Kirjaudu ▼
 

Kuluttajien luottamus nollaan – "Arvio oikeansuuntainen"

Lehtikuva/Roni Rekomaa
Kuluttajien luottamus nollaan – "Arvio oikeansuuntainen"
Eiranrannan kerrostaloja Helsingissä.
Kuluttajien luottamus talouteen laskee nopeasti. Ekonomistin mukaan arvio on oikea, ja viimeaikaiset synkät talousuutiset vaikuttavat siihen voimakkaasti.
Toivo Martikainen
27.7.2012 12:01
56

Suomalaisten kuluttajien luottamus talouteen laski heinäkuussa nollaan ja oli selkeästi heikompi kuin keskimäärin, Tilastokeskuksen tänään julkaisemasta kuluttajabarometrista ilmenee. 

Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 0,1 pisteessä, kun vielä kesäkuussa kuluttajaluottamus oli 5,8 pistettä ja toukokuussa 12,0. Toukokuun luku vastaa viimeksi kuluneen 17 vuoden keskiarvoa, josta tultiin nyt kahdessa kuukaudessa alas erittäin voimakkaasti.

10:40Osake
+0,16 %
9,465
+0,02

Pankkikonserni Nordean yksityistalouden ekonomistin Anu Nummisen mukaan kuluttajat seuraavat uutistapahtumia tiiviisti, ja ne vaikuttavat heidän tuntoihinsa nopeasti.

– Viime aikojen uutiset, kuten Espanjan lainapaketti ja euroalueen velkakriisin kehitys, vaikuttavat ihan selkeästi kuluttajaluottamuksen heikentymiseen. Myös Nokian tilanne vaikuttaa, Numminen sanoo Taloussanomille.

Tilastokeskuksen mukaan kaikkein eniten synkkenivät kuluttajien arviot Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä. Vain 16 prosenttia kuluttajista uskoi Suomen taloustilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana, kun lähes puolet eli 47 prosenttia haastatelluista uskoo taloustilanteen heikkenevän.

– Kuluttajien arvio taloustilanteen kehityksestä on oikeansuuntainen, Nordean Numminen sanoo.

Ekonomisti ei osaa arvioida, tippuuko kuluttajaluottamus seuraavaksi miinukselle. Viimeksi niin kävi vuoden 2008 lopulla, kun kansainvälisen finanssikriisin ensilaineet alkoivat osua Suomeen.

Jos uutisointi kansainvälisen talouden ongelmista puolestaan vähenisi, voisi kuluttajaluottamus nousta nopeastikin. Näin kävi esimerkiksi kuluvan vuoden keväällä.

– On nähty, että aina kun uutisointi velkakriisistä vähän hälvenee, kuluttajaluottamus nousee. Ihmiset seuraavat uutisia, Numminen sanoo.

Usko omaan
talouteen koetuksella

Myös kuluttajien näkemykset omasta taloudestaan heikkenivät kuluttajabarometrin mukaan. Vain runsas viidesosa haastatelluista uskoo oman taloustilanteensa kohentuvan seuraavan vuoden aikana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Työttömyyden vähenemiseen Suomessa seuraavan vuoden aikana uskoo vain kymmenen prosenttia kuluttajista, kun työttömyyden nousua ennakoi jo kaksi kolmasosaa eli 65 prosenttia kuluttajista. Myös inflaation odotetaan kiihtyvän.

– Uutisten lisäksi ihmisten oma kokemus taloustilanteesta vaikuttaa selkeästi heidän mielipiteeseensä. Esimerkiksi yleisen tason työttömyysuutiset vaikuttavat varsin vähän, mutta jos työttömyys osuu lähipiiriin tai omalle kohdalle, silloin vaikutus on paljon merkittävämpi, Nordean Numminen sanoo.

Nummisen mukaan kuluttajabarometri on yleisesti hyvä mittari kuluttajien mielialojen mittaamiseen.

– Jos barometria katsoo pitkältä aikaväliltä ja vertaa Suomen bkt-käyrään, niin ne ovat aika yhtenevät. Eli aika pienetkin signaalit tuntuvat välittyvän kuluttajille. Historiallisesti tarkasteltaessa kuluttajilla tuntuu olevan hyvä käsitys siitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu, Numminen sanoo.

Samalla barometriin liittyy myös ongelmia. Vaikutus voi nimittäin myös kääntyä toiseen suuntaan siten, että kuluttajien mieliala alkaa vaikuttaa taloustilanteeseen.

– Voi miettiä, että onko tämä osittain itseään toteuttava kierre. Eli jos kuluttajabarometrissa arvioidaan taloustilanteen heikkenevän, vaikuttaako se yksityisen kulutuksen hiljenemiseen, joka suoraan vaikuttaisi sitten taloustilanteen huononemiseen, Numminen pohtii.

