Kirjaudu ▼
 

Voiton mahdollisuus olematon - Näin ihmiset saadaan lottoamaan silti

Lehtikuva/Martti Kainulainen
Voiton mahdollisuus olematon - Näin ihmiset saadaan lottoamaan silti
Päävoiton todennäköisyys on häviävän pieni, mutta moni jättää silti kuponkinsa joka viikko. Kun pitäisi arvioida todennäköisyyksiä, ihminen on helposti harhautettavissa, kertoo psykologiasta kirjoittava Psyblog-sivusto.
Taloussanomat
9.8.2012 15:48
58

Lottoamisen suosio ja toisaalta väkivaltaisen kuoleman pelon yleisyys perustuvat siihen, kuinka mieli arvioi todennäköisyyksiä.

Tapahtuma tuntuu nimittäin sitä todennäköisemmältä, mitä useampia esimerkkejä vastaavasta tulee mieleen, Psyblog kirjoittaa.

Harvalukuisuudestaan huolimatta lottovoittajia muistuu mieleen nopeasti, koska voittajista pidetään kovaa ääntä ja heitä käytetään lottomainoksissa.

Hain hyökkäys rantavedessä pelottaa montaa turistia, vaikka todennäköisempää on kuolla lentokoneesta pudonneeseen osaan. Eli äärimmäisen harvinaista. Mutta koska lehdistö revittelee haikalojen uhreilla, kohtalo tuntuukin aivan mahdolliselta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Mitä näyttävämpi tai järkyttävämpi tapaus, sitä paremmin se jää mieleen ja sitä enemmän siitä kuulee.  Samasta syystä moni pelkää murhaajia enemmän kuin mahasyöpää, vaikka jälkimmäinen on kuolinsyynä todennäköisempi.

Kuinka sitten oikaista mielikuviaan uppoutumatta tilastoihin? Yritäpä muistella ihmisiä, jotka eivät ole voittaneet lotossa ja jotka eivät ole tulleet murhatuiksi tai hain syömiksi. Heitä lienee aika monta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (58)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Paha TAPA se minun saunanjälkeinen kylmä oluttölkkikin on - siinä tosin voittaa aina.
Buhahhah 9.8.2012 15:42

Anonyymi
en halua pelata mitään veikkauksen pelejä koskaa osa tuotoista menee hallintoneuvostolle jossa istuu kansanedustajia, minin rahojani eivät saa tuota kautta


Oletko ajatellut sitä että Sossun kautta annettu raha on myös sitä samaa rahaa?
Nimetön 9.8.2012 15:46

Anonyymi
Todennäköisyyslaskennan peruskurssi kaikille kansalaisille niin siihen loppuu valtion ylläpitämä uhkapelijärjestelmä.
da daa 9.8.2012 15:47

Anonyymi
Pelaa lottoa joka viikko 10 EUROLLA = tekee vuodessa kaksi viimehetken matkaa TURKKIIN.
Turkinmatka voittaa 9.8.2012 15:48

Anonyymi
"ihminen on helposti harhautettavissa"


Pitää paikkansa.
uuden rahan liikkeel 9.8.2012 15:49

Anonyymi
loton päävoiton todennäköisyys yksi 15 miljoonasta. Asiaa voi hyvin havainnollistaa vaikka seuraavalla tavalla: pyydä kaveriasi kirjoittamaan lapulle lukuarvo yhden ja 15,000,000:n väliltä.

Sitten yrität arvata minkä luvun hän kirjoitti. Kuinkahan monta tuhatta vuotta menee, ennen kuin arvaat oikein?
kädet täristen odota 9.8.2012 15:49

Anonyymi
lottoan britanniassa ja yhdysvalloissa.vain älyä vailla oleva lottoaa suolessa.
ihku internet 9.8.2012 15:49

Anonyymi
Uutinen on oikeasti pörssistä.
kiertoilmauksin 9.8.2012 15:52

Anonyymi
Todennäköisyys kuolla terrorismiin on pienempi kuin todennäköisyys kuolla salamanisusta tai hain hyökkäyksestä.

Mutta meitä pitää kaikkia valvoa.

Breivik oli oikeasti Facebookissa, mutta eilen media valehteli että ei ollut.

Ja lisäsi, että siten kaikki jotka eivät ole Facebookissa, ovat siis epäilyttäviä kuin Breivik
propagandajuna jyrää 9.8.2012 15:53

Anonyymi
Todennäköisyys tuhoutua t-iskuun
on pienempi kuin todennäköisyys menehtyä salamanisusta tai hain hyökkäyksestä.

Mutta meitä kaikkia p i t ä ä . v a l v o a.


Surullisenkuuluisa B r e i v i k oli oikeasti Facebookissa, mutta eilen media v a l e h t e l i että ei ollut.

Ja lisäsi, että siten kaikki jotka eivät ole Facebookissa, ovat siis
epäilyttäviä kuten B r e i v i k
p.r.o.p.a.g.a.n.d.a. 9.8.2012 15:57
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?