Kirjaudu ▼
 

Veronpalautuksille ja mätkyille uusi aikataulu tänä vuonna

Kimmo Taskinen HS
Veronpalautuksille ja mätkyille uusi aikataulu tänä vuonna
Veronpalautukset tulevat suomalaisten tileille tänä vuonna jo marraskuussa.
23.3.2016 07:58
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Veronpalautukset maksetaan tänä vuonna marraskuun lopulla. Yleisimmin palautuspotin suomalaiset ovat saaneet tililleen joulukuun alussa.

Myös jäännösveron eli tutummin mätkyjen ensimmäinen maksupäivä on tänä vuonna jo 25. marraskuuta. Toisen osan eräpäivä on tuttuun tapaan helmikuun ensimmäinen päivä.

Verohallinto lähettää esitäytetyn veroilmoituksen huhtikuussa yli viidelle miljoonalle veronmaksajalle. Kaikkien täytyy tarkistaa veroilmoitus, vaikka viime vuonna vain 1,4 miljoonalla asiakkaalla oli siihen täydennettävää.

Veroilmoitukseen merkitty viimeinen palautuspäivä on joko 4. toukokuuta tai 13. toukokuuta.

Jos nyt tekee esitäytettyyn veroilmoitukseen korjauksia, uusi verotuspäätös ja mahdolliset tilisiirtolomakkeet tulevat postitse lokakuun loppuun mennessä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Monet tiedot on täytetty veroilmoitukseen jo valmiiksi. Tyypillisiä puuttuvia tietoja ovat matkakulut ja kotitalousvähennys. Helpoiten veroilmoituksen tekee verkkopalvelussamme, kertoo Verohallinnon ylitarkastaja Sirpa Rinne-Nirva tiedotteessa.

Verohallinnon mukaan veroilmoituksissa tavallisin virhe on lisätä matkakuluihin vain kulkuväline ja unohtaa eurot. Verottaja joutuu näissä tapauksissa olemaan yhteydessä asiakkaaseen ja pyytämään täydennystä veroilmoitukseen.

23.3.2016 07:58
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (50)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Veronpalautukset tulevat suomalaisten tileille tänä vuonna jo marraskuussa.
Anonyymi: Taloussanomat 23.3.2016 8:12

Anonyymi
Kiertäkää verot kaukaa,nostelkaa vain vastikkeetonta rahaa kuin minäkin,työt tulee tehdä pimeästi käteisellä.
Anonyymi: Ammattihutsu 23.3.2016 8:18

Anonyymi
Ei suomaliassa ole yli viittä miljoonaa veronmaksajaa, korkeintaan pari miljoonaa ja sekin on aika löyhästi sanottu..


Juu-ja ne,joilla olisi,mistä verottaa-ne verosuunnittelevat veronsa liki nollaan...ja väittävät,että se on isänmaan etu.

Mutta palkkaduunarilta otetaan-ja ihan taulukosta katsoen.Ja niillä rahoilla sitten tätä maata pyöritetään.Ei suinkaan luikurien rahoilla-koska ne on piilotettu verottajalta lopullisesti.

Tämä tarina on tosi.
Anonyymi: Make-1234 23.3.2016 8:20

Anonyymi
"Ei suomaliassa ole yli viittä miljoonaa veronmaksajaa, korkeintaan pari miljoonaa ja sekin on aika löyhästi sanottu.."

Teknisesti tarkastellen, jokainen on verohallinnon "asiakas". Mutta tosiaankin nettoveronmaksajia alkaa olla häkellyttävän vähän. Kyse on siis niistä, jotka maksavat veroja enemmän kuin saavat tulonsiirtoja. Monet julkisen työpaikat ovat myös kyseenalaisia ja enemmänkin työllisyystöitä.
Anonyymi: SuomaaUpottaa 23.3.2016 8:28

Anonyymi
Ei suomaliassa ole yli viittä miljoonaa veronmaksajaa, korkeintaan pari miljoonaa ja sekin on aika löyhästi sanottu..

Juu-ja ne,joilla olisi,mistä verottaa-ne verosuunnittelevat veronsa liki nollaan...ja väittävät,että se on isänmaan etu.

