Kirjaudu ▼
 

Suomalaisille miljoona maksuhäiriötä puolessa vuodessa

Martti Kainulainen / Lehtikuva
Suomalaisille miljoona maksuhäiriötä puolessa vuodessa
Suomalaisen taloudenpidon kurinalaisuus asettuu kyseenalaiseen valoon, kun tutkitaan kansalaisten maksukäyttäytymistä. Suomalaiset saivat vuoden alkupuoliskolla yli miljoona uutta maksuhäiriömerkintää.
Taloussanomat
10.7.2012 10:54
146

Määrä on lähes neljänneksen suurempi kuin viime vuonna samalla jaksolla.

Noin 200 000 suomalaista sai maksuhäiriömerkinnän tammi-kesäkuussa. Suomen Asiakastiedon rekisterin mukaan merkintöjä on nyt 340 000 suomalaisella.

Asiakastiedon mukaan maksuhäiriömerkintöjen lisääntyminen johtuu ennen kaikkea ulosoton esteiden ja velkomustuomioiden lisääntymisestä. Osa kasvusta selittyy kuitenkin sillä, että huhtikuussa otettiin käyttöön uusi merkintätyyppi. Maksuhäirinnän voi nyt saada myös  pitkään yhtäjaksoisesti jatkuneesta ulosottoperinnästä.

– Maksuhäiriöt lisääntyvät huolestuttavalla vauhdilla. Kasvu todennäköisesti jatkuu ja suurin osa merkinnöistä kertyy samoille velallisille, liiketoiminnan kehityspäällikkö Jouni Muhonen sanoo Suomen Asiakastiedon tiedotteessa.

Taloustiedot

Yritysten maksuhäiriöt lisääntyivät hiukan hitaammin 13 prosentilla. Maksamatta jääneiden yrityssaatavien määrä kasvoi alkuvuonna runsaalla viidenneksellä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Voimassaolevia maksuhäiriömerkintöjä on nyt noin 51 000 yrityksellä.

Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöitä saataisiin vältettyä, jos luotonantajat voisivat tarkistaa hakijan tiedot hakijan tuloista ja hänellä jo ennestään olevista luotoista.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (146)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tämä on vasta alkua tulevasta.
Nurkan takaa 10.7.2012 10:58

Anonyymi
Kansalaiset ovat ottaneet mallia velkamaista ja odottavat nyt apupaketteja Espanjasta.
Talonmies 10.7.2012 10:58

Anonyymi
voi ei taasko uutta lainaa?
Uusi lainaerä joka p 10.7.2012 10:59

Anonyymi
Otin velkaa ja lähetin rahat Kreikkaan, Portugaliin ja Espanjaan. Ei ole rahaa maksaa takaisin, ilkeitä nuo jotka perivät saataviaan vaikka tekoni oli europolitiikan mukaista.
hullu maailma 10.7.2012 11:00

Anonyymi
ihmeen vähän merkintöjä. Kaikillahan pitää olla velkaa suomessa.
ilman velkaa en ole 10.7.2012 11:00

Anonyymi
Alkaa pankkien löyhä lainananto näkyä.
Nimetön 10.7.2012 11:00

Anonyymi
voi voi tekeekö suomi nyt lumiat?
Lumiat sulle tarjoaa 10.7.2012 11:01

Anonyymi
Pitää käydä taas naapurin kellarissa löytöretkellä.
köyhä 10.7.2012 11:01

Anonyymi
kyllä taas nousee.
lomalainen 10.7.2012 11:01

Anonyymi
Miettikääs vielä tämän hetken korkotaso-kerrointa??? Siis jos, ja kun suomen korot nousee niin tulee ulosotto tsunami.
Realisti 10.7.2012 11:01
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?