Kirjaudu ▼
 
FK: Suomalaiset hylkäävät rahastot kriisiaikoina

Lehtikuva/Otto Turunen
FK: Suomalaiset hylkäävät rahastot kriisiaikoina
Suomalaisten kotitalouksien rahastopääoma on noin kolmanneksen pienempi kuin vuoden 2007 alussa, kertoo Finanssialan keskusliitto. FK:n mukaan suomalaiset ovatkin aktiivisia vaihtamaan sijoituskohteita.
Taloussanomat
26.6.2012 13:59
14

Suomalaisilla kotitalouksilla on noin kolmannes vähemmän varoja rahastoissa kuin vuoden 2007 alussa, kertoo Finanssialan keskusliiton (FK) tuore raportti kotitalouksien rahastosäästämisestä. FK:n mukaan suomalaiset reagoivat nyt herkästi talouden muutoksiin ja vaihtavat aktiivisesti sijoituskohteita.

– Rahastopääomat ovat edelleen useimmissa Euroopan maissa finanssikriisiä edeltävän tason alapuolella. Rahastojen arvonlaskun lisäksi kotitaloudet ovat myös lunastaneet rahastosäästöjään, FK:n analyytikko Elina Salminen sanoo tiedotteessa.

– Suomessa talletusten suosio on ollut matalasta korkotasosta huolimatta koko ajan kasvussa, Salminen kertoo.

Kotitalouksien suorien rahastosijoitusten arvo oli viime vuoden lopussa yhteensä hieman alle 12 miljardia euroa. Jos mukaan lasketaan kotitalouksien vakuutussäästöt, rahastosijoitusten arvo kasvaa yli 20 miljardiin euroon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Rahastosijoituksia on noin 17 prosentilla suomalaisista. Kotitalouksien rahoitusvarallisuudesta sijoitusrahastojen osuus on noin 10 prosenttia. Kotitalouksien yhteenlaskettu rahastopääoma on noin kymmenen prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.

Suomessa ja muualla euroalueella kotitalouksien suorien rahastosijoitusten osuus rahastojen kokonaispääomasta oli noin kolmannes. Kotitaloudet ovatkin suurin yksittäinen sijoitusrahastoihin sijoittava sektori Euroopassa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (14)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Niinpä! Suomalaiset eivät sijoita rahastoihin silloin kun sinne pitäisi ja lähtevät ostamaan osuuksia silloin, kun sieltä olisi aika vetäytyä.
koi 26.6.2012 14:04

Anonyymi
Suomalaiset ovat kuulemma Nokian lisäksi sijoittaneet innokkaasti asuntoihin. Mahtaa kohta harmittaa, kun ylivelalla toteutettu nousu hinnoista sulaa laman saapuessa.
huh 26.6.2012 14:05

Anonyymi
Minä en ole hylännyt yhtään mitään vaan lisännyt salkkuun kultastandardimaiden osakkeita ja kultaa singaporesta.
Suomi tuulipukusijoittaja on samaa luokkaa kuin länsi meklarit.
Avoin matkalippu odo 26.6.2012 14:09

Anonyymi
On selvää, että rahastot kannattaa myydä, kun niiden arvot ovat pohjamudissa. Kuka haluaa sellaista roskaa omistaa.
Minä ostan niitä sil 26.6.2012 14:10

Anonyymi
On selvää, että rahastot kannattaa myydä, kun niiden arvot ovat pohjamudissa. Kuka haluaa sellaista roskaa omistaa.

Tämän vuoden alusta jokainen päivä + 1% silkkaa tuottoa.
Toinen salkku raketoi euron kaaduttua tuhansilla %.
Eipä ihme jo suomalaisia sanotaan pohjolan köyhällistöksi.
I love my gold,man. 26.6.2012 14:16

Anonyymi
Meitä asuntosijoittajia sitä vastoin on paljon! Ei voi hävitä, kun valtio turvaa hintojen nousun tarvittaessa vaikka väkivaltaa käyttäen. Hyvä me!
Suomi nousuun 26.6.2012 14:37

Anonyymi
Ei kai nyt kukaan sijoita rahastoihin? Annat siis omia rahojasi jollekin toiselle ja sanot, että sijoittaa niin kuin parhaaksi näkee? Idioottien touhua.

Suorat osakesijoitukset ovat paras. Valitse ne toimialat, joita ymmärrät, ja valitse jokaiselta toimialalta yritykset, joita seuraat ja analysoit. Seurannan ja analysoinnin perusteella teet ostopäätökset. Toki joskus voi myydäkin, jos haluaa rahastaa hyvät kurssinousut. Itse olen rahoittanut muutaman asunnonvaihdon realisoimalla kurssinousuja. Nyt (ja lähitulevaisuudesssa) onkin taas oston paikkoja tulossa, kun kurssit syöksyvät alas.

Vanha mutta niin oikeaan osunut viisaus: silloin kannatta ostaa, kun veri virtaa kadulla tai tuulipukukansa myy.
Majavanpamputtaja 26.6.2012 14:38

Just nappiin! Ottakaa vastuuta omasta elämästänne, immeiset. Eläkkeenne eivät tule riittämään mihinkään, varautukaa vanhuudenpäiviinne.
Jerome Kervinen 26.6.2012 14:43

Anonyymi
Sell low, buy high!
Rane 26.6.2012 15:07

Anonyymi
Valtion pelleily pääomatuloverojen kanssa on lopettanut omat sijoitukseni kokonaan. Myöskin vapaaehtoisen eläkevakuuttamisen, tosin itselläni se on täysin korkosidonnainen, mutta en voi enää luottaa koska saan rahat käyttööni vai saanko niitä edes käyttööni. Jos ne jäävät perikunnalle on maksettava osuus ainoastaan 80 % pääomasta.
Nimetön 26.6.2012 15:11
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?