Kirjaudu ▼
 

Air Finlandin asiakkaat eivät ole samalla viivalla korvauksissa

Lehtikuva
Air Finlandin asiakkaat eivät ole samalla viivalla korvauksissa
Air Finlandin valmismatkan tai tilauslennon ostaneet asiakkaat voivat saada korvausta yhtiön jättämästä vakuudesta. Sen sijaan reittimatkan ostaneille vakuus ei korvaa mitään.
Taloussanomat
27.6.2012 16:25
19

Lentoyhtiö Air Finland ilmoitti eilen hakeutuvansa konkurssiin ja peruvansa kaikki lentonsa. Yhtiö on aiemmin jättänyt Kuluttajavirastoon vakuuden, joka on suunniteltu korvaamaan kuluttajien matkoja ongelmatilanteissa.

Vakuudesta korvataan valmismatkoja ja tilauslentoja, joita yhtiö on myynyt Air Finland Holidays -matkatoimistonsa kautta. Vakuus ei sen sijaan korvaa reittilentoja, joita Air Finland on lentänyt muun muassa Espanjaan.

Reittilennon ostajilla on ollut onnea, jos he ovat maksaneet matkansa luottokortilla. Heillä on Kuluttajaviraston tiedotteen mukaan oikeus saada rahansa takaisin luottoyhtiön kautta.

Jos reittilentonsa on maksanut muulla tavoin, mutkistuu korvauksien saaminen selvästi. Tällöin korvausta haetaan käräjäoikeuden määräämän pesänhoitajan kautta. Korvauksen hakija joutuu itsekin paperitöihin, kuten laatimaan niin sanotun valvontakirjelmän saatavistaan. Sellaiseen löytyy malli Kuluttajaviraston sivuilta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Valmismatkan Air Finlandilta ostaneet asiakkaat voivat hakea korvausta sähköisesti Kuluttajaviraston kautta. Muilta matkatoimistoilta matkansa ostaneita kehotetaan kääntymään matkatoimistonsa puoleen.

Jos korvausta hakee luottokorttiyhtiöltä, sitä ei voi hakea enää Air Finlandin Kuluttajavirastoon jättämästä vakuudesta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Taas viedään käteisellä maksavaa tuulipukukansaa kuin sikaa narussa.
Nimetön 27.6.2012 16:29

Anonyymi
Onnea jos on maksanut luottokortilla, voi toimittaja hyvä..

Kyse ei ole onnesta vaan terveestä järjestä.
Hesus 27.6.2012 16:31

Anonyymi
Vastuutonta on air finlandilta myydä matkoja vielä konkurssin kynnyksellä. Hauskaa matkaa! Ei tässä pidä kuluttajaa syyllistää, maksoi sitten käteisellä tai ei.
kuluttaja 27.6.2012 16:45

Anonyymi
Miksei Jutta ja Jyrki ole vaatineet takauksia?Vaikka yhtiön osakkeita.
Kreikan arvottomat t 27.6.2012 16:47

Anonyymi
Ei taida luottokorttifirmaltakaan saada apuja jos on mennyt varaamaan matkan pari kuukautta ennakkoon kuten yleensä? Silloinhan rahat on jo tilitetty konkkafirmalle.
Nimetön 27.6.2012 16:50

Anonyymi
Taas viedään käteisellä maksavaa tuulipukukansaa kuin sikaa narussa.


Luottokortilla kun ei kehtaa maksaa kun se on sellasta velaksi elämistä. Ei vaikka maksaisi joka kuukausi ostot pois. Tuulipuki maksaa aina käteisellä ja kärsii.
Nimetön 27.6.2012 16:51

Anonyymi
Vastuutonta on air finlandilta myydä matkoja vielä konkurssin kynnyksellä. Hauskaa matkaa! Ei tässä pidä kuluttajaa syyllistää, maksoi sitten käteisellä tai ei.


Kuluttajan toki kannattaisi käyttää tervettä järkeä eli jos tuote (lento) on edullinen on luonnollisesti vaara suurempi että lentoyhtiö tekee konkurssin.
Nimetön 27.6.2012 16:53

Anonyymi
Laissa pitäisi kieltää näiden reittilentojen yli viikkoa ennakkoon maksaminen. Lento kun on joka tapauksessa toteutumassa, niin miksi lentoyhtiön tarvitsee saada siitä maksu yhtään sen aiemmin kuin vaikka viikkoa ennen?

Aika iso riski maksaa vaikka kolme kuukautta ennakkoon joku kolmen tonnin kento ja toivoa että lentoyhtiö mahdolliseti on vielä matkan alkamispäivänä olemassa.
Nimetön 27.6.2012 16:56

Anonyymi
Sinulle kuluttaja: jos on ollut neuvottelut rahoituksesta niin konkurssista ei ole 100 varmaksi tiennyt, ja jos asialla ois etukäteen peloteltu olis konkurssi ollu 100 varma. Ei välttämättä niin yksinkertaista kuin kuvittelet..
Hesus 27.6.2012 16:56

Anonyymi
Vastuutonta on air finlandilta myydä matkoja vielä konkurssin kynnyksellä. Hauskaa matkaa! Ei tässä pidä kuluttajaa syyllistää, maksoi sitten käteisellä tai ei.


No näin on.
Konkurssilakiin tulee saada muutos joka velvoittaa yritystä ilmoittamaan kuusi kuukautta etukäteen tulevasta konkurssista.
Lain tulee lisäksi velvoittaa että yrityksen tulee keskeyttää kaikki myynti kolme kuukautta ennen konkurssia.
Tämänsisältöisen lain kyllä laatii pikaiseen yhteiskuntavastuullinen hallitus ja eduskunta.
Nimetön 27.6.2012 16:57
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?