Kuluttajien luottamus nollaan – "Arvio oikeansuuntainen"
Suomalaisten kuluttajien luottamus talouteen laski heinäkuussa nollaan ja oli selkeästi heikompi kuin keskimäärin, Tilastokeskuksen tänään julkaisemasta kuluttajabarometrista ilmenee.
Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 0,1 pisteessä, kun vielä kesäkuussa kuluttajaluottamus oli 5,8 pistettä ja toukokuussa 12,0. Toukokuun luku vastaa viimeksi kuluneen 17 vuoden keskiarvoa, josta tultiin nyt kahdessa kuukaudessa alas erittäin voimakkaasti.
Pankkikonserni Nordean yksityistalouden ekonomistin Anu Nummisen mukaan kuluttajat seuraavat uutistapahtumia tiiviisti, ja ne vaikuttavat heidän tuntoihinsa nopeasti.
– Viime aikojen uutiset, kuten Espanjan lainapaketti ja euroalueen velkakriisin kehitys, vaikuttavat ihan selkeästi kuluttajaluottamuksen heikentymiseen. Myös Nokian tilanne vaikuttaa, Numminen sanoo Taloussanomille.
Tilastokeskuksen mukaan kaikkein eniten synkkenivät kuluttajien arviot Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä. Vain 16 prosenttia kuluttajista uskoi Suomen taloustilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana, kun lähes puolet eli 47 prosenttia haastatelluista uskoo taloustilanteen heikkenevän.
– Kuluttajien arvio taloustilanteen kehityksestä on oikeansuuntainen, Nordean Numminen sanoo.
Ekonomisti ei osaa arvioida, tippuuko kuluttajaluottamus seuraavaksi miinukselle. Viimeksi niin kävi vuoden 2008 lopulla, kun kansainvälisen finanssikriisin ensilaineet alkoivat osua Suomeen.
Jos uutisointi kansainvälisen talouden ongelmista puolestaan vähenisi, voisi kuluttajaluottamus nousta nopeastikin. Näin kävi esimerkiksi kuluvan vuoden keväällä.
– On nähty, että aina kun uutisointi velkakriisistä vähän hälvenee, kuluttajaluottamus nousee. Ihmiset seuraavat uutisia, Numminen sanoo.
Usko omaan
talouteen koetuksella
Myös kuluttajien näkemykset omasta taloudestaan heikkenivät kuluttajabarometrin mukaan. Vain runsas viidesosa haastatelluista uskoo oman taloustilanteensa kohentuvan seuraavan vuoden aikana.
Työttömyyden vähenemiseen Suomessa seuraavan vuoden aikana uskoo vain kymmenen prosenttia kuluttajista, kun työttömyyden nousua ennakoi jo kaksi kolmasosaa eli 65 prosenttia kuluttajista. Myös inflaation odotetaan kiihtyvän.
– Uutisten lisäksi ihmisten oma kokemus taloustilanteesta vaikuttaa selkeästi heidän mielipiteeseensä. Esimerkiksi yleisen tason työttömyysuutiset vaikuttavat varsin vähän, mutta jos työttömyys osuu lähipiiriin tai omalle kohdalle, silloin vaikutus on paljon merkittävämpi, Nordean Numminen sanoo.
Nummisen mukaan kuluttajabarometri on yleisesti hyvä mittari kuluttajien mielialojen mittaamiseen.
– Jos barometria katsoo pitkältä aikaväliltä ja vertaa Suomen bkt-käyrään, niin ne ovat aika yhtenevät. Eli aika pienetkin signaalit tuntuvat välittyvän kuluttajille. Historiallisesti tarkasteltaessa kuluttajilla tuntuu olevan hyvä käsitys siitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu, Numminen sanoo.
Samalla barometriin liittyy myös ongelmia. Vaikutus voi nimittäin myös kääntyä toiseen suuntaan siten, että kuluttajien mieliala alkaa vaikuttaa taloustilanteeseen.
– Voi miettiä, että onko tämä osittain itseään toteuttava kierre. Eli jos kuluttajabarometrissa arvioidaan taloustilanteen heikkenevän, vaikuttaako se yksityisen kulutuksen hiljenemiseen, joka suoraan vaikuttaisi sitten taloustilanteen huononemiseen, Numminen pohtii.
Tilastokeskus haastatteli kuluttajabarometria varten 2.–19. heinäkuuta 1 359 Suomessa asuvaa ihmistä. Tutkimuksen brutto-otoskoko on kuukausittain 2 350 ihmistä, ja vastauskato oli tällä kertaa 42,2 prosenttia. Kuluttajabarometrin perusjoukkoon kuuluu 4,4 miljoonaa 15–84-vuotiasta henkilöä ja 2,6 miljoonaa kotitaloutta Suomessa.











