Kirjaudu ▼
 

Näin hyvätuloinen astuu velkaloukkuun

Heini Karjanmaa
Näin hyvätuloinen astuu velkaloukkuun
Velkaneuvontaan turvautuvat nykyään myös keski- ja hyvätuloiset. Jossain perheissä puolisot ottavat molemmat kulutusluottoa – ilman, että toisen velkataakka on tiedossa. Siinä tilanteessa ei isokaan palkka enää auta. Paras apu olisi hyvin yksinkertainen keino, mutta kun se ei ole enää muodissa.
Riikka Kalmi
5.9.2012 06:01
322

Velkaneuvontaa ja takauksia ylivelkaantuneiden järjestelyluottoihin antavan Takuu-Säätiön viestintäpäällikön Minna Mattilan mukaan säätiöllä on asiakkaina ihmisiä, joilla on 2000–3000 euron tulot. Myös 4000 euron kuukausituloja saavia käy säätiön pakeilla ylivelkaantumisen vuoksi.

– Jos perheessä kahdellakin ihmisellä on 3000 euron kuukausitulot, niin kyllä kyse on silloin ihan hyvätuloisista, Mattila sanoo.

Ongelmana keski- ja hyvätuloisilla on Mattilan mukaan se, että kun on hyvät kuukausitulot, saa tuloilla otetuksi myös paljon velkaa.

– Velkojat voivat myöntää toisistaan tietämättä samaan talouteen useiden kymmenien tuhansien eurojen arvosta eri kulutusluottoja. Siitä ne ongelmat aiheutuvat. Silloin eivät auta enää ne kolmen tonnin tulotkaan, kun ei ole käteistä.

Hyvätuloinen kuvittelee
maksukykynsä väärin

Hyvät tulot hämäävät velallista, joka kuvittelee maksukykynsä olevan ihan hyvä.

– Luottoa otetaan pienimmällä mahdollisella kuukausierällä ja ajatellaan, että kyllähän me tuosta selvitään. Kun näitä luottoja on useampia, ei enää selviydytäkään ja velat eivät lyhene. Maksetaan vain kuluja ja korkoja valtavat määrät.

Mattilan mukaan voi käydä niin, että kun luotoissa ei ole enää yhtään käyttövaraa, tulee jokin yllättävä meno tai hankinta, johon joudutaan taas hankkimaan uutta luottoa.

– Tästä tulee palapeli, johon herätään liian myöhään. Sen jälkeen aletaan maksaa velkaa ottamalla uutta velkaa, ei osata hakea apua eikä vetää nyöriä tiukemmalle.

Aina ei ole kysymys edes isosta muutoksesta kuten työttömyydestä tai avioerosta, vaan ihmisille on vain kertynyt pikkuhiljaa liikaa velkaa.

Maksimitakaus
ei tahdo riittää

Keski- ja hyvätuloiset näkyvät asiakaskunnassa siinäkin mielessä, että Takuu-Säätiön velkajärjestelyihin myöntämä maksimitakaus 34 000 euroa ei tahdo riittää pariskuntien vakuudettomien kulutusluottojen kattamiseksi.

– On useita, joilla kulutusluottoja on 70 000 euroa ja niitäkin, joilla on liki 100 000 euroa kulutusluottoja. Näissä tilanteissa velkaa on maksettu ottamalla lisää velkaa.

Yksinasuvien Takuu-Säätiön asiakkaiden keskimääräinen takaus on 20 000 euroa vakuudettomien kulutusluottojen maksamiseksi.

– Siihen päälle ovat sitten vielä asunto-, auto- ja opintolainat, Mattila kuvailee velkamääriä.

Ainainen velka
kulkee mukana

Mattila puhuu myös vallitsevasta mentaliteetista. Siihen kuuluu, että kulutusluottoja on jatkuvasti, eikä niitä makseta välillä kokonaan pois.

Luotonantajienkin olisi syytä katsoa peiliin. Luottokorttilaskussa ensimmäiseksi tarjotaan vain pienimmän maksuerän maksua, vaikka toki laskusta löytyy koko summakin.

– Ihmiset aistivat, että tämä on pelin henki ja menevät siihen mukaan. Huonekaluja ostettaessa taas tyrkytetään uutta luottoa.

Mattilan neuvo on, että monien eri luottojen sijaan kuluttajien olisi hyvä ottaa yksi sellainen luottomuoto, jota voisi käyttää mahdollisimman monessa eri tilanteessa. 

Säästäminen
on out 

Hankintoihinkaan ei säästetä etukäteen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Etukäteissäästäminen ei ole nykypäivän ihmisen tyyli, luotto on niin helppo ratkaisu. Maksetaan sitten jälkikäteen, Mattila huomauttaa. 

Mattilan mielestä ihmisillä ei ole tapana seurata omaa talouttaan, saati että he tekisivät budjetteja ja varautuisivat asioihin. 

Myös luottojen ja tuotteiden lisääntynyt markkinointi myötävaikuttaa velkaantumiseen. Ihmiset eivät Mattilan kertoman mukaan yleensä velkaannu luksuksen ostamisesta, vaan velalla hankitaan tavanomaisia asioita ja palveluita.

– Tänä päivänä on tavallista, että keskiluokka matkustaa. Sitä ei pidetä pröystäilevänä.

Pariskunnat eivät
tiedä toistensa veloista

Velkaongelmat voivat tulla perheessä jopa yllätyksenä, kun pariskunnat eivät tiedä toistensa kulutusluotoista.