Mutta palkkaduunarilta otetaan-ja ihan taulukosta katsoen.Ja niillä rahoilla sitten tätä maata pyöritetään.Ei suinkaan luikurien rahoilla-koska ne on piilotettu verottajalta lopullisesti.

Tämä tarina on tosi.


Tarkoitat varmaankin AY-liikettä joka saa VEROTTOMIA osikoja bisneksistään, kuten VVO.n riistovuokrataloista.
Saahan se nostettua myös muiden veroastetta kun sen maksattaa jäsenmaksunsa muilla veronmaksajilla.
Niin AY-liike saa myös "laillisesti " piilottaa omaisuutensa.
Anonyymi: ernesto 23.3.2016 8:44

Anonyymi
"Ei suomaliassa ole yli viittä miljoonaa veronmaksajaa, korkeintaan pari miljoonaa ja sekin on aika löyhästi sanottu.."

Teknisesti tarkastellen, jokainen on verohallinnon "asiakas". Mutta tosiaankin nettoveronmaksajia alkaa olla häkellyttävän vähän. Kyse on siis niistä, jotka maksavat veroja enemmän kuin saavat tulonsiirtoja. Monet julkisen työpaikat ovat myös kyseenalaisia ja enemmänkin työllisyystöitä.

--------------------------------------------
Koko naistyöväestö mm. on verorahoilla rakennettu työllisyystyöväestö. Ne kaikki työt tehtiin aiemmin kotitöinä.
Anonyymi: Totuudetorvi_ 23.3.2016 9:03

Anonyymi
Ei suomaliassa ole yli viittä miljoonaa veronmaksajaa, korkeintaan pari miljoonaa ja sekin on aika löyhästi sanottu..

Muuten eläkeläiset jotka saavat rahansa eläkeyhtiöiltä kuten minä niin min prosentti 20, joten revi siitä.
B
Anonyymi: Neuro 23.3.2016 9:09

Anonyymi
Ei suomaliassa ole yli viittä miljoonaa veronmaksajaa, korkeintaan pari miljoonaa ja sekin on aika löyhästi sanottu..

Juu-ja ne,joilla olisi,mistä verottaa-ne verosuunnittelevat veronsa liki nollaan...ja väittävät,että se on isänmaan etu.

Mutta palkkaduunarilta otetaan-ja ihan taulukosta katsoen.Ja niillä rahoilla sitten tätä maata pyöritetään.Ei suinkaan luikurien rahoilla-koska ne on piilotettu verottajalta lopullisesti.

Tämä tarina on tosi.

Tarkoitat varmaankin AY-liikettä joka saa VEROTTOMIA osikoja bisneksistään, kuten VVO.n riistovuokrataloista.
Saahan se nostettua myös muiden veroastetta kun sen maksattaa jäsenmaksunsa muilla veronmaksajilla.
Niin AY-liike saa myös "laillisesti " piilottaa omaisuutensa.
Ei se ay-liike suinkaan ole yksin liikkeellä tässä asiassa. Vaan hyvin koulutettuna oppipoikana.
Anonyymi: Kuuskutonen 23.3.2016 9:13

Anonyymi
Naurettavaa pelleilyä, että joka vuosi joutuu laittamaan matkakulut vähennykseen. Verottaja kuitenkin tietää sekä asuinpaikkani että työpaikkani, niin miksi sitä ei voi esitäyttää siihen kuponkiin?
Anonyymi: seutulippu 23.3.2016 9:14

Anonyymi
Ei suomaliassa ole yli viittä miljoonaa veronmaksajaa, korkeintaan pari miljoonaa ja sekin on aika löyhästi sanottu..

Juu-ja ne,joilla olisi,mistä verottaa-ne verosuunnittelevat veronsa liki nollaan...ja väittävät,että se on isänmaan etu.

Mutta palkkaduunarilta otetaan-ja ihan taulukosta katsoen.Ja niillä rahoilla sitten tätä maata pyöritetään.Ei suinkaan luikurien rahoilla-koska ne on piilotettu verottajalta lopullisesti.

Tämä tarina on tosi.

