Kirjaudu ▼
 

Maahantuojat: Tukea myös etanoli- ja kaasuautojen ostajalle

Keijo Leväaho / IS
Maahantuojat: Tukea myös etanoli- ja kaasuautojen ostajalle
Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio pitää elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen ajatusta sähköautojen verohelpotuksista tervetulleena keskustelunavauksena. Kalliolla on kuitenkin oma ehdotuksensa siitä, kuinka suomalaiset saataisiin ostamaan vähäpäästöisiä autoja.
Taloussanomat
9.7.2012 15:17
54

Häkämies esitti päivän Helsingin Sanomissa, että sähköautot ja ehkä myös ladattavat hybridit vapautettaisiin auto- ja arvonlisäverosta. Vastaava malli on käytössä Norjassa.

– Tämä olisi juuri senkaltainen sysäys, jota sähköautojen myynnin käynnistyminen Suomessa tarvitsee, Kallio sanoo Autotuojien tiedotteessa.

Kallion mukaan Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön Ruotsin malli. Siellä vähäpäästöisten autojen ostamista tuetaan riippumatta siitä, millä teknologialla auto kulkee.

Alle 50 hiilidioksidigrammaa sadalla kilometrillä tuottavan auton ostaja saa Ruotsissa noin 4 000 euron hankintatuen.

Esimerkiksi kotimaisesta jätteestä valmistetun bioetanolin päästöt ovat Kallion mukaan lähes yhtä pienet kuin sähkön päästöt keskimäärin. Siksi sähköautojen ja hybridien lisäksi olisi syytä tukea esimerkiksi etanoli- ja kaasuautojen ostoa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Häkämiehen ehdotus on osa tekeillä olevaa Puhtaan energian ohjelmaa, jonka hän esittelee hallitukselle syksyllä.

Ministeri toivoo, että sähköautot saataisiin kahdeksassa vuodessa suosituimpien uusina myytävien mallien joukkoon.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (54)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Ministeri toivoo, että sähköautot saataisiin kahdeksassa vuodessa suosituimpien uusina myytävien mallien joukkoon."

Kansalaiset toivoisi että ministerit ottaisivat ja näyttäisivät tavan tuulipukukansalle esimerkkiä ja ottaisivat virka-autoksi sähköautot.
Nimetön 9.7.2012 15:22

Anonyymi
Juu, eikös se ole kumma juttu, kun kansa ei meinaa oikein innostua tästä biopolttoaine-valheesta?

Joskus 40 vuotta sitten tuollainen olisi varmaan mennytkin vielä läpi, mutta tänä päivänä aika monet jo ottavat asioista selvää, jolloin virallisen propagandan teho jää aika heikoksi.

Niinpä poliitikot joutuvat sitten hädissään turvautumaan viimeiseen oljenkorteensa eli veronalennuksien lupailemiseen.
Asioita seurannut 9.7.2012 15:23

Anonyymi
Ladattava hybridi säästää jotain vai?
Eikös se Prius kuluta ENEMMÄN bensaa mitä uudet diesel moottoriset autot? Täysin järjetöntä touhua.

Hei viherhihhulit, tuleeko ne jostain taikalaatikosta itsestään ne autojen lithium akustot ja niiden lataus?

Hiilivoimalla Helsingissä ladataan sitten autojen akkuja ja on ekologista hurraa? uskomatonta tämä toiminta tässä maassa, ihmiset ovat 100% idiootteja kaikki ja siksi Suomesta on lähdettävä pois vielä kun ehtii.
Nimetön 9.7.2012 15:29

Anonyymi
"Ministeri toivoo, että sähköautot saataisiin kahdeksassa vuodessa suosituimpien uusina myytävien mallien joukkoon."

Kansalaiset toivoisi että ministerit ottaisivat ja näyttäisivät tavan tuulipukukansalle esimerkkiä ja ottaisivat virka-autoksi sähköautot.


Ei käy. Ministerit ajavat 4.0 litraisilla Audi autoilla jotka ovat vielä raskaasti panssaroituja. Lisäksi ministerit tekevät lentomatkoja joka kissanristiäisiin, turvallisuus syistä eivät uskalla käyttää esim VR junaa.

Miksi ministerit pelkäävät niin paljon? Onko päätökset olleet huonoja?
Nimetön 9.7.2012 15:30

Anonyymi
Onko se Tero ottanut jo huomioon millaista ympäristökuormaa aiheuttaa akku, en ole tästä vihreydestä kovin vakuuttunut? Lyijykaivoksilla kiirettä..
kokonaisuus huomioit 9.7.2012 15:31

Anonyymi
Miten hyvin kestää näiden sähköautojen akut -25 pakkasia? Miten hyvä teho tulee ulos?

Lämpiääkö se koppi sähköautossa yhtä kivasti kuin polttomoottori vehkeissä?

Montako prosenttia energiasta pitää tuhlata talvella auton sisätilojen lämmitykseen vai pitääkö asentaa diesel webasto siihen rinnalle?

Lasketaanko diesel webaston Co2 päästöt sitten erikseenm, ja tulee lisälasku maapallon tuhoamisesta?

Pitäisikö ajella lasit jäässä?
Nimetön 9.7.2012 15:32

Anonyymi
Ladattava hybridi säästää jotain vai?
Eikös se Prius kuluta ENEMMÄN bensaa mitä uudet diesel moottoriset autot? Täysin järjetöntä touhua.



No ihan varmasti. Dieselhän on ekoauto, kun ei kuluta ollenkaan bensaa.
Nimetön 9.7.2012 15:33

Anonyymi
Samalla voisi tukea Nokian osaketta, euron kurssia, Kreikkaa, Irlantia, Portugalia, Kyprosta, Espnajaa, Italiaa ja Obamaa unohtamatta kuitenkaan Kreikkaa.
Tukiainen 9.7.2012 15:38

Anonyymi
jos suomessa ostettaisiin maakaasu autoja niin verottaja menettäisi vero euroja.eihän semmoinen käy.


Valittajilta on tainnut unohtua, että uuden tieverkon rakentaminen ja etenkin vanhan ylläpitäminen ei ole halpaa lystiä, ja silloin on hyvin oikeudenmukaista, että rahat otetaan teiden käyttäjiltä.

Liikennepolitiikka Suomessa on muutenkin hyvin henkilöautovetoista eli järjestelmää kehitetään pääsääntöisesti vain ja ainoastaan yksityisautoilun lähtökohdista.
Niinpä... ! 9.7.2012 15:39

Anonyymi
Biokaasu, kotimaista, paikallista tuotantoa. Päästöt 5g tai miinusmerkkinen laskentatavasta riippuen. Valmis tuotanto ja keruu jokaisella kaatopaikalla.
Puhdistus, paineistus ja jako; tähän on valmiita kontteja alan toimijoilla, kustanus noin 250000e.
CXX 9.7.2012 15:39
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?