oli ainut suunta minkä he pystyivät ottamaan. Jos itselläni olisi Nokian osakkeita niin ehdottomasti VAATISIN moisen tehtaan sulkemista joka tuottaa noin vähän ja maksaa noin tuhottoman paljon.
Anonyymi: Xan 6.2.2008 14:19

Anonyymi
Saksa voisi näyttää esimerkkiä palauttamalla ne miljardit, jotka se vei 3G lupamaksuina.
Anonyymi: Mikko Hirvonen 6.2.2008 14:21

Anonyymi
Kuinka monta Saksalaista kännykkätehdasta on jäljellä Saksassa?
Ei ehkä yhtään, olisivat kiitollisia, että Nokia jaksoi näinkin kauan Saksalaisten kanssa.
Anonyymi: Kuuzo 6.2.2008 14:37

Anonyymi
Sadaanko me takaisin Sonera-miljardit samalla?
Anonyymi: Toivoa on? 6.2.2008 14:37

Anonyymi
Onko Nokia käyttänyt yritystukia noin härskisti väärin?

Miten se toimii Suomessa?

Entäs muut yritykset?

Sitten on otsaa vaatia veroja alas.

En halua tukea veroillani Nokian toimintaa.
Anonyymi: Verot oikeasti alas 6.2.2008 14:37

Anonyymi
Totta kai ne takaisin peritään jos ei saa rahoillevastinetta.
Anonyymi: Ei saksalainen tyhmä 6.2.2008 14:39

Anonyymi
Hyvä Saksa! Poliitikkojen on aika näyttää moraalittomille sijoittejille kaapin paikka!
Anonyymi: Andy 6.2.2008 14:40
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

17:18 Valtakunnansovittelija: Lakko peruuntui
17:09 Katso, miten vauraita ikätoverisi ovat
17:06 Kupla on Fivalle hankala sana – varoa kannattaa silti
16:30 Buffett: Kreikan euroero ei välttämättä huono asia
16:24 Enemmistö tuomitsee jäänmurtajien tukilakot
15:59 Maailmanpankilta synkkä ennuste Venäjälle
15:20 Viranomainen varoittaa lyhennysvapaan riskistä
15:14 Sisäpiiri paljastaa: Olkiluodon miljardiriita voi pian ratketa
15:09 Stubb: "Tilanne on vakava"
14:59 Ilta-Sanomat Kreml kommentoi Seppo Remeksen karkotusta: ”Kuka hän on?”
14:59 Fortum ja Nokia painavat Helsingin indeksejä
14:53 Ladalla tunnelin päässä valoa? Myynti +16 %
14:28 Pähkinäraivoaja katuu ja anoo lievempää rangaistusta
14:16 Digitoday Suomalainen löysi kriittisen aukon Firefoxista
14:09 EKP:n kattoterassi avaa ovensa kaikelle kansalle – ravintolan nimi hykerryttää
14:03 Uutiskommentti Kaksi keynesiläistä kamppailee Suomen monetaristien kanssa
13:33 Vastaääni leikkaajille – tutkijat ehdottavat täyskäännöstä
13:26 Vanhoista nyrkkisäännöistä voi olla haittaa työnhaussa
13:01 Digitoday HERE Kitty, Ms-dos-Lumia, todiste Voimasta... Mikäs päivä tänään olikaan?
12:53 Digitoday Helppo pääsy järjestelmiin hätkähdytti Suomessa – mikä on tilanne nyt?
12:26 Miljardööri puolustaa potkuja – "osa kapitalismia"
12:05 HS: Hallitus kriisikokoukseen jäänmurtajien lakkouhan vuoksi
11:40 "On saivartelua, onko se Suomen koko meriliikenne"
11:40 Kumpaan ryhmään kuulut? Joka toisella nettovarallisuus ylitti tämän rajan
10:35 Kolumni Ay-liikkeestä muutoksen vauhdittaja
10:10 Finanssivalvonta varoittaa pankkeja kuplasta
09:31 IPhone-into väsyy hitaasti: jo puoli vuotta ykköspaikalla
09:16 Koneelle satelee tilauksia Kiinasta – arvoa ei julki
08:55 "Venäjä liioittelee" – Iran-neuvotteluista ristiriitaisia tietoja
08:09 Lufthansa peruu 60-vuotisjuhlansa
Asiakastieto

Yhteistyössä