Täällä asuvat Suomen tunnollisimmat pienituloiset
Maksuhäiriöt ovat Suomessa kovassa kasvussa. Jo liki kahdeksalla prosentilla aikuisista on merkintä maksamattomasta laskusta, kertovat Suomen Asiakastiedon tilastot.
Pieni palkka on tuttu tekijä maksuhäiriön taustalla, mutta ei läheskään ainoa. Monella pienituloisella paikkakunnalla maksuhäiriöitä esiintyy jopa vähemmän kuin suurituloisilla alueilla.
Taloussanomat vertasi Tilastokeskuksen listauksia Suomen sadasta pienituloisimmasta ja sadasta suurituloisimmasta postinumeroalueesta Suomen Asiakastiedon maksuhäiriörekisteriin.
Pienituloisin postinumeroalue oli vuoden 2010 lopulla Espoon Otaniemi, kun mukaan ei lasketa postinumeroita, joiden alueella asuu alle 200 aikuista. Opiskelijakaupunginosassa maksuhäiriöitä oli kahdella prosentilla asukkaista. Se on vähemmän kuin Suomen toiseksi suurituloisimmalla postinumeroalueella eli Helsingin Kuusisaari-Lehtisaaressa, missä maksuhäiriöitä oli kolmella prosentilla asukkaista.
Edukseen erottuu myös pienituloisten listan kolmosena Kainuun Moisiovaara, jossa maksuhäiriöitä oli vain yhdellä prosentilla asukkaista. Yhtä tunnollisia oli sadasta suurituloisimmasta alueesta vain seitsemän.
(Katso koko vertailu tämän jutun lopusta)
Luvut eivät ihmetytä Suomen Asiakastietoa.
– Kyllähän pienituloiset ihmiset monesti hoitavat raha-asiansa erittäin tunnollisesti. Sitähän sanotaan, että ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot, sanoo liiketoimintajohtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastiedosta.
Koivulan mukaan monella pienituloisella paikalla, joissa laskut maksetaan tarkasti, elinkustannukset ovat pienemmät kuin kaupunkikeskuksissa. Lisäksi näillä paikkakunnilla voi asua paljon eläkeläisiä, joilla ei ole enää velkoja ja menot ovat muutenkin pienet.
Rahankäyttötavat voivat muutenkin erota.
– Voi olla, että tilastollisesti tulot ovat keskimääräistä pienempiä, mutta niitä tuloja mitä on, osataan käyttää, Koivula sanoo.
Yksilötasolla laskettu keskimääräinen verotettava vuositulo ei myöskään kerro läheskään kaikkea alueen hyvinvoinnista, sanoo professori emeritus Heikki A. Loikkanen Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta.
Talouden maksukykyyn vaikuttaa paljon se, kuinka paljon taloudessa on asukkaita ja paljonko rahaa on käytettävissä henkeä kohti. Tilastokeskuksen lista ei ota huomioon myöskään verottomia tulonsiirtoja, kuten lapsilisiä ja asumis- sekä toimeentulotukia.
Käytettävissä olevien tulojen lisäksi myös jo kertyneellä varallisuudella on tietenkin merkitystä maksukykyyn.
Rikas vai köyhä
Kaivopuisto?
Suurituloisimmilla alueilla maksuhäiriöitä on tyypillisesti vähän. Poikkeuksia kuitenkin löytyy. Esimerkiksi Espoon Puolarmetsässä ja Helsingin keskustassa maksuhäiriöprosentti oli 11 ja Espoon Kauklahdessa ja Nihtisillassa kymmenen.
Kaikilla näillä alueilla tienataan vuodessa keskimääräiset bruttona keskimäärin yli 35 000 euroa aikuista kohti, Helsingin keskustassa jopa yli 40 000 euroa. Silti niiden maksuhäiriöprosentti ylittää maan keskiarvon 7,9. Miksi?
Suomen Asiakastiedon Heikki Koivula kertoo, että samankin postinumeron alueella voi olla hyvin erituloisia asukkaita.
– Helsingin keskustan alueelle mahtuu kaikenlaista väestöä. Tulot, koulutustaso, asumismuoto ja työllisyystilanne vaihtelevat. Ja asuminen on kallista, Koivula sanoo.
Keskustassa on sekä omistus- että vuokra-asuntoja.
Koivula muistuttaa, että postinumero ei ole rakennettu asuinalueen mukaan.
– Esimerkiksi Marjaniemi-Itäkeskuksen alueella samalla postinumeroalueella on sekä hyvinkin vauras pientaloalue että kerrostalovaltaista vuokra-asuntoaluetta.
Myös Helsingin Eiran maksuhäiriöprosentti, seitsemän, voi tuntua korkealta. Samaan postinumeroalueeseen kuuluu Koivulan mukaan kuitenkin myös osa Punavuoresta, jossa väestön sosioekonominen rakenne on erilainen kuin Eirassa.
Myös Heikki A. Loikkasen mukaan aluerajauksilla on suuri merkitys. Loikkanen kertoo, että esimerkiksi vauraaksi alueeksi mielletyssä Helsingin Kaivopuistossa vähätuloisten osuus voi joillakin mittareilla mitattuna olla suuri, vaikka alueen keskitulotaso on korkea.
– Siellä asuu sekä suurituloisia, mutta myös eläkeläisiä kalliissa asunnoissa. Eläkeläisten juoksevat tulot ja menot voivat ovat pienet. Myös opiskelijoita on jonkin verran, Loikkanen sanoo.
Kaivopuistossa maksuhäiriöprosentti onkin suhteellisen kohtuullinen, viisi.
”Maksuvaikeuksia voi
kohdata kuka tahansa”
Vaikka korkeat tulot ennustavat yleensä pientä maksuhäiriöriskiä, yllättäviä elämäntilanteita voi sattua jokaiselle.
– Maksuvaikeuksia voi kohdata kuka tahansa. Vaikeuksia voi tulla myös ihmisille, jotka asuvat alueilla, joissa on keskimääräistä korkeammat tulot, Koivula sanoo.
Ihmisen taloutta voivat keikuttaa esimerkiksi työttömyys, lomautus, avio- tai avoero tai sairastuminen. Usein maksuhäiriöön johtaa monen asian summa.
Koivulan mukaan paikkakuntia ei pitäisi leimata maksuhäiriöiden perusteella. Postinumerokohtaiset maksuhäiriöprosentit voivat ainoastaan kertoa jotakin yleisistä riskitekijöistä, kun tarkastellaan ääripäitä kokonaisuudessaan.
Pahimmillaan maksuhäiriöprosentti on suomalaisilla postinumeroalueilla noin 20 prosenttia.
– Mutta sielläkin 80 prosenttia hoitaa asiansa moitteettomasti ja maksaa laskunsa ajoissa, Koivula huomauttaa.
Suomessa maksuhäiriömerkintä on noin 340 000 aikuisella. Vuosittain rekisteristä poistuu nykyvauhdilla noin 50 000 henkilöä ja tilalle tulee 60 000 uutta henkilöä.
| Maksuhäiriöprosentit Suomen sadalla pienituloisimmalla postinumeroalueella | ||
|---|---|---|
| Postinumeroalue | Veronalaiset vuositulot 31.12.2010 (euroa) / täysi-ikäinen henkilö | Maksuhäiriöisten osuus asukkaista (%) |
| 19910 Tammijärvi | 19676 | 4 |
| 72300 Vesanto Keskus | 19660 | 8 |
| 31160 Nuutajärvi | 19655 | 20 |
| 83825 Kinahmo | 19635 | 6 |
| 61520 Lehmäjoki | 19635 | 6 |
| 95635 Kaulinranta | 19621 | 10 |
| 52830 Suomenniemi | 19592 | 9 |
| 89400 Hyrynsalmi Keskus | 19588 | 7 |
| 64740 Horo | 19588 | 6 |
| 93140 Kipinä | 19566 | 8 |
| 78200 Varkaus Keskus | 19562 | 14 |
| 19430 Pertunmaa Keskus | 19555 | 8 |
| 66370 Närvijoki | 19533 | 4 |
| 73200 Varpaisjärvi Keskus | 19517 | 11 |
| 73770 Säyneinen-Ala-Siikajärvi | 19512 | 10 |
| 73670 Luikonlahti | 19478 | 13 |
| 43270 Kalmari | 19404 | 9 |
| 75700 Valtimo Keskus | 19345 | 5 |
| 63640 Ritola | 19341 | 4 |
| 82335 Rasivaara | 19334 | 5 |
| 28500 Keskussairaala-alue-Tiilimäki | 19324 | 12 |
| 97625 Vanttauskoski | 19315 | 10 |
| 95645 Turtola | 19294 | 9 |
| 51980 Lauteala | 19269 | 4 |
| 82655 Värtsilä Keskus | 19264 | 11 |
| 93280 Syöte | 19256 | 12 |
| 63600 Töysä Keskus | 19252 | 7 |
| 85150 Typpö | 19249 | 5 |
| 41770 Leivonmäki | 19246 | 10 |
| 44860 Alvajärvi | 19222 | 4 |
| 44760 Keihärinkoski | 19203 | 8 |
| 95355 Koivu-Peura | 19193 | 12 |
| 40340 Huhtasuo | 19189 | 15 |
| 62630 Karvala | 19148 | 1 |
| 28370 Sampola | 19129 | 15 |
| 43800 Kivijärvi Keskus-Sompala | 19127 | 7 |
| 83330 Kaatamo | 19119 | 5 |
| 77930 Kerkonjoensuu | 19064 | 12 |
| 88930 Lentiira-Kuumu | 19050 | 3 |
| 64480 Skaftung | 19033 | 4 |
| 82730 Tuupovaara Keskus-Pirttiaho | 19024 | 10 |
| 63510 Lehtimäki Kirkonkylä | 19015 | 2 |
| 59510 Maironiemi | 19003 | 3 |
| 61760 Ilvesjoki | 18997 | 5 |
| 81290 Ukkola | 18991 | 9 |
| 58300 Savonranta Keskus | 18950 | 9 |
| 71280 Kosula | 18920 | 11 |
| 44880 Muurasjärvi | 18889 | 9 |
| 92150 Kummatti-Junnilanmäki | 18869 | 16 |
| 98600 Kursu | 18793 | 8 |
| 71640 Talluskylä | 18772 | 7 |
| 51850 Vuorenmaa | 18750 | 3 |
| 41540 Ristimäki | 18744 | 3 |
| 93540 Tyrövaara | 18714 | 7 |
| 44910 Elämäjärvi | 18688 | 13 |
| 74340 Sukeva-Kainuunmäki | 18683 | 9 |
| 15500 Liipola | 18676 | 18 |
| 73900 Rautavaara Keskus | 18674 | 7 |
| 57220 Haka-alue-Viuhonmäki | 18663 | 11 |
| 30300 Viksberg | 18638 | 17 |
| 63360 Kuivaskylä | 18627 | 5 |
| 58720 Kaartilankoski | 18603 | 4 |
| 98995 Hautajärvi | 18600 | 12 |
| 62295 Kauhajärvi | 18583 | 5 |
| 43520 Kiminki | 18571 | 9 |
| 59410 Kirjavala | 18555 | 6 |
| 95640 Juoksenki | 18537 | 8 |
| 32920 Kauvatsa | 18521 | 7 |
| 83700 Polvijärvi Keskus | 18518 | 10 |
| 29680 Lassila | 18474 | 12 |
| 93420 Jurmu | 18470 | 11 |
| 38970 Lauhala | 18453 | 6 |
| 93160 Hetejärvi | 18369 | 7 |
| 99470 Karesuvanto | 18338 | 13 |
| 34980 Killinkoski | 18313 | 9 |
| 13250 Katuma | 18274 | 21 |
| 43940 Muhola-Saarensalmi | 18250 | 8 |
| 97340 Meltaus-Jääskö-Perttaus | 18246 | 8 |
| 72310 Niinivesi | 18225 | 10 |
| 93850 Käylä-Patoniemi | 18166 | 5 |
| 97420 Lohiniva | 18099 | 10 |
| 82300 Rääkkylä Keskus | 17972 | 10 |
| 43170 Häkkilä | 17894 | 8 |
| 51340 Hännilä-Särkiharju | 17881 | 5 |
| 73620 Kortteinen-Rasilampi | 17825 | 9 |
| 82310 Oravisalo-Varpasalo | 17797 | 7 |
| 81160 Romppala-Riihikangas | 17766 | 5 |
| 48350 Karhuvuori | 17541 | 20 |
| 81860 Viekijärvi | 17533 | 7 |
| 99690 Vuotso | 17424 | 9 |
| 89670 Näljänkä | 17339 | 9 |
| 89920 Ruhtinansalmi | 17251 | 3 |
| 44630 Kumpumäki (Viitasaari) | 17250 | * |
| 95160 Oijärvi-Lamminperä | 17249 | 7 |
| 43440 Pylkönmäki Keskus | 16689 | 12 |
| 58360 Säimen | 16559 | 6 |
| 93250 Sarajärvi | 15853 | 9 |
| 89540 Moisiovaara | 15806 | 1 |
| 93390 Puhoskylä | 15243 | 10 |
| 02150 Otaniemi | 14358 | 2 |
| Tilasto kertoo alueen aikuisväestön keskimääräisen valtioveronalaisen vuositulon. Mukana ovat ansiotulot ja pääomatulot. Jotta tilasto ei vääristy, jokaiselta aikuiselta on laskettu mukaan korkeintaan 900 000 euron vuositulot. | ||
| Listalta on rajattu pois alueet, joilla asuu alle 200 aikuista. | ||
| *) Tälle postinumerolle ei löydy maksuhäiriöprosenttia Suomen Asiakastiedon maksuhäiriöriskipalvelusta. | ||
| Lähde: Tilastokeskus / Suomi postinumeroalueittain -palvelu ja Suomen Asiakastieto. | ||
Lähes kaikkien Suomen postinumeroiden maksuhäiriöprosentit löytyvät Suomen Asiakastiedon maksuttomasta nettipalvelusta.
| Maksuhäiriöprosentit Suomen sadalla suurituloisimmalla postinumeroalueella | ||
|---|---|---|
| Postinumeroalue | Veronalaiset vuositulot 31.12.2010 (euroa) / täysi-ikäinen henkilö | Maksuhäiriöisten osuus asukkaista (%) |
| 02160 Westend | 69895 | 1 |
| 00340 Kuusisaari-Lehtisaari | 68039 | 3 |
| 02380 Suvisaaristo | 56308 | 3 |
| 02700 Suur-Kauniainen | 54426 | 4 |
| 00130 Kaartinkaupunki | 53042 | 7 |
| 02240 Friisilä | 53004 | 1 |
| 00830 Tammisalo | 52097 | 2 |
| 00890 Itäsalmi | 51862 | 3 |
| 02170 Haukilahti | 51565 | 4 |
| 00140 Kaivopuisto | 50310 | 5 |
| 02180 Mankkaa | 50144 | 4 |
| 00570 Kulosaari | 49886 | 5 |
| 02300 Nöykkiö | 49829 | 3 |
| 00850 Jollas | 48769 | 6 |
| 02730 Laaksolahti | 48718 | 2 |
| 02450 Sundsberg | 48408 | 1 |
| 00590 Kaitalahti | 48112 | 1 |
| 02130 Pohjois-Tapiola | 47104 | 3 |
| 02270 Suomenoja | 46012 | 6 |
| 00670 Paloheinä | 45087 | 2 |
| 02440 Luoma | 44979 | 4 |
| 02330 Kattilalaakso | 44961 | 4 |
| 00210 Vattuniemi | 44667 | 3 |
| 00160 Katajanokka | 44190 | 5 |
| 00660 Länsi-Pakila | 43896 | 3 |
| 02200 Niittykumpu | 43853 | 3 |
| 02140 Laajalahti-Friisinmäki | 43788 | 4 |
| 02750 Sepänkylä | 43294 | 9 |
| 00120 Punavuori | 43184 | 6 |
| 00330 Munkkiniemi | 43086 | 4 |
| 00680 Itä-Pakila | 42427 | 7 |
| 02680 Uusmäki | 42320 | 2 |
| 00170 Kruununhaka | 41893 | 4 |
| 02420 Jorvas | 41812 | 3 |