Tilastokeskus haastatteli kuluttajabarometria varten 2.–19. heinäkuuta 1 359 Suomessa asuvaa ihmistä. Tutkimuksen brutto-otoskoko on kuukausittain 2 350 ihmistä, ja vastauskato oli tällä kertaa 42,2 prosenttia. Kuluttajabarometrin perusjoukkoon kuuluu 4,4 miljoonaa 15–84-vuotiasta henkilöä ja 2,6 miljoonaa kotitaloutta Suomessa.

Yritykset Nordea
Ihmiset Anu Numminen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (56)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihmiset ovat viisaita, ja näkevät mihin tämä turmiollinen tukipakettipolitiikka johtaa.

Nyt nähty kriisi on vasta alkua, vain jäävuoren huippu, tulossa oleville paljon suuremmille kriiseille.
vasta alkusoitto näh 27.7.2012 11:58

Anonyymi
Aikamoista fantasiaa, että uutisointi velkakriisistä muka vähenisi - ellei tiedotusvälineitä sitten manipuloida "sivistyneiden" valtioiden malliin.

Espanja ja Italia sekä Slovenia ovat kohta luukulla ja Kyprosta ei ole vielä edes käsitelty.
No kaatuuhan tämä tu 27.7.2012 11:59

Anonyymi
Velkajuhlia on jatkettu ja alkoholistille (Kreikka) on kaadettu väkisin viinaa kurkusta alas "auttamisen" nimissä.
velkakuplan aika on 27.7.2012 12:01

Anonyymi
Itsellä ollut barometri -100 vuodesta -90. Kuka pöljä jaksaa enää luottaa systeemiin?
Säästöt sukassa ja l 27.7.2012 12:01

Anonyymi
Pankkien ja valtioiden kaatuminen on seurausta yli varojen elämisestä, holtittomasta lainanannosta, ja olemattomasta pankkisäätelystä.

Poliitikot yrittävät harhauttaa ihmisiä kertomalla, että lama seurausta epäterveiden pankkien kaatumisesta - vaikka tilanne on juuri päinvastoin.
only when the tide g 27.7.2012 12:02

Anonyymi
90 luvun lama toistuu, mutta paljon rajumpana

Suomen talous on romahtamassa- verokarhu yrittää kupata sen minkä voi, mutta se johtaa vaan konkursseihin ja kulutuksen loppumiseen

Suomen luottoluokitus on korkeimmalla tasolla vain niin kauan kun se suostuu rahoittamaan Kreikkaa, Espanjaa jne

Osa kansasta näkee kohta nälkää, mutta mitäpä omasta kansasta...
Sovjet Finland 27.7.2012 12:02

Anonyymi
Ajatelkaapa tätä:

Jos keväällä 2010 Kreikan kriisin alettua päättäjät olisivat osanneet - tai uskaltaneet - tehdä OIKEAT johtopäätökset, olisi ongelma saatu hoidettua ja talous olisi jo menossa kohti parempaa.

Näin ei kuitenkaan menetelty, vaan Euroopan ja Suomen päättäjät työnsivät pään pensaaseen. Sama sitten toistui Irlannin, Portugalin ja Espanjan kohdalla. Tämän seurauksena tilanne on koko ajan vain pahentunut, kaikista "avustustoimista" huolimatta - tai pikemminkin juuri niiden takia.
Asioita seurannut 27.7.2012 12:05

Anonyymi
Olemme eurofarssin alkumetreillä ja nyt jo typerän metsäkansan luottamus horjuu. Mikä häpeä huippukokouksessa Jyrkille ja Jutalle. Rajaton vastuunkantomme Välimeren maiden tulevaisuudesta kostautuu vielä moninkertaisena ja näemme Suomessa ennen näkemättömiä ilmiöitä ja kansalaistottelemattomuutta ja jopa anarkiaa. Nykytilanne on vasta siis alkupaloja ja ennen kuin ehdimme jälkiruokaan, on maailma todella erilainen.
ari-matti 27.7.2012 12:06

Anonyymi
Suomen taloustilanne on heikentynyt koko vapaan rahan ajan, jo yli 20 vuotta. Totuus alkaa näemmä valjeta jääräpäisimmillekin hyväuskoisille.
taviksen alamäki jat 27.7.2012 12:09

Anonyymi
On nähty, että aina kun uutisointi velkakriisistä vähän hälvenee, kuluttajaluottamus nousee. Ihmiset seuraavat uutisia, Numminen sanoo.


Pari viikkoa putkeen negatiivista juttua persuista, vaikka Jussin blokijutut ja sahurin viinanjuonti, niin taas voidaan unohtaa ikävät asiat maailmalta ja saadaan barometrit nousuun.

HS, hoida homma kuten tähänkin asti.
Nimetön 27.7.2012 12:10
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?