Kirjaudu ▼
 

Aika huolestua – nuorten maksuhäiriöt jopa +74 prosenttia

REUTERS/Finbarr OReilly
Aika huolestua – nuorten maksuhäiriöt jopa +74 prosenttia
Nuorten maksuhäiriömerkinnät kasvoivat yli kolmanneksella tammi-huhtikuussa, käy ilmi Suomen Asiakastiedon tuoreista tilastoista. Alueellisesti erot olivat hurjia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa perinnän mahdollistavat velkomustuomiot kasvoivat 74 prosenttia viime vuodesta.
Taloussanomat
11.5.2012 11:15
128

Nuorten maksuhäiriömerkinnät ovat huolestuttavassa kasvussa. Tammi-huhtikuussa alle 30-vuotiaille nuorille rekisteröitiin 32 400 uutta velkomustuomiomerkintää, mikä tarkoittaa 34 prosentin kasvua viime vuodesta, käy ilmi Suomen Asiakastiedon tuoreista luvuista.

Velkomustuomiomerkintä tarkoittaa sitä, että saatavat voidaan periä ulosotossa.

Suomen Asiakastiedon maksuhäiriötilastojen mukaan erityisesti nuoret miehet ovat poikkeava ryhmä. Velkomistuomioiden määrä kasvoi 30-vuotiailla ja sitä vanhemmilla 15 prosenttia.

Myös alueelliset erot ovat hurjia. Pohjois-Karjalassa nuorten velkomustuomioiden määrä kasvoi 74 prosenttia ja Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Kanta-Hämeessä yli 50 prosenttia.

Kainuussa nuoret selvisivät aiempaa harvemmilla maksuhäiriömerkinnöillä, kun merkintöjä rekisteröitiin kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Myös velkajärjestelyt
kasvussa

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Asiakastiedon mukaan nuorille kertyy maksuhäiriömerkintöjä siellä, missä he eniten käyttävät luottoa ja missä sitä on helpointa saada. Nuorten velkomustuomioista valtaosa aiheutuukin tili- ja kertaluotoista, puhelinlaskuista, verkkokaupan ostoksista tai maksamatta jääneistä vuokrista.

Nuoret ovat monille yrityksille kiinnostava kohderyhmä, johon kuitenkin liittyy varsin korkea luottoriski

Maksuhäiriömerkintöjen kasvu näkyy myös nuorten velkajärjestelyissä. Yhä suuremmalla osalla nuorista oma talous on mennyt jo niin pahaan solmuun, että ratkaisua on haettava velkajärjestelystä.

Alkuvuonna 2012 alle 30-vuotiaiden tekemien velkajärjestelyhakemusten määrä on kasvanut lähes kolmanneksella. Tänä vuonna velkajärjestelyyn on hakenut noin 90 alle 30-vuotiasta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (128)


Anonyymi
Maksuhäiriömerkinnän omaava opiskelija saa toimeentulotukea jos tulot eivät ole riittävät, muut joutuvat ottamaan opintolainaa.80-l. ainakin annettiin rahaa sossusta meikkien, silkkipuseroiden ja sohvien ostoon joillekin tuhlureille =kysymättä mitään todisteita tyhjästä tilistä tai mihin juhlintaan ja shoppailuun rahat meni. Nämä 50 v. on nyt vanhempina parikymppisille. Hei iloista juhlintaa, hae sossusta lisää.Pihi ja vastuullinen ei ole yhtään millään saanut mistään etua, pikemmin joutunut kitumaan ilman apua.
Koska rahat ei riitä kaikille, pitää priorisoida. Asiakkaiden pitää myös valmistella tilanetta. Parhaimmillaan jo edellinen sukupolvi on tutustuttanut lapset systeemiin ja tutut sossutädit tuntevat jo nimen ja maineen. Ei sitä niin vaan päästäkään sossun asiakkaaksi, meinaan jos rahat on loppu.Duuniin vaan, olethan siellä viihtynyt suurimman osan elämästäsi.Helppoahan sinulla on, mutta vaikeampaa on noilla raukoilla, joiden työura ei ole oikein lähtenyt käyntiin. Niitä pitää auttaa.
Mitäs tyhmä olet hoi 11.5.2012 12:21

Anonyymi
EU ei noudata omia sopimuksiaan, vain pyramidin alin kerros eli alin keskiluokka pakotetaan olemaan rehti ja lainkuuliainen.

Marginaaliryhmätkin saa paapomista, tavis ei kuin keppiä ja karenssia.
eli sota tulossa 11.5.2012 12:22

Anonyymi
Rahaa, tavaraa ja turhaa julkisuutta. Kiitos tästä kaikille jotka ovat luoneet ahneen, rahan- ja tavaranperässä juoksevan yhteiskunnan. Tuhontie. Media on osasyyllinen, ahneet ihmiset suurimpia. Mistä nuoret ottavat mallin? Ei ne tätä itse keksi vaan vanhemmilta ihmisiltä. Onneksi olkoon. Työnteko ei ole tärkeää, kaikkea vain täytyy olla. Kaikki haluaa olla vain rikkaita ja rakkaita. Syy on teidän!!!
Syylliset 11.5.2012 12:26

Anonyymi
Eikö nyt vihdoin saada näitä pikavippiyhtiöitä kuriin? Rikollista touhua ymmärtämättömien kustannuksella.


Varsinkin nuoren tapauksessa, niin kun viikonloppu on tulossa ja tili nollilla, niin eipä ole ihme jos rahaan hankitaan muutaman klikkauksen vaativalla pikavipillä.

Se että maksun aika koittaa kuukauden päästä ei pahemmin huolestuta. Silloin otetaan yhden vipin sijasta kaksi joilla toisella maksetaan vanha vippi pois ja toinen menee kulutukseen.
Nimetön 11.5.2012 12:28

Anonyymi
Näiden joukossa ei ole yhtään s.o.m.pp.u.a


Ei ole. Mutta sen sijaa kännyliikkeissä jatkuvana jonona. Tai paksun setelitukon ja lapsikatraan kanssa shoppaamassa, miehet istumassa 3.50 e kahvikupposella jne.
itsellä ei ole varaa 11.5.2012 12:31

Anonyymi
Joku viisas totesi muinoin, että lapset ja nuoret ovat yhteiskunnan peli. Nämä uutiset osoittavat sen, millaisessa yhteiskunnassa me todellakin elämme. Aikuisethan ovat nämä nuoret opettaneet sellaiseen elintasoon, johon heillä ei aikuistuttuaan ole varaa ja lopputulos näkyy perintätoimistoissa sekä ulosottovirastoissa.
äitee 11.5.2012 12:32

Anonyymi
Ei ole ihan tavatonta, että vain hikisesti peruskoulun käynyt shoppailudiiva 18v., ammatiton tahtoo muuttaa kotoa pois, ostella kivat huonekalut ja laitteet, auton vaikkei tahdo kouluun eikä töihin, sossu maksaa, kuten venhemmilleen ja näiden vanhemmille.

Kaikkea kivaa ja hienoa pitäisi heti olla mitä työssäolijoillakin ja siinä kupataan ja valehdellaan ihan pokerina. Ollaan totuttu tuhlaamaan kaikki heti tarpeettomaan (muotivaatteet, lehdet, kaljat, sisustusuuttuudet, matkat, herkut jne.).

Sellaisille ei koskaan riitäkään mikään raha.
jotkut saavat oppins 11.5.2012 12:35

Anonyymi
Henkilölle joka ei ole työsuhtessa, niin ei pitäisi saada myöntää lainaa. Tällä yksinkertaisella säännöllä maksuhäiriöiden määrä romahtaisi.

On selvää että vippifirmat hyötyvät hövelistä lainanannosta. Moni firma hoitaa itse perintää ja saa sitä kautta lisätuloja. Eihän ne muuten myöntäisi lainojaan niin helposti jos siitä tulisi merkittäviä tappioita heille.
Nimetön 11.5.2012 12:39

Anonyymi
Tämä kertoo vaan siitä, että yhteiskunta on sairas.

Perintätoimistot ja pikavippifirmat tulisi kieltää lailla.

Nämä puljut rahastavat ihmisten kurjuudella

Lasku myöhässä 2 viikkoa, niin heti on perintätoimiston kirje luukussa.

Asumiseen ja elämiseen liittyvät kulut ovat nousseet kohtuuttomiksi
että näin... 11.5.2012 12:43

Anonyymi
En samaistu joukkoon.
Suurin velka ollut t 11.5.2012 12:45
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?