– Suomalaisista pariskunnista valtaosalla on erilliset tilit ja omat tulot. Menoista sovitaan yhdessä. Kumpikin voi tahoillaan tehdä velkaa ja toinen osapuoli ei ole vastuussa siitä, kun toinen ottaa kulutusluottoa.

– Tilanne voi karata käsistä, kun selviää, että kummallakin on paljon velkaa ja jopa samoilta luotonantajilta, sanoo Mattila.

Taulukointi selkeyttää
oman talouden tilaa

Velkaongelmien ratkaisuun Mattila suosittaa vanhaa kunnon menot ja tulot -taulukointia. Siinä kartoitetaan velkojen määrä ja mietitään, pystytäänkö kiristämään arkimenoista. Tarpeen vaatiessa kannattaa varata aika talous- ja velkaneuvonnasta ja saada siten ammattiapua.

Monilla eri verkkopankeilla on asiakkailleen erilaisia oman talouden hallintapalveluita ja budjettilaskureita. Oman talouden hallintaan löytyy myös maksullisia ohjelmia.

Tulojen ja menojen kartoittamiseksi voit myös kokeilla esimerkiksi Taloussanomien sivulta löytyvää maksutonta budjettilaskuria.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (322)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 33
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mutta kun naapurillakin on uusi Volvo meilläkin pitää olla ja sinne thaikkuihin pitää mennä muuten olemme luusereita.

Näinhän siinä käy kun ei kehtaa tojollakaan ajella
Jep 5.9.2012 6:03

Anonyymi
Yksinkertaisin keino on ostaa vain omalla rahalla.

Jos ei ole rahaa, ei voi ostaa....
Ääni menneisyydestä 5.9.2012 6:04

Anonyymi
"....kulutusluottoa - ilman,
että toisen velkataakka on tiedossa."

,tosipaha juttu on tämä ja sen voi taata,
että suhde on pilalla alusta lahtien.

EI ONNISTU.
Velka ja rahattomuus kynnyskysymyksiä
suhteen onnistumiselle.
Nimetön 5.9.2012 6:10

Anonyymi
Mutta kun naapurillakin on uusi Volvo meilläkin pitää olla ja sinne thaikkuihin pitää mennä muuten olemme luusereita.

Omakotilähiöt ovat näitä pahimpia paikkoja sosiaalisen kyttäyksen ja paineen osalta. Osaltaan tuo paine on tietysti kuviteltua mutta osaltaan myös todellista kun ns. yhteisöllisyyttä harrastetaan.

Parempi mutta kuluiltaan kalliimpi tapa on asua haja-asutusalueella...
Nimetön 5.9.2012 6:25

Anonyymi
Pitäkää vaan se velkamoottori käynnissä. Näin pääsemme nopeammin liittovaltion veronmaksajina makselemaan niitä yhteisvastuullisia velkoja.
rahaton Pölhö Kustaa 5.9.2012 6:35

Anonyymi
Eipä ole kummoinen uutinen. Maailman sivuhan se on ollut tiedossa, että ei ne suuret tulot, vaan pienet menot on se, mikä ratkaisee pelin.

Tosin tässä yhteydessä voisi tietysti pohtia sitäkin, että jos perheessä vanhemmat tienaa kolme tonnia per nenä ja silti joudutaan velkaneuvontaan, maan vero- ja hintatasossakin voi olla pohtimista. Eihän absoluuttinen tienattu rahamäärä mitään auta, jos sillä ei mitään saa ilman lisävelkaa.

Tosin tähän oivallinen ensiapu olisi, kun peruskoulu unohtaisi nämä pisakokeet ja opettaisi vaan kaikille raakaa yhteen-, vähennys- ja prosenttilaskua. Silleen oppisi hyvätuloinenkin laskemaan äkkiä, mihin oikeastaan on varaa.
Suuret menot ja pien 5.9.2012 6:36

Anonyymi
Usein pikavipit ja kulutusluotot (tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja) muodostuvat ongelmaksi koska alla on liian suuri asuntolaina (satoja tuhansia euroja).

Talous viritetty liian kireälle, uhohdettu että ne 200m2 pitää myös kalustaa näyttävästi ja täyttää viihde-elektroniikalla, eihän tyhjistä huoneista mitään iloa ole.
Se todellinen ongelm 5.9.2012 6:39

Anonyymi
Eikös ne vieläkään ole saaneet aikaiseksi sitä pankkien ja luotonmyöntäjien yhteistä positiivishenkistä luottorekisteriä? Sinne tiedot lainoista ja vastaavasti bonuspisteitä ajallaan maksetuista laskuista yms.

No, pankkeja ei kiinnosta kun kuitenkin saavat saatavansa korkojen kera. Kirjaavat tappioina vuoden kuluttua, mutta perivät kymmenen vuotta.
Pahviaivo 5.9.2012 6:41

Anonyymi
"Ihmiset eivät Mattilan kertoman mukaan yleensä velkaannu luksuksen ostamisesta, vaan velalla hankitaan tavanomaisia asioita ja palveluita."

Voiko tämän nyt sitten tulkita niin, että jokapäiväinen eläminen on Suomessa liian kallista palkkatasoon nähden?
Talousnero nro XXX 5.9.2012 6:41

Anonyymi
Yleisradiosta voi kysyä, miten hyvätuloinen joutuu velkaloukkuun. Ylelle ei riitä edes pakkoverot, vaan Ylen hyvätuloiset suojatyöläiset ovat käyttäneet niin paljon rahaa, että heti joudutaan ottamaan 5 milj velkaa.

Kiitos rahoistasi tyhmä suomalainen.
Ups menipä velan puo 5.9.2012 6:49
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 33
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?