Kirjaudu ▼
 

Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä?

Taloussanomat
Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä?
Noin puolet suomalaisista säästäjistä ja sijoittajista makuuttaa rahojaan pankkitileillä, selviää pankkiiriliike Alexandrian tuoreesta tutkimuksesta. Näin tehdään, vaikka tiedetään, ettei se kannata.
Eeva Eronen
22.5.2012 13:04
156

Tuhannen aikuisen ihmisen haastatteluihin perustuvan tutkimuksen mukaan noin kolmasosa suomalaisista elää kädestä suuhun. Ja niistä, jotka säästävät tai sijoittavat, lähes puolet nimeää pankkitilin sijoitus- ja säästötavakseen.

Tutkimuksen teettänyt Alexandria painottaa tiedotteessaan, että inflaatio syö säästöjä vaikka ne olisivat korkeakorkoisemmalta säästötilillä tai määräaikaistalletuksina. Yritys itse tarjoaa sijoituspalveluja yksityisille ihmisille.

Suomalaisten pankkitiliuskollisuutta selittää Alexandrian toimitusjohtajajan Jan Åkessonin mukaan kiire.

– Ihmiset kyllä tietävät hyvin, etteivät tilit tuota. Asia jää kuitenkin lojumaan, kun on niin paljon kaikkea muuta tekemistä, hän kuvaa.

Åkessonin mukaan tilanne huolestuttaa monia, mutta aikaa muiden vaihtoehtojen pohtimiseen on vaikeaa löytää.

Alexandrian mukaan suomalaiset säästävät pankkitilien jälkeen eniten rahastoihin ja osakkeisiin, joita suosii noin kolmasosa säästäjistä. Eläkevakuutuksiin uskoo vajaa viidennes niistä, jotka sijoittavat.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Åkesson arvioi, että pankkitileillä makaa lähes 40 prosenttia suomalaisten varallisuudesta. Tämä vastaan hänen mukaansa noin 80 miljardia euroa.

Tileillä makaavat rahasummat ovat Åkessonin mukaan kasvaneet viime vuosina.

– Tämä on eurooppalaisittain tarkasteltuna erikoista, hän sanoo suomalaisten suhteesta sijoittamiseen ja säästämiseen.

Åkesson uskoo, että kun inflaatio kiihtyy, suomalaisetkin alkavat etsiä aikaa säästötapojensa pohtimiseen.

Ihmiset Jan Åkesson
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (156)


Anonyymi
Tähän ei keyenilaiset pysty sillä tuottoni on tilille joka päivä 1% ja vuodessa 360 %.

Prosenttilaskuissa näytät olevan yhtä hyvä kuin asuntovelkainen tuulipukujanari. Käys nyt ees se peruskoulu loppuun.

Et tiedä mitä komentoit, joten jätä asia vain minulle.

Lake nyt itse, jos päiväkorko on 1 %, niin mitä on tuotto vuodessa kun laskee koron korolle. Paitsi tietysti, jos korko maksetaan päivittäin ja nostat sen heti pois...

ET TIEDÄ MISTÄ KOMENTOIT, JÄTÄ ASIA VAIN MINULLE.

Ei jätetä! 1,01 potenssiin 360 (tai miksi ei 365) on palttiarallaa 36. Se on 3600 %.


Muistakaapa, että ollaan TalSan palstalla. Oikeasti Mr. Gold Money on lainannut äidilleen 100 euroa, sillä puheella, että äiti maksaa korkoa euron päivässä siihen asti kun saa Kelalta rahaa.
Alpo 23.5.2012 10:04

Anonyymi
Sanassa "kommentoida" on kaksi m-kirjainta. Se opetetaan peruskoulussa. Korkoa-korolle laskua ei siellä opeteta.
Perusjaska 23.5.2012 10:22

Anonyymi
"Aleksandria voi ottaa multa huuleen, sori vaan, ko. prseläven kanssa en tule raha-asioissa asioimaan. Niiden "neuvojat" on dressmanpu...."

Et voisi paremmin kuvailla asiaa. Läheltä nähty.
Lisäksi tarjoavat "sijoitus"palvelujaan niille jotka jo luoneet itse omilla avuilla pienen/suuren varallisuuden. Neuvojahan kaipaisivat ne jotka eivät itse osaa. Vaan sijoitusapua tarvitseville ei soiteta. Kas kun se tietty pankki antaa näille bulvaaneille vain rahaa omaavien tiedot.
Jotta olisi mahdollisuus antaa puts... - anteeksi ei kun antaa sijoitusapua. Toisten rahojen sijoittaminen kun on riskitöntä. Ei tähän kukaan sellainen lankea joka on osannut itse tehdä rahansa. Osaa myös haistaa kaikenlaiset mahdolliset v... - anteeksi ei kun sijoitusneuvojat. Mutta vanhuksia käy sääliksi. Heiltä on mahd. viedä muistin heiketessä elinikäiset säästöt.
mahdollisuus vaan ei 23.5.2012 10:41

Anonyymi
Kysyin viime keväänä autolainaa pankista ja huomasin että tulee paljon halvemmaksi nostaa rahat omalta tililtä :)

Eli "korkoa" säästölle saa myös jälkikäteen.
Säästäjä, ei sulatta 23.5.2012 10:46

Anonyymi
Jos ennenkin pidit osakkeita hyvänä ostoksena, niin nythän niitä saisi halvalla.

Kai ostit vain niitä joiden uskot olevan pystyssä vielä 10 vuodenkin päästä ja jotka maksavat säännöllisesti kasvavaa osinkoa?

Oston paikka?

Taitaa olla tilattu "tutkimus" kun hyvistä (?) neuvoista maksavat asiakkaat ovat vähenemässä. Lukuisien osakkeiden arvo on roimasti laskenut, mm. omistamieni suomalaisen mediakonsernin osake melkein puoleen ja maltilliseksi luonnehditun palkkapankkini sijoitusrahastonkin noin 20 %. Pienelläkin korolla rahamäärä sen sijaan hitaasti jopa kasvaa ja nollakorollakin pysyy nimellisesti ennallaan. Niin kauan kuin inflaatio on pientä, eiköhän pankkitili kuitenkin ole sijoittelua pienempi paha.
Arska Vaan 23.5.2012 11:19

Anonyymi
Vai että oikein Alexandrian:D

Minun tilini tuottaa vaatimattomat 0,7% vuodessa. Tosin osakesalkkuni näyttää -25% ja väitän myös Alexandrian luukuttamien tuotteiden ostajien tehneen persnettoa viime ja tänä vuonna.
JuristiEkonomi 23.5.2012 12:18

Anonyymi
Pankkineuvoja kyllä suositteli minulle rahastoja ym. Mutta hän ei pystynyt takaamaan, että rahojani EI mene asekauppaan, öljykauppaan, palmuöljyplantaaseihin tai lapsityövoimaa käyttävien yhtiöiden osakkeisiin.
Buu 23.5.2012 12:29

Anonyymi
80 miljardia makaa tileillä !!?! Nämä rahat pitää välittömästi siirtää Kreikan pohjattomaan kaivoon. Pitää ottaa vastuuta.
Nimetön 23.5.2012 12:31

Anonyymi
Pankkiiriliike halua ihmisten rahat itselleen, jotta ne voivat sijoittaa ne facebookkiin ja nokiaan ja kerätä palkkiot välistä. Tokihan se pankkiireita harmittaa, kun jostain löytyy vielä rahaa, jota ne ei pääse haihduttamaan ilmaan.
rahat mulle tappio s 23.5.2012 12:45

Anonyymi
Tilikorko alle inflaation on petos. Mielestäni. Joukkokanne. Lakimuutos: minimi po. euribor tms.


Mietitäänpä: käteisvarantoja lukuunottamatta kaikki maailman raha "makaa" pankkitileillä. Luuletteko korkorahojen syntyvän tyhjästä?

(Kyllä vaan, rahaa yleisesti ottaen luodaan tyhjästä ja olisi mahdollista ja jopa viisasta luoda uusi raha nimenomaan korkotulona jos siis oletettaisiin, että rahakantaa pitäisi jostain syystä lisätä.)
Silurus 23.5.2012 14:16
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?