Haluatko säästöä? Laita mies kauppaan
Ei palkka, ei koulutus, ei ammatti, ei asuinpaikka, ei kieli, eikä uskonto. Mikään ei tunnu selittävän, miksi suomalaisissa kotitalouksissa syntyy niin paljon ruokajätettä, laskia.
Löytyy vain yksi selittävä tekijä, mies.
Jos mies tekee ostokset tai edes ottaa osaa ostosten tekoon, jätettä syntyy vähemmän.
Laskiämpärisi
painaa 22–29 kiloa
Viime viikolla uutisoitiin, että kotitalouksissa heitetään pois vuosittain yhteensä 120–160 miljoonaa kiloa alun perin syömäkelpoista ruokaa. Tutkimuksen oli tehnyt Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.
Tutkijoiden huoli on siinä, että syömäkelpoisen ruoan osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on jopa prosentin luokkaa. Tämä tarkoittaa 500–1 000 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttikiloa.
Laskettavana on
380 perheen kuitit
MTT:n Foodspill-projekti selvitti jo puolitoista vuotta sitten, että ruokahävikkiä syntyy merkittävästi enemmän, kun kotitalouden ostokset teki pääsääntöisesti nainen. Kun ostokset tekee mies tai molemmat käyvät kaupassa, hävikkiä on vähemmän.
Tähän ei enää viitattu viime viikon julkistuksesta, mutta tutkimushankkeen johtajan Juha-Matti Katajajuuren mukaan ensi vuoden loppuun mennessä käydään tarkkaan läpi kaikkiaan 380 kotitalouden kuitit kolmen viikon ajalta.
Voi olla, että naisten ostoksista aiheutuva suhteellinen hukka ei ole niin suuri kuin absoluuttinen hukka.
Siihen asti naiset saavat kuitenkin roikkua ekosyntisten syytettyjen löysässä hirressä. Voihan olla, että naisten hukka aiheutuu vihanneksista ja kasviksista eikä mainosten aiheuttamista heräteostoksista.
Voi olla, että tutkimuksesta kuoriutuu myös uusi ekosankari: mies, joka ostaa 6-packin olutta ja HK:n Sinisen eikä häneltä jää mitään yli.
Tätä menee kotona
eniten roskikseen
- vihanneksia 19 prosenttia
- kotiruokaa 18 prosenttia
- maitotuotteita 17 prosenttia
- leipää ja muita viljatuotteita 13 prosenttia
- hedelmiä ja marjoja 13 prosenttia
- lihaa, kalaa ja kananmunia 7 prosenttia
- valmisruokia 6 prosenttia
- säilykkeitä ja muuta hyvin säilyvää, kuten napostelutuotteita 2,5 prosenttia