| 00260 Keski-Töölö | 41562 | 5 |
| 15900 Jalkaranta | 41448 | 2 |
| 04330 Lahela | 40782 | 3 |
| 04310 Tuusula Keskus | 40713 | 3 |
| 00100 Helsinki Keskusta | 40683 | 11 |
| 01690 Ylästö | 40626 | 4 |
| 22160 Järsö | 40338 | 1 |
| 02820 Nupuri-Nuuksio | 39853 | 4 |
| 00150 Eira | 39844 | 7 |
| 33240 Tahmela | 39826 | 6 |
| 02340 Latokaski | 39818 | 3 |
| 02660 Lintuvaara | 39268 | 6 |
| 01630 Hämeenkylä | 39211 | 5 |
| 01840 Klaukkala | 39169 | 3 |
| 02360 Espoonlahti | 39092 | 7 |
| 02110 Otsolahti | 39075 | 3 |
| 02810 Kumpyöli-Karhusuo | 38919 | 4 |
| 02460 Kantvik | 38876 | 8 |
| 00200 Lauttasaari | 38833 | 4 |
| 01700 Kivistö | 38748 | 2 |
| 02480 Porkkala | 38738 | 3 |
| 02260 Iivisniemi | 38541 | 7 |
| 02540 Kylmälä | 38181 | 5 |
| 02880 Veikkola | 38158 | 4 |
| 00430 Maununneva | 38010 | 4 |
| 20900 Moikoinen-Pikisaari | 38010 | 6 |
| 00950 Vartioharju | 37980 | 6 |
| 21620 Kuusisto | 37919 | 2 |
| 02100 Tapiola | 37808 | 4 |
| 02120 Länsikorkee-Hakalehto | 37678 | 4 |
| 21410 Vanhalinna | 37646 | 1 |
| 00690 Tuomarinkylä-Torpparinmäki | 37639 | 5 |
| 02720 Laaksolahti-Lähderanta | 37536 | 5 |
| 02940 Lippajärvi | 37528 | 7 |
| 01150 Söderkulla | 37302 | 4 |
| 20250 Pitkämäki-Muhkuri | 37302 | 4 |
| 02780 Kauklahti | 37258 | 10 |
| 02630 Nihtisilta | 37210 | 10 |
| 15160 Möysä | 37007 | 4 |
| 02920 Niipperi | 36954 | 8 |
| 02740 Karvasmäki-Kunnarla | 36792 | 7 |
| 01820 Haikala | 36771 | 5 |
| 01520 Tammisto | 36651 | 6 |
| 70840 Jynkänmäki | 36625 | 1 |
| 02210 Olari-Kuitinmäki | 36618 | 6 |
| 00840 Laajasalo | 36348 | 4 |
| 02710 Viherlaakso | 36265 | 5 |
| 01680 Askisto | 36233 | 9 |
| 01670 Vantaanlaakso | 36173 | 4 |
| 01750 Keimola | 36021 | 4 |
| 02230 Matinkylä | 35983 | 9 |
| 02520 Lapinkylä | 35872 | 5 |
| 01640 Hämevaara | 35861 | 5 |
| 02860 Siikajärvi | 35826 | 4 |
| 00990 Aurinkolahti | 35595 | 6 |
| 01490 Nikinmäki | 35588 | 5 |
| 01380 Kuusikko-Hakkila | 35553 | 6 |
| 04620 Anttila | 35550 | 3 |
| 02970 Kalajärvi | 35501 | 6 |
| 08680 Muijala | 35452 | 6 |
| 02280 Puolarmetsä | 35393 | 11 |
| 20960 Kakskerta | 35340 | 4 |
| 00760 Suurmetsä | 35256 | 6 |
| 01180 Kalkkiranta | 35218 | 4 |
| 01120 Västerskog | 35152 | 4 |
| 04300 Hyrylä | 35029 | 7 |
| Tilasto kertoo alueen aikuisväestön keskimääräisen valtioveronalaisen vuositulon. Mukana ovat ansiotulot ja pääomatulot. Jotta tilasto ei vääristy, jokaiselta aikuiselta on laskettu mukaan korkeintaan 900 000 euron vuositulot. | ||
| Listalta on rajattu pois alueet, joilla asuu alle 200 aikuista. | ||
| Lähde: Tilastokeskus / Suomi postinumeroalueittain -palvelu ja Suomen Asiakastieto. | ||