Tarkoitat varmaankin AY-liikettä joka saa VEROTTOMIA osikoja bisneksistään, kuten VVO.n riistovuokrataloista.
Saahan se nostettua myös muiden veroastetta kun sen maksattaa jäsenmaksunsa muilla veronmaksajilla.
Niin AY-liike saa myös "laillisesti " piilottaa omaisuutensa.


Ei-en tarkoittanut AY:tä...Vaan enempi niitä "Palatsi-uskollisia"...EK:n suosijoita siis.

Pienempiäkin luikkuja löytyy toki pilvin pimein-onneksi itselläni sentään on kristallinkirkas omatunto veroasioissa-tämä systeemi pitää siitä palkkalaisen osalta niin hyvin huolen-palkkalainen ei suunnittele mitään-ainakaan verojaan.

Eipä ole tasan jaettu tätäkään...verosuunnittelua.
Anonyymi: Make-1234 23.3.2016 9:22
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

18:24 Yle: Nokia teetti Suomessa asiantuntijatöitä 750 eurolla kuussa
18:08 Talouden taantuma nipistää Dubaita – lentokentälle hylätään taas kalliita autoja
17:39 Digitoday Pokémonit valtasivat App Storen: Ennätys puhki
17:10 Anttila: Osa verkosta ostaneista asiakkaista saa tavaransa
16:46 Turkissa kuohuu ja paine EU-johtajia kohtaan kasvaa – "Pakolaissopimus täytyy neuvotella uudelleen"
16:09 Yhdysvaltojen kasvava tuotanto painaa öljyn hintaa
15:50 DI: Ericssonista lähtevä Vestberg saa muhkean erokorvauksen
15:14 Turkki puhdistaa nyt lentoyhtiötään: Turkish Airlines jakeli potkuja
15:00 Nokia painuu, pörssin nousu jatkuu
14:44 Digitoday Poikkeuksellinen Applen tietokone huutokaupataan – hinta voi nousta miljoonaan dollariin
14:26 Digitoday Huhuttu kauppa vahvistui: Verizon ostaa Yahoon verkkoliiketoiminnan
13:56 Digitoday Suomen Pankin sivut tukkinut palvelunestohyökkäys ohi – "Ei ole ennen tehty vastaavaa"
13:54 Trumpin USA voisi erota WTO:sta – "Kauppasopimukset ovat katastrofi"
12:54 Digitoday Suomalainen Jolla lisensoi: Uusi Sailfish-puhelin tuli myyntiin Intiassa
12:13 Ericssonin Johansson uuden toimitusjohtajan valinnasta: "Tilanne on ihanteellinen"
11:55 Osakeralli jatkuu Yhdysvalloissa – "kultainen skenaario" tukee kursseja
11:23 Analyytikko Vestbergin potkuista: Ericssonin suuromistajat halusivat muutosta
10:56 Juncker: Iso-Britannian eropyynnöllä ei ole takarajaa
10:28 Kiina paketoi nyt miljardien ongelmaluottoja arvopapereiksi
09:37 Ericssonin Vestbergille potkut – "On oikea aika hakea uusi johtaja"
09:16 Digitoday Nintendo toppuutteli Pokémon Go -intoa – osake sukelsi 18 %
08:41 Ryanair varoittaa: Näin paljon lentoliput halpenevat
07:58 HS: Pörssiyhtiöiden hallituksissa joka neljäs on nainen
06:02 Aurinkopaneeleilla 500 euron säästö vuodessa – toukokuu oli erityisen hyvä
24.7. Volvo ei pärjää yksin – etsii kumppania robottiautojen ohjelmointiin
24.7. Yle: Suomen maitotilallisten uusi uhka tulee Baltiasta
24.7. 9 merkkiä kertovat, menestytkö muita paremmin
24.7. G20-mailta tukea talouskasvulle – pelkkä rahapolitiikka ei ratkaisu
24.7. Guardian: Britannia voi saada EU:lta luvan vapaan liikkuvuuden rajoittamiseen
24.7. Ranskan kiristynyt rajavalvonta näkyy brittisatamassa – lomalaisten odotus jopa 14 tuntia
Asiakastieto

Yhteistyössä