Industri Kapitalista tuli Tradekan enemmistöomistaja
Kaupan vuoksi Industri Kapitalin omistus kasvoi 31,8 prosentista 65,4 prosenttiin, kertoo Markkinointi & Mainonta -lehti verkkosivuillaan.
Myyjänä oli Osuuskunta Tradeka-yhtymä, jonka omistus supistui 50,6 prosentista 15,6 prosenttiin.
Tämänpäiväinen kauppa perustuu Tradekan omistuspohjan laajennuksen yhteydessä tehtyyn sopimukseen elokuulta 2005. Sen mukaan Industri Kapital voi kasvattaa omistustaan Tradekassa vuoden 2007 loppuun mennessä ja nousta enemmistöomistajaksi.
Toissavuoden elokuussa Tradeka-yhtymä myi 49 prosenttia Tradeka Oy:n osakkeista. Yhtiön uusiksi omistajiksi tulivat silloin Osuuskunta Tradekan ja Industri Kapitalin lisäksi Wihuri/Ruokamarkkinat sekä yrityksen toimiva johto.
Wihuri omistaa Tradeka Oy:stä nyt 15,6 prosenttia ja toimiva johto 3,3 prosenttia.